Lily

in medias res

in medias res
herra j

Kosmisia kuvioita ja mineralisoitunutta Met-gaalaa

Twitteristä voi olla montaa mieltä, ja kehtaan väittää kaikesta Twitter-kurasta huolimatta, että aina silloin tällöin siellä törmää kerrassaan nerokkaisiin tviittiketjuihin:

https://twitter.com/celestelabedz/status/1125612009423159296

Ah, asujen ja mineraalien juhlaa… 🙂 Suosittelen tämän Twitter-ketjun kurkistamista! En tosin tiedä, arvostaisiko Charli XCX vertausta rikkiin, koska se yhdistetään helposti pahaan hajuun 😀 Tosin (näin nippelitietona) puhdas rikki ei tuoksu miltään – löyhkä lähtee varsinkin rikkivedystä. Minun suosikkiparejani ovat Wendy Yu ja selestiitti, Nichapat Suphap ja turmaliini sekä Lilly Singh ja ametisti. Olisipa mineraalit minullakin niin hyvin hallussa, että osaisin tehdä vastaavia vertauksia lennosta esimerkiksi kadulla kulkiessani. Räiskyvät asut ja mineraalit eivät kuitenkaan ole pääaiheenani tänään, koska ajattelin viedä teidät kosmisiin ulottuvuuksiin kauas arkielämästä.

Terveisiä aurinkokunnan alkuajoilta miljardien vuosien takaa! Kuvan metallipalanen on, hyvät lukijani, siivu meteoriitista, joka löydettiin itäisestä Siperiasta vuonna 1967. Nappasin sen itselleni Ebayn huutokaupasta parisen vuotta sitten, koska tiedenörttinä on niin siistiä omistaa palanen jostain avaruuden pimeydestä tulleesta. Kuvassa näkyviä metallikuvioita kutsutaan Widmanstättenin kuvioiksi, jotka ovat muodostuneet metallin jäähtyessä ja kiteytyessä hitaasti miljoonien vuosien kuluessa. Widmanstättenin kuviot tulevat esiin metallisesta meteoriittista, kun sitä käsitellään hapolla. Kuvan kiteiden koostumukset poikkeavat hiukan toisistaan, joten ne kestävät happoa eri tavalla, minkä seurauksena niiden väliin muodostuu happokäsittelyssä selkeät rajat. Kuviot ovat eräänlainen ”aitoustodistus”, koska emme pysty valmistamaan metalliin vastaavia rakenteita maan päällä prosessin hitauden vuoksi.

Meteoriitin alkuperä on täten todella mielenkiintoinen, koska se on lähtöisin jonkin muinaisen taivaankappaleen metallisesta ytimestä, jossa se jäähtyi hitaasti miljoonien vuosien aikana muodostaen kuvan kuviot. Jossain vaiheessa alkuperäinen taivaankappale hajosi pirstaleiksi kosmisessa törmäyksessä, jolloin sen ydinkin levisi avaruuteen palasina. Kunnes eräänä päivänä erään ytimen murikan eteen sattui meidän planeettamme, ja nyt osa murikasta on pöydälläni. Siis kuinka mieletön tarina se on <3 Se on niin mieletöntä itse asiassa, että tiedän henkilön, joka teetätti meteoriittiraudasta kihlasormukset itselleen ja puolisolleen. Nostakaamme hattua – se on taatusti ainutlaatuinen materiaali kihlasormukseen.

Kerratkaamme tässä välissä lyhyesti meteoriittien luokittelu. Ne luokitellaan kolmeen pääluokkaan: rautameteoriitteihin, kivimeteoriitteihin ja kivi-rautameteoriitteihin. Ne koostuvat puolestaan lukuisista alaluokista, mutta en aio pureutua niihin aiheen laajuuden vuoksi. Pääluokat ovat tosiaan todella selkeät, joten meteoriittien suurpiirteinen luokittelu ei ole kovin vaikeaa. Tarkka alaluokkiin jaottelu voi olla hiusten halkomista maallikon silmissä. Minulla ei ole vielä kivimeteoriittia, mutta suunnittelen korjaavani tilanteen tulevaisuudessa. Oma palaseni on leikattu kivi-rautameteoriitista, mutta kohdalleni sattui siivu, josta ”kivet” puuttuvat. Toisessa näytteessäni kivet kuitenkin näkyvät.

Kyseessä on siivu kivi-rautameteoriitteihin kuuluvasta pallasiittimeteoriitista, jossa metallin seassa on mineraalia nimeltä oliviini. Eikös olekin erikoisen näköistä? Se näyttää vielä paremmalta, kun valo läpäisee oliviinin.

Harmi, että valo ei läpäise kaikkia oliviinikiteitä. Googlen kautta löytää tietenkin kuvia maagisen upeista pallasiittimeteoriiteista, mutta ne ovat järkyttävän kalliita, jos haluaa ostaa itselleen sellaisen. Ostin omani Ebayn huutokaupasta samoihin aikoihin kuin ensiksi mainitsemani siivun. Sain pulittaa sievoisen summan pienestä siivusta, joka on osa Valko-Venäjältä vuonna 1810 löytyneestä meteoriitista.

Meteoriittini ovat koostumukseltaan lähes identtisiä. Se selvisi, kun sain mahdollisuuden selvittää niiden metallin tarkan koostumuksen XRF-analyysin avulla. Tuloksista ilmeni, että molempien metalli koostuu pääasiassa raudasta (87 – 88 %) ja nikkelistä (10 – 11 %), mikä on hyvin tyypillistä meteoriittiraudalle. XRF-analyysi ei tosin huomioinut pallasiitimeteoriitin oliviineja, joten kokonaisuutena niiden koostumus on tietenkin erilainen. Pallasiittimeteoriittiani ei ole myöskään käsitelty hapolla, joten siinä ei voi nähdä Widmanstättenin kuvioita. Missäkö pallasiittimeteoriitit ovat muodostuneet? Pallasiittimeteoriittien oletetaan muodostuneen isojen asteroidien kivisen vaipan ja metallisen ytimen rajalla, jossa mineraalit ja metallit ovat sekoittuneet toisiinsa. Sieltä sekin päätyi pöydälleni miljoonien vuosien jälkeen.

Mitä ajatuksia meteoriitit herättävät teissä? Mitä miettisit, jos pitäisit kädessäsi meteoriittia? Minut ne ovat lumonneet, kuten tekstistäni ehkä ilmenee. Tykkään silloin tällöin jumittua katsomaan suurennuslasin avulla meteoriiteistani löytyviä yksityiskohtia ja pysähtyä miettimään niiden kosmista alkuperää. Jotkin arkielämän ongelmat tuntuvat sen jälkeen aika pieniltä murheilta 🙂

Puheenaiheet Tapahtumat ja juhlat Ajattelin tänään Syvällistä
herra j

Gradumuistoja kevääseen

Herranjestas sentään! Viikonloppuna Firefox-selaimeni temppuili ja sulki mainoksenestoni. Enpä muistanut vuosien ”mainostauon” jälkeen, että täällä ja Internetissä yleensä on niin runsaasti mainoksia. En ole täten kiinnittänyt yhtään huomiota tekstieni ulkoasuun ja luettavuuteen, kun kappaleiden väliin ilmestyy mainoksia. Pahoittelen tilannetta, pitänee tästedes tarkastaa myös mainoksilla kuorrutetut tekstiversioni. Siirtykäämme sitten mainoksista blogitekstini varsinaiseen aiheeseen: graduni kirjoitusprosessiin.

Ai että kaipaan yliopistovuosiani… Muistin hiljattain, että keväisin yliopistoilla aistii vappuhulinoinnin sekä koe- ja esseestressin lisäksi gradupeikkojen läsnäolon. Siksi ajattelin tänään palata omaan gradu-urakkaani nostalgiatunnelmissa. Myönnän heti ensimmäiseksi, että minulla gradu kesti neljä vuotta. Jos siellä lukijoiden keskuudessa joku murehtii gradunsa venymistä, niin ei kannata huolestua. Olen yksi esimerkki siitä, että maailma ei kaadu gradun jumittamiseen. Aloitin oman urakkani keväällä 2013, mutta masennukseni pahennuttua gradu ja pitkälti kaikki muukin jäi tauolle useaksi vuodeksi. Aloin parantua vuonna 2017, jolloin kuntoni kohennuttua palasin takaisin graduni pariin ja kirjoitin sen valmiiksi. Sain maisterin paperit hyppysiini joulukuussa 2017 lähes kymmenen yliopistovuoden jälkeen.

Olen todella kiitollinen graduohjaajalleni, joka pysyi mukanani alusta loppuun. Olin niin syvällä masennuksessa vuonna 2014, että olin täysin varma siitä, että graduohjaajani ei enää halua olla missään tekemisissä kaltaiseni ”epäonnistuneen nollan” kanssa. Graduohjaajani kuitenkin lähetti minulle sähköpostin, jossa hän kysyi graduni edistymisestä. Todella pienillä asioilla voi olla merkitystä masentuneelle. Sähköpostiviesti oli pieni ele, mutta niin merkittävä minulle, koska minulla oli sittenkin toivoa, nimittäin graduohjaajani, jota masennus ei voinut viedä. Jos hän ei olisi lähettänyt sitä, niin en olisi varmaan valmistunut koskaan, koska en enää uskaltanut ottaa yhteyttä häneen yllä mainitusta syystä johtuen.

Keskityin gradussani yritysten lehdistötiedotteisiin ja tutkin, kuinka toimittajat käyttävät lehdistötiedotteita uutisartikkeleidensa lähteinä. Keväällä 2017 tekstini koostui lähinnä puutteellisesta johdannosta ja tutkimukseni taustoista, minun piti oppia metodologia ja kerätä ja analysoida lehdistötiedotteet ja niihin pohjautuvat uutisartikkelit. Kuinkako tartuin tuumasta toimeen? Pelkäänpä, että kirjoitusprosessiini ei liity mitään mullistavaa. Pilkoin graduni helposti pureskeltaviin osiin ja tein arkipäivisin aina jotain siihen liittyvää – välillä enemmän ja välillä vähemmän jaksamisestani riippuen. En kuitenkaan aikatauluttanut mitään kovin tarkasti välttääkseni liiallista stressiä, koska jostain syystä gradun kirjoittaminen ja miettiminen huononsi aina oloani. Tunsin oloni siis huonoksi, kun olin tehnyt kaiken suunnittelemani. Otappa ajatuksistani aina selvää… Jotain outoja masennuksen rippeitä siellä varmasti oli. Graduni valmistui siitä huolimatta kuin itsestään, ja minulle ei tullut kiirettä missään vaiheessa. Palautuspäivää edeltävänä päivää lähdin jopa tuttavaporukan mukaan viettämään leppoisaa päivää Nuuksioon, koska loppukirille ei ollut tarvetta. Esseiden ym. palautuspäivät eivät olleet koskaan ongelma minulle ylipäätään. Jätinpä tietoisesti viimeisen yliopistoesseeni viimeiseen iltaan, jotta voisin kokeilla esseen kirjottamista yöllä.

Graduni arvioijat pitivät tekstistäni myös, joten olin tyytyväinen lopputulokseen. Kirjoitin puolitoista vuotta sitten kommentin erääseen Anna Vihervaarasta -blogin tekstiin, josta se ehkä ilmenee… 😀 Aika alkaa selkeästi kullata muistoni gradusta samalla tavalla kuin aika kultaa armeijamuistot. Ei gradun kirjoittaminen ollut mukavaa oikeastaan missään vaiheessa, mutta tuntuu siltä, että se oli mukavaa aikaa. Välillä murehdin, että olenkohan tarpeeksi hyvä mihinkään. Muistutan itseäni silloin, että palasin vuosien tauon jälkeen graduni pariin ja kirjoitin silti mallikkaan gradun. Kyllä minä osaan.

Puheenaiheet Opiskelu