Lapsettomuus elää minussa ikuisesti

Nostelen suusta lipsahtanutta tuttia taukoamatta. Se pysyy anhaasti imevässä suussa aina kymmenkunta sekuntia, kunnes vilkkasti heiluvat kädet sen huitasevat pois. Tutin pudottua myös vinkuminen alkaa muuttuen huudoksi ellei tuttia nosteta takaisin suuhun pikaisesti.

Vauvoilla on noin tunti seuraavaan syöttöön ja usein he alkavat hamuta tutin perään jo hyvissä ajoin, mutta eivät ole vielä tarpeeksi nälkäisiä syömään. Pian molemmat malttavat sen aikaa, että tutti pysyy suussa minuutin verran. Huidonta hiljenee, silmät painuvat kiinni. Pian molemmat jo nukkuvat.

Minun sylini ei ole tyhjä.

Sylini on täynnä vauvoja, lapsia. Sylini on täynnä sitä ylitse pursuavaa rakkautta, jota omia lapsia kohtaan tuntee. Sylini on täynnä huolta, jota äiti lapsistaan kantaa. Sylini on täynnä elämää. Toivoa. Tulevaisuutta.

 

Vuosi sitten oli vielä toisin. Sylini suorastaan huusi sitä tyhjyyttä ja kaipaus omaan perheeseen sai henkeni salpautumaan. Olin elänyt koko aikuiselämäni lapsettomuuden kanssa ja etenkin viimeiset vuodet olivat vaikeita. Kohduttomuus rajasi omat mahdollisuudet hyvin pieniksi ja adoptio oli meille vielä vain useiden vuosien päässä häämöttävä haave.

Tahaton lapsettomuus sattuu. Se vihlaisee jostain niin syvältä sisimmästä, että sitä on vaikea selittää. Ei se ole kuin paha mieli tai päänsärky. Se on paljon hienojakoisempaa kipua. Se on kipua, josta ei saa otetta. Kipua, jota ei voi sanoa ääneen. Joidenkin mielestä se on kipua, joka ei ole edes olemassa. Se satuttaa vieläkin enemmän.

Tahattomasti lapsettomat ovat iloisia muiden lapsista. Vauvauutisista. Ristiäisistä. Syntymäpäivistä. Äitienpäivistä. Mutta noilla hetkillä jokin sisällä läikähtää ja saa vetämään syvään henkeä, räpyttämään silmiä. Tuolloin oma tyhjä syli huokaa. Ehkä nyyhkäisee.

 

Minun sylini ei ole tyhjä. Ei enää. Silti tämän tekstin kirjoittaminen saa minut itkemään. Koko viikon olen ollut herkällä mielellä huomisen äitienpäivän vuoksi. Olen ikionnellinen, mutta sylini ei ole unohtanut. Luultavasti se ei tule koskaan unohtamaan. Lapsettomuus elää minussa ikuisesti. Sillä on oma paikkansa jossain syvällä sisimmässäni. Oma paikkansa, josta se vielä vuosi sitten muistutti vihlaisemalla. Vihlaisemalla niin kovaa, että se sai henkeni salpautumaan.

Nyt se muistuttaa minua, kuinka onnekas olen.

 

Tänään vietetään tyhjän sylin päivää, lapsettomien lauantaita. Kuten vuosi sitten, toivotan kaikille naisille ja miehille, joiden syli on tahtomattaan tyhjä, voimia elää sen (välillä musertavan) kaipauksen kanssa.

<3

 

EDIT: Tarkennus alun syömistä koskevaan lauseeseen (ks. ao kommentti).

Perhe Raskaus ja synnytys

Treffi yö, kuumeinen yö

sairastupa.jpg

Eilen illalla olin sopinut tärskyt mieheni kanssa kello seitsemäksi. Täytyy sanoa, että pelkästään tarkan ajan sopiminen saa aikaan ihan erilaisen latauksen; söin välipalan etukäteen, pakkailin vaihtovaatteet kassiin, vilkuilin kelloa. Tavanomainen iltaväsymys oli tiessään, kun odottelin meidän ensimmäistä date nightia vanhempina.

Miehen vanhemmat saapuivat puoli tuntia aikaisemmin into piukeana. Suunnitelmissa oli kuulema katsoa jalkapalloa poikien kesken, kun taas tytöt tekevät jotain muuta kahdestaan. Hymyilin varovaisesti heidän optimismille, tyttö kun oli melko kiukkuinen pari viimeistä iltaa tukkoisen nenänsä kanssa… Opastin anopille, miten valmistaa vauvoille korvike ja missä mikin vauvatarvike on. Ja soittakaa sitten heti, jos on vaan mitään, ihan pientäkään ongelmaa.

Mies saapui ajoissa, heitti omat kamansa valmiiksi ja sitten mentiin. The Date Night! No joo, päätimme aloittaa hieman arkisemmin. Menimme läheiselle punttisalille, jossa mies on jo jäsen ja minä otin parin viikon tutustumiskäynnin. Heillä on myös lapsiparkki ja ottavat sinne vauvat kolmesta kuukaudesta ylöspäin, joten tämä sali saattaisi olla vaihtoehto syksylle, ehkäpä. Treenin ja saunan jälkeen kävimme vielä syömässä hyvin.

Kotiin saavuimme kymmenen jälkeen, juuri sopivasti ennen seuraavaa syöttöä. Isovanhempien mukaan kaikki oli mennyt ihan hyvin, pientä kitinää ja hieman väsähtäneen oloisia olivat pienokaiset olleet. Huomasin heti, että molemmat tuntuvat tosi lämpimiltä ja silmät olivat vettyneet ja kiiltelevät. Kuumemittari näyttikin kummallekin hintsusti yli 38 astetta. Lääkäri oli sanonut, että rokotteet saattavat nostaa lämpöä ja jos menee yli 38,5 asteen pitäisi viedä lääkärille. Toivottavasti se ei tästä vielä nouse…

Kyllä siinä date nightin rentoutus hävisi, kun pieni huoli täytti mielen. Toisaalta lämpö oli odotettavissa rokotteista, mutta myös mieheni oli ollut flunssassa edelliset päivät ja sillä vähän pelkäsin, ettei vaan olisi jotain muutakin. Etenkin kun tyttö kitisi ja pihisi tukkoisen nenänsä kanssa. Molemmat kuitenkin söivät hyvin ja nukahtivat nopeasti.

Itse en nukkunut montaakaan silmäystä ennen seuraavaa syöttöä, joka oli kahden jälkeen yöllä. Ruoan jälkeen silmät ristissä mittasin tytöltä lämpöä ja olipa helpottavaa nähdä lukemat: 37,8 eli laskemaan päin. Poju vaikutti muutenkin jo normaalimmalta ja käsituntumalta viileämmältä. Mies hoiti seuraavan syötön ja sain hyvin nukuttua ”pitkälle” (yhdeksään) aamuun. 

Tänään meillä onkin ollut sitten kaksi ihan eri vauvaa (ja äiti!) eilisiltaan verrattuna. Molemmat ovat edelleen hieman toipilaan näköisiä, mutta oikein pirteitä ja hyväntuulisia. Ruuminlämpö 37 hujakoilla ja onneksi myös tytsyn tukkoisuus on paljon parempi. Olenkin koko aamun ”leikkinyt” vauvojen kanssa ja lauleskellut heille mitä päähän pälkähtää. Tällaisia rentoja leikkiaamuja meillä ei olekaan usein, koska yksin ollessa arkiaamuina on aina jotain mitä pitää tehdä. Nautitaan nyt tästä kiireettömyydestä ja tervehtyneistä pikkuisista.

Oikein aurinkoista pitkää viikonloppua kaikille! 🙂 

 

Ai miten niin tekstistä paistaa läpi helpottunut, lallatteleva äiti..? 😉

Perhe Lapset