Jokin viikko sitten silmiini osui Aamulehden juttu lasten nukkumisesta ja nukuttamisesta. Artikkelissa oli viitattu paljon julkisuutta saaneen Laura Anderssonin kirjaan ”Voit nukkua – kuinka opetin vauvani nukkumaan ja kuinka se muualla tehdään” ja sen pohjalta oli myös vertailtu eri maiden nukutuskäytäntöjä. Artikkelissa hieman kritisoitiin, että suomalaislasten huono nukkuminen on osittain itseaiheutettua paapomista. Lueskelin eri maiden käytäntöjä kiinnostuneesti ja peilailin meidän perheen tapoja artikkelin esimerkkeihin. 

Taannoin myös selailin sivusilmällä suomalaisäitien keskustelua siitä, minkä ikäisenä vauvat voisi laittaa hereillä sänkyyn ja antaa nukahtaa itsestään. Ensin en edes tajunnut koko kysymystä, kunnes minulle selvisi, että monet äidit nukuttavat hellyyttään lapsensa syliinsä tai rinnalle ennen pinnasänkyyn laittamista, tai tämä on ainoa tapa saada lapsi ylipäänsä nukkumaan. No kukin tavallaan, kaksosten äitinä on lähes mahdottomuus (huom. on varmasti sellasiakin superäitejä) nukuttaa molemmat syliin ja kantaa sänkyyn, joten tätä vaihtoehtoa minulle ei ole edes suotu.

Tässä postauksessa ei kuitenkaan ole tarkoitus pohtia, mikä on oikea nukutustapa ja mikä ei. Jokainen perhe tekee sen parhaaksi katsomallaan tavalla – mikä sopii minun lapselle, tuskin sopii sinun lapsesellesi. Mutta mikä minua todella kauhistuttaa, on useat artikkeliin ja tuohon keskusteluun tulleet kommentit. Olen samaan törmännyt jo tässäkin blogissa ja varmasti kaikki äidit ovat siitä jossain osansa saaneet: fundamentalistimutsit.

Joidenkin äitien ehdottomuus oman näkemyksensä oikeellisuudesta on lähes kiihkouskovaisuuteen verrattavaa. Jokainen eroava näkemys lytätään armotta vetoamalla yhteen tiettyyn tai niihin ”useisiin” tutkimuksiin, jotka osoittavat että juuri näin ja näin tehtynä lapsi saa parasta ravintoa, kasvatusta jne. ja yhtäkkiä tämä hyvin pieneen asiaan keskittynyt tutkimus tai ne ”useat” tutkimukset kääntävätkin kaikki muut tavat vahingollisiksi – maalaisjärki mukaan lukien! Ja puff – maailmassa onkin vain yksi ainoa oikea tie.

Keskustelussa vilahti mm. kuinka vauvan itku on aina merkki jostain tarpeesta, joka emon tulee tyydyttää. Ja kuinka äidinmaidon prolaktiinipitoisuudet ovat korkeimmillaan aamuyöstä ja senkin vuoksi lasta pitäisi syöttämällä syöttää öisin, sopi se äidin omaan rytmiin tai ei. Ja myös siihen vedottiin, miten ihmisen ei pitäisi vieroittua liikaa biologisesta normista. 

Uskon kyllä noiden tutkimusten olevan totta ja prolaktiinipitoisuuksien olevan korkealla aamuneljältä. Mutta kuinka (elin)tärkeä asia se lopulta lapselle on pitkässä juoksussa? Tarvitseeko sen vuoksi äidin väsyttää itsensä näännyksiin ja tuntea huonoa omaatuntoa, että mieluummin odottaisi vain lapsen nukahtavan uudelleen kitinän perään? Kaikki me äidit haluamme parasta lapsemmelle, näin ainakin toivon. Mutta tarvitseeko lapsi todellakin nostaa kultajalustalle ja täyttää heidän jokaikinen tarve, toive ja inahdus? Kun vedotaan biologiseen normiin, en usko kivikaudellakaan lapsen olleen perheen yksi ja ainoa napa.  Kyllä vain, pikkulapsen itku on osoitus jostakin tarpeesta – nälkä, eroahdistus, viileä, lämmin, väsy, ilmavaiva. Lista on loputon. Mutta kuuluuko kenenkään ihmisen – pikkuvauvan tai aikuisen – jokaikista tarvetta täyttää? Tuskin.

Mihin on unohtunut koko perheen hyvinvointi osana lapsen hyvinvointia? Olen varma, että lapsen saadessa säännöllisesti (nimellisesti) korkeammat prolaktiinit öisin ja sen jälkeen kiukkuisen, poissaolevan ja väsyneen äidin päivisin ei ole hyvä lapsen kehitykselle. Ehkä vähemmän prolaktiinia, ja enemmän pirteää, skarppiä ja hyvintuulista äitiä päivisin tekee lapsen kehitykselle enemmän hyvää. Ja hyvä myös muistaa, että perheessä yleensä on myös muitakin jäseniä kuin pikkuvauva ja äiti. Myös sisarusten ja puolison hyvinvointia ei saisi pikkuvauvan ehdoilla unohtaa.

Kuten jo aiemmin mainitsin, tässä postauksessa ei ole tarkoitus pohtia, mikä on oikea nukutustapa ja mikä ei. Yritän vaan tuoda hieman harmaan sävyä siihen ehdottomaan mustavalkoisuuteen, joka fundamentalistimutsien ajatusmaailmaa hallitsee. Asioista saa olla eri mieltä, mutta rakkaat naiset, äidit, olkaa vähän armollisempia toisianne – ja myös itseänne – kohtaan.

Kuva / Picture source