Ihmeotuksia ja korukiviä

Kävin katsomassa uusimman Ihmeotukset-elokuvan ja tykkäsin siitä paljon, koska sen hahmot ovat persoonallisia ja maailma on kiinnostava. Ei, en tosiaan ole elokuvakriitikko, joten en ole kovin taitava perustelemaan, miksi pidän tai en pidä jostain elokuvasta. Mutta yritetäänpä perustella. Lisko on hahmona piristävä, koska hän poikkeaa mukavasti stereotyyppisestä heteroseksuaalisesta miespäähahmosta. Häneltä ei löydy pullistelevia lihaksia, ja hän pitää paitansa päällä. Hän on herkkä, huolehtivainen ja toivottoman ujo ollessaan kiinnostavan naisen seurassa. Samaistun Liskoon, koska olen sosiaalisissa tilanteissa välillä kömpelö. Saatan vältellä katsekontaktia puhuessani jollekin Liskon tavoin esimerkiksi. Lisäksi Jacobkaan ei ole se perinteisin lihava ”side kick”, jolle nauretaan vaan. Näkeekö länsimaisissa valtavirtaelokuvissa usein sitä, että länsimaista kauneusihannetta vastaamaton ihminen vaikka pussaa jotakuta?

Lisko on tosiaan vakuuttanut hahmona tähän mennessä. Ehkä hän vie elokuvasarjan edetessä Severukselta ykköspaikan suosikkihahmonani Harry Potterin maailmassa. Toivon Rowlingilta tulevaisuudessa myös rohkeutta rikkoa ummehtunutta kaavaa, jossa elokuvasarjan päätteeksi mies ja nainen pistävät hynttyyt yhteen. Liskon ja Tinan välillä on kemiaa, mutta olisi rohkea ja mielenkiintoinen veto pitää heidät erillään toisistaan. Katsotaan, miten käy. Kansa kuitenkin taitaa vaatia heitä yhteen… 🙂

Leffan huonoista puolista merkittävin on elokuvasarjoille tyypillinen juonen jättäminen kesken elokuvien välissä. Pidän siitä, että elokuva muodostaa eheän kokonaisuuden ja pistää paketin kasaan lopussa. Ensimmäinen Ihmeotukset-elokuva teki sen mielestäni hyvin, mutta tämä jättää lopussa homman levälleen seuraavaa osaa varten. Örrh… Lisäksi Queenie on välillä stereotyyppinen blondi typerys, mistä minulta pieni miinus.

20181210_133325.jpg

Obsidiaani, ruusukvartsi, ametisti, selestiitti, fluoriitti ja akvamariini.

Vierailin myös Eerikinkadulla sijaitsevassa Seraphiné-kivikaupassa ja ostin sieltä kuvan kivet itselleni. Kivien väitetyt terveyshyödyt eivät ole juttuni, mutta en ajatellut pureutua siihen tai eri uskomushoitoihin tässä sen enempää. Kivien kaunilla ulkonäöllä ja väreillä voi kuitenkin varmasti olla piristävä vaikutus mielialaan, sitä en kiistä. Valitsin osan kivistäni hiukan erikoisia kriteereitä käyttäen. Ametistin ja ruusukvartsin ostin puhtaasti ulkonäöllisistä syistä, koska pidän niiden väreistä. Niitä on kiva pyöritellä sormissa ja unohtua tuijottamaan niiden väriä, muotoa ja rakennetta. Obsidiaani on puolestaan ominaisuuksiltaan mielenkiintoista ainetta – vulkaanista lasia. Selestiitin, fluoriitin ja akvamariinin valitsin pääasiassa niiden kemiallisen koostumuksen perusteella. (Toki näidenkin kivien ulkonäöllä oli myös väliä.) Fluoriitti on kalsiumfluoridia esimerkiksi. Fluori on erittäin reaktiivinen alkuaine, joten sitä ei löydä puhtaana luonnosta. Kalsiumfluoridi on tavallaan eräs ”parhaista” fluoriyhdisteistä, joita voi löytää, jos haluaa itselleen näytteen fluorista tai kalsiumista. Selestiitissä on puolestaan strontiumia, ja akvamariinissa on berylliumia. Molemmat ovat hiukan epätavallisia alkuaineita.

Millaisista korukivistä sinä pidät?

Puheenaiheet Höpsöä Syvällistä

Arvometalleista ja niiden kierrätyksestä

De re metallica. Tai metallien luonteesta suomeksi. Tekstini ei tällä kertaa kuitenkaan käsittele keskiajan kaivostoimintaa Gregorius Agricolan De re metallican tavoin. Metalleista ja modernista teknologiasta ajattelin kuitenkin kirjoittaa lyhyesti.

20181205_125827.jpg

Indiumia kokoelmistani.

On mielestäni mielenkiintoista pohtia sitä tosiasiaa, että moderni teknologiamme tietokoneineen ja älypuhelimineen on riippuvaista alkuaineista, joista tavallinen kaduntallaaja ei ole koskaan kuullutkaan. Kännyköistämme löytyy vaikkapa tantaalia, kun taas nopean nettiyhteyden takaavista valokaapeleista löytyy erbiumia. Magneeteissasi saattaa olla neodyymiä. Tunnetko myöskään kuvassa olevaa indiumia ja sen ominaisuuksia? Ei se mitään, kerronpa siitä lyhyesti. Indium on järjestysluvultaan 49. alkuaine ja taulukossa samassa ryhmässä tunnetumman alumiinin kanssa. Indium on todella pehmeä metalli, joten kuvani harkosta voisi esimerkiksi puraista palasen irti suuremmitta ongelmitta. (Youtubesta löytyy tietenkin videoita indiumia pureskelevista hepuista.) Se on aika harvinainen metalli, ja sitä käytetään pääasiassa osana indium-tinaoksidia. Tämän yhdisteen erikoisuus on sen läpinäkyvyys ja kyky johtaa sähköä. On mahdollista, että luet tekstiäni älypuhelimesi näytön indium-tinaoksidikalvon läpi, koska se mahdollistaa kosketusnäyttöjen toiminnan. Voisin höpöttää indiumista pitkään, mutta eiköhän tämä läjä nippelitietoa riitä.

Tarkastellaanpa näitä oudompia metalleja kierrätyksen kannalta. Olen silloin tällöin törmännyt uutisartikkeleihin, joista ilmenee se, että elektroniikkaromun kierrätys on olematonta harvinaisten metallien osalta. Valtaosa niistä menee hukkaan jätteenä. Mainitsemani indium on tosiaan melko harvinaista, joten on mahdollista, että kännykät ynnä muut tulevat kalliimmiksi tulevaisuudessa, kun indiumin ja muiden harvinaisempien alkuaineiden varannot ehtyvät. Toinen ongelma on Kiina, joka tuottaa ison osan harvinaisista metalleista. Kiina ei ole ihmisoikeustilanteensa vuoksi se kaikkein paras kauppakumppani näkökulmastamme, mutta tavallaan suljemme silmämme tilanteelle kaupankäynnin vuoksi. Sivuhuomiona muistan Ähtärin pandakarhut, jotka taitavat olla oppikirjaesimerkki Kiinan ”pandapolitiikasta”. Äläpä kritisoi meitä, niin saat meiltä pandoja palkkioksi… Asiasta voi lukea lisää osoitteessa https://www.ft.com/content/8a04a532-be92-11e7-9836-b25f8adaa111. Mikä siis ratkaisuksi kierrätysongelmiin? Kierrätyskeinoja kehitetään, mutta tällä hetkellä käytettävien harvinaisten metallien hinnat ovat sen verran alhaisia, että kierrättäminen ei ole kannattavaa. Lisäksi joidenkin metallien erottaminen toisistaan on hankalaa niiden kemiallisen samankaltaisuuden vuoksi. Meidän on kaiketi vain odotettava hintojen kallistumista syystä tai toisesta, jotta kierrättäminen yleistyisi.

Voi miettiä, kuinka paljon keräyspisteeseen viedystä rikkinäisestä kännykästä tai televisiosta jää kierrättämättä. Vihreä teknologia on muotia nykyään, mutta kierrätyksen puutteet kolhivat sen imagoa hiukan. Mitenköhän sähköautoja kierrätetään esimerkiksi? Pitänee perehtyä siihen tarkemmin. Elektroniikkaromun kierrätys on muutenkin välillä aika huolestuttavaa hämärähommaa ulkomailla, kun sitä saatetaan kuskata Afrikkaan, jossa nuoret tuhoavat terveytensä romua polttamalla saadakseen sen sisältämän kuparin myyntiin (https://www.smithsonianmag.com/science-nature/burning-truth-behind-e-waste-dump-africa-180957597/). Suomalaisen romun ei pitäisi päätyä kuitenkaan tuonne.

Puheenaiheet Ajattelin tänään Syvällistä Uutiset ja yhteiskunta