Kirjoittelin jo muutaman kerran aiemmin aikeistamme ryhtyä kummeiksi jonkin avustusjärjestön kautta mm. täällä blogit/matkalla-perheeksi/lapsen-oikeus-aikuisen-velvollisuus. Asiat ovat ilokseni edenneet ja nyt meistä on tullut kummeja! 

Tarkastelin eri järjestöjä ja melko nopeasti vaihtoehdoiksi rajautui WorldVision ja Plan International. Kysyin myös SOS Lapsikylästä, mutta asuinmaassamme heillä ei ole kummitoimintaa. En osannut muuten tehdä valintaa noiden kahden toimijan välillä, joten päätin laittaa molemmille meiliä ja valita sen, joka vastaa ensimmäisenä. Näin niitä isoja päätöksiä tehdään elämässä.

Planilta sain ystävällisen vastauksen vielä samana päivänä ja minua kehotettiin täyttämään hakemus heidän nettisivuiltaan. Tämän teinkin samantien (tuntui muuten jotenkin epämiellyttävältä täyttää ”toiveita” ja joka kohtaan kirjoitinkin selvennykseksi, että Afrikasta, mutta muualtakin kyllä käy, tyttö, mutta kyllä poikakin käy). Ainoa oikea toiveeni oli, että lapsi olisi alle vuoden ikäinen – siis suunnilleen saman ikäinen kuin omat lapsemme. Minun kultareunaisissa haaveissani omat lapseni kasvavat kummilapseni kanssa, samalla oppien vieraista kulttuureista, suvaitsevaisuudesta ja auttavaisuudesta.

Tuon nettihakemuksen täytettyä sain heti seuraavana päivänä puhelinsoiton Planilta. Sama ystävällinen henkilö, joka oli vastannut meiliini, soitti hakemuksestani. Hän selitti Planin toiminnasta sekä kyseli enemmän meidän tilanteestamme. Hän oli hyvin innoissaan ajatuksestani pitkäaikaisesta kummiudesta ja omista samanikäisistä lapsistani. Hän oli toiveikas, että noin pieni kummilapsi löytyisi, mutta hän saattaisi tarvita muutaman viikon etsimiseen.

Toissa viikolla sain jälleen puhelinsoiton tältä henkilöltä, että hänellä olisi meille kummilapsi! Täydellinen ajoitus – juuri ennen kummijuhlaamme. Hän kertoi lähettävänsä tiedot kummilapsesta sekä toiminnasta samantien ja jo seuraavana päivänä postilaatikossa köllötti jännittävä, paksu kirjekuori Planilta.

Kirjekuoresta löytyi brosyyria jos jonkinlaista, mutta se tärkein ja eniten odotettu löytyi kuoren pohjalta: pari kuvaa totisesti katsovasta suuri silmäisestä sierraleonelaisesta tytöstä. Hän on syntynyt viime lokakuussa, joten hän on puolisen vuotta kaksosiamme vanhempi. Hän asuu äitinsä kanssa pienessä kylässä, joka kuuluu Planin tukiprojektiin. Sydämeni sulasi täysin. Otin kuvat ja laitoin ne kehyksiin, pitäähän kummitytön kuvat olla piirongin reunalla. 🙂 Meidän kummityttömme Sierra Leonessa.

Kummijuhlaan pyysimme vieraita pidättäytymään lahjoista kaksosillemme, sen sijaan he voisivat halutessaan tukea kummityttöämme. Tätä toivetta olikin kivasti kunnioitettu. Kummijuhlassa kerroin kummitytöstämme ja otimme myös pari kuvaa koko porukalla, jossa vauvojemme lisäksi keskipisteessä pitelimme hänen kuvaansa. Tuon kuvan aion lähettää ensimmäisessä kirjeessämme osoittaen, että täällä on iso joukko tukemassa pienen tytön ja hänen perheensä elämää.

Loppuun vielä pari sanaa Planin koskettavasta historiasta (lainattu Wikipediasta):

”Kansainvälinen Plan, Plan International, perustettiin vuonna 1937. Se on yksi maailman vanhimmista ja suurimmista lasten yhteisöjä tukevista kehitysyhteistyöjärjestöistä. Vuonna 1937 Espanjassa käytiin sisällissotaa. Englantilainen toimittaja John Langdon-Davies löysi tuolloin Espanjan Santanderista yksinäisen pojan, joka kantoi lappua: ”Tämä on poikani José. Kun Santander vallataan, minut tullaan tappamaan. Pyydän poikani löytänyttä henkilöä huolehtimaan hänestä.” Langdon-Davies päätti ottaa Josén mukaansa. Hänen aloitteestaan ensimmäiset Planin kummit alkoivat tukea Espanjan sisällissodassa orvoksi jääneitä lapsia.”

Ps. Pian Planin vastauksen jälkeen sain myös ystävällisen meilin WorldVisionilta. Jos joskus päätämme hankkia toisen kummilapsen, ehkä teemme sen sitten heidän kauttaaan.

Tämä ei ole yhteistyöpostaus! Kuvat / Picture source Plan International.