Löysin tämän postauksen julkaisemattomista luonnoksistani. Kirjoitin sen aivan alkuvuodesta, kun vauvamme olivat vielä Jenniferin vatsassa kasvamassa. En ole aivan varma, miksen tätä koskaan postannut. Ehkä odotin oikeaa hetkeä, eikä sitä ilmeisesti koskaan tullut. Ehkä päätin olla puolustelematta ja selittelemättä valintojamme, sillä sitähän tämä postaus suurelta osin on.

Joka tapauksessa päätin julkaista sen nyt. Meidän matkamme on loppusuoralla ja se tärkein, odotetuin ja suurin asia on jo tapahtunut – pikkuistemme syntymä – mutta alla oleva teksti on edelleen itselleni ajankohtainen. Ei minulla ole tämän matkan suhteen mitään salattavaa, se toivottavasti on tullut myös blogissa esille.

Blogia on ruodittu myös toisessa keskustelussa, joka on käyty viime syksynä (vai tänä talvena, en muista). Siinä kannat taisivat olla vieläkin kärkkäämpiä, mutta siihen palaan toisen kerran.

—-

Sain viime postaukseni kommenttiboksiin linkin vauva.fi – sivuston keskusteluun, jossa ruodittiin Matkalla Perheeksi -blogia ja sijaissynnytystä yleensä. Keskustelu oli käyty viime keväänä ja kovasti harmittelin, etten tälloin siitä tiennyt, olisin mielelläni osallistunut keskusteluun.

Kuten jo useamman kerran blogissani, olen yrittänyt nostaa keskusteluun kriittisiä kantoja, näistä voit lukea mm. 

• http://www.lily.fi/blogit/matkalla-perheeksi/osallistu-kenelle-sallisit-sijaissynnytyksen
• http://www.lily.fi/blogit/matkalla-perheeksi/ei-siihen-lapsettomuuteen-kuole

Mielenkiinnolla – mutta tietyllä varauksella kommentoinnin tason suhteen – hyökkäsin kommenttien kimppuun. Kommentteja oli kertynyt yli 60 ja suurin osa niistä oli ihan perusteluja, joukossa tietenkin muutama ”Sijaissynnytys=materiaalin hankkimista.” tai ”Ei pitäisi sallia”, ilman sen kummempia perusteluja. Jopa blogin todenperäisyyttä oli kyseenalaistettu, mutta tälle epäilijälle vastaukseksi: kyllä – joskus todellisuus on taruakin ihmeellisempää.

Kannat yleisesti kallistuivat sijaissynnytyksen kieltämiseen, mutta joukossa oli yllättävänkin monta puoltavaa kommenttia. Aivan muutama kommentti oli puhtaasti ilkeitä tai ivallisia, kuten viimeisin. Monet kommentit perustuivat myös hieman väärille oletuksille, niin sijaissynnytyksestä yleisesti kuin myös meidän tapauksesta. Siellä esim. sanottiin, että tämä pari (siis me) olivat harkinneet myös Ukrainaa, vaikka olen mielestäni tehnyt hyvin selväksi, että me nimenomaan emme missään tapauksessa harkinneet Ukrainaa, Intiaa jne., koska halusimme sijaissynnyttäjän, jonka ainoa motiivi ei ole raha.

Käsittelen seuraavaksi muutamaa blogissa pohdittua aihetta ja yritän hieman selventää omaa kantaani tai motiiviani.

”Sil ei oo kohtua. Sillä miehen kromosomit mut kasvanut naiseksi. Tää voi myös periytyä sen poika-alkioille. Joita kuitenkin haluaa eli 1 tyttö ja 1 poika.”

Olen blogissa avoimesti pohtinut tätä valintaa, että päädyimme siirtämään XX – ja XY – alkiot, vaikka XY – alkiolla oli 17,5% mahdollisuus periä sama syndrooma, joka itselläni on. Todennäköisyys täysin terveeseen lapseen oli siis suuri ja tiedän syndroomani tarkkaan ja kuinka se ei estä muuten normaalia elämää, kohduttomuuden lisäksi. Olimmeko sitten itsekkäitä, pahoja vaiko vain inhimillisiä yrittäessämme tyttöä ja poikaa? Tähän voisin esittää vastakysymyksen, että jos vanhemmilla on sukurasitteita vakavista sairauksista esim. AGU tai hemofilia, ovatko he todella itsekkäitä hankkiessaan lapsia ylipäätään?

”Minua ahdistaa tuossa blogissa se, että voivat ”vaatia kaksosia”. Vaikka iso riski äidille ja lapsille. Eli vain, koska on niin kivaa saada lapsia ja, koska pätäkkää on. Ja toinen sitten kärsii tämän nahoissaan..Se on väärin!”

Me emme voineet vaatia kaksosia, vaan halusimme yrittää kahden alkion siirtoa. Sijaissynnyttäjät tekevät jo psykologisten testien aikaan (ennen koko prosessiin hyväksymistä) valintansa kaksosraskauden suhteen. Eli Jennifer oli jo ennen meidän tapaamistamme asian päättänyt ja hänellä oli myös täysi ymmärrys ensimmäisestä tapaamisestamme lähtien, että me olisimme halukkaita siirtämään kaksi alkiota. Tästä päätöksestämme tulen muuten kirjoittamaan jossain vaiheessa vielä erikseen.

Ja tuo jälkimmäinen osa kommentista paljastaa toisen asian, joka tuntuu muutamia kommentoijia kaihertavan – että meillä on varaa tähän prosessiin. Olen tähän jo aiemmin sanonut, että juuri tämän vuoksi sijaissynnytys tulisi laillistaa – että siihen ei tarvitsisi lähteä esim. Yhdysvaltoihin, jossa prosessi on todella kallis. Ja nyt käsi sydämelle – onko se muilta lapsettomilta pois, jos me pystymme tätä kautta täyttämään unelmamme? En minäkään syyllistä joka ikistä vastaan kävelevää äitiä kuinka väärin se on, että he voivat vain hypätä sänkyyn ja hankkia lapsia, kun meidän taas pitää tehdä tällainen prosessi saadaksemme omamme.

”Mä en kannata sijaissynnytyksiä. Kantani ei ole sinänsä kuitenkaan kovin vahva, koska en lähtisi ketään arvostelemaan siitä valinnasta, enkä varmaan erityisemmin pillastuisi siitä että se hyväksyttäisiin Suomessa. Mutta jos multa kysytään mielipidettä siihen, niin vastaukseni on ei. Maailma on tosiaan pullollaan hoitamattomia lapsia, ja mä haluaisin pitää adoption ykkösvaihtoehtona lapsettomuuden hoidossa. Ja tiedän kyllä, ettei sekään ole ihan ongelmaton tapa. Hyväksyn kyllä lapsettomuushoidot sinänsä, mutta jotenkin näissä vuokrakohduissa mennään jo vähän turhan pitkälle. Just toi asetelma mua vähän vaivaa, että rikas länkkäripari voi mennä jonnekin kehitysmaahan ja ostaa itselleen naisen synnyttämään heidän lapsensa. Toki se paikallinen nainen voi rikastua siinä ihan tuntuvasti, mutta mua vaan vaivaa silti. Jotenkin noi synnyttäjät ovat tuossa vähän alisteisessa asemassa, kun eivät ensinnäkään välttämättä ihan täysin ymmärrä mihin ovat ryhtymässä, ja tosiaan jos tulee jotain ongelmia niin heillä ei ole varaa mihinkään tappeluihin jenkki-lawyereiden kanssa.”

Sympatiani tälle kommentille, mutta pari juttua on pakko kommentoida. Ensinnäkin se adoptio, kuten useaan kertaan mainittu tässä blogissa, ei ole niin yksinkertainen juttu kun yleisesti oletaan (ks. esim yllä olevat linkit). Tuossa kommentissa myös sekoitetaan länkkäriparit, kehitysmaat ja jenkkilawyerit. Siis mehän länkkäriparina, teemme sijaissynnytyksen nimenomaan länsimaassa, länkkärisijaissynnyttäjän kanssa. Ja voisin väittää, että eurooppalaisena parina meidän tietotaito jenkkilawyereista on rajallisempi kuin esimerkiksi Jenniferillä. Me muuten myös maksamme Jenniferin lakimiehen. Sijaissynnytystoimisto ei saa edustaa kumpaakaan osapuolta, vaan molempien puolten lakimiesten on oltava itsenäisiä toimijoita. Toki jos jostain syystä joutuisimme oikeuteen, niin silloin Jenniferin tulee maksaa omat oikeuskulunsa.

Ja kyllä minua ihan oikeasti ottaa hieman päähän, että Jennifer nähdään aivottomana ja alistettuna. Voin kertoa, että tällä naisella on hyvin vahva tahto ja ymmärrys mitä hän tekee. Me molemmat kyllä aliarvioimme kaksosraskauden haasteellisuuden, sen voin avoimesti myöntää. Ymmärrän myös, että kommentoija ei välttämättä viittaa meidän tapaukseemme ja itsekin olen sijaissynnytyksen lainsäädännön kansainvälisen harmonisoinnin kannalla, mutta hyvin hoidettuna ja tarkkaan sovittuna se on mielestäni tärkeä lapsettomuuden hoitomuoto.

Aivan loppuun vielä muutama sana siitä, miksi yleensä edes vaivaudun näitä ruotimaan. Tästä asiasta pitää puhua. Sijaissynnytykseen liittyy paljon kaikenlaisia huhuja, osa niistä on totta, osa ei. Prosessin aikana joudumme käymään läpi myös monta asiaa ja valintaa, joita luomuna lapsia hankkivien pariskuntien ei koskaan tarvitse edes ajatella. Niitä päätöksiä ja valintoja on helppo ulkopuolisen tulla osoittelemaan sormella, mutta aina olemme yrittäneet tehdä mahdollisimman oikein – kaikkien osapuolten kannalta ja seison täysin niiden takana.

Tällä blogilla ja tällä keskustelulla haluan tuoda esille yhden lapsettomuudesta kärsivän pariskunnan tarinan sijaissynnytyksestä. Jos lukivat kokevat meidät alistaviksi riistäjiksi, niin olkoon niin. Mutta toivottavasti rivien välistä huokuu myös jonkinlainen inhimillisyys. Emmehän me tässä prosessissa ole huvin vuoksi ja päätös prosessiin lähtemisestä oli iso ja pelottava. Jos adoptiolait olisivat yhtään suotuisammat tai jos minulla olisi se kohtu, niin mielelläni ylin toiveeni olisi kärsiä kaksosraskauden kiroista tätäkin postausta kirjoittaessa. Tai siis tämän postauksen kirjoittamatta jättämisestä, koska siinä tapauksessa tätä blogia ei olisi tarvinnut edes aloittaa.

Vauva.fi – keskusteluun täältä. http://www.vauva.fi/keskustelu/4450491/ketju/mita_mielta_sijaissynnytyksesta