Kuinka parannuin masennuksesta? Mitä masennuksesta parantuminen tarkoittaa? Netti on täynnä kaikenlaisia tekopirteitä tarinoita masennuksesta parantumisesta, mutta tämä ei kuitenkaan ole yksi niistä. Mitään yhtä keinoa parantumiseen ei ole, ja kaikenlaiset ”no harrasta vaan liikuntaa” -tason neuvot ovat aivan järkyttävän typeriä. Ja uskon, että masennus jättää jälkensä ihmiseen, vaikka hän siitä ”paranisikin”. Ihmisen ajatusmaailma muuttuu taudin seurauksena aivan varmasti, vaikka toimintakyky palautuisi ja mieli pysyisi pirteänä.

Minulle oli merkityksellisintä itseni hyväksyntä sellaisena kuin olin. Olin vuosia yrittänyt mahtua siihen mediassa tyrkyttettyyn muottiin, että sen ja sen ikäisenä pitäisi olla sitä ja tätä. Olin perfektionisti. Omistusasunto, parisuhde, vuosikymmenten työkokemus parikymppisenä, hyvä ura, timmi kroppa, hyvä auto, vilkas sosiaalinen elämä… Aloin lopulta hyväksyä, että en tarvitsisi yhtäkään yllä mainituista ollakseni ihmisenä hyvä ja riittävä. Haluaisin omistusasunnon, mutta ei elämäni pääty siihen, vaikka asuisinkin loppuelämäni vuokralla. On todennäköistä, että en taida löytää naista, joka ei pidä koirista ja ei halua lapsia ja joka ei tupakoi. Ja lisäksi pitäisi vielä minusta. Se on ok, ei elämä pääty siihenkään. Näen kerran pari kuussa kavereitani ja vietän lopun ajasta pitkälti itsekseni. Joku voisi sanoa elämääni yksinäiseksi, mutta en koe asiaa niin. Toki välillä toivon, että voisin nähdä kavereitani useammin, mutta ei se minua haittaa. Olen introvertti, joten sosiaaliset tilanteet ovat minulle usein aika kuluttavia.

Ymmärtänette pointin. Tämän sisäistäminen vei vuosia, ja minulla ei ollut käytössäni mitään oikotietä. Psykologit saivat vähitellen murrettua pinttyneet ajatusmallini, joten mielialani alkoi kohentua. Siinäpä se. Pahoittelen, että tästä ei tullut mitään ”ryysyistä rikkauksiin” -tarinaa, koska masennuksesta ei noin vain saada sellaista. En halua masennuksen määrittelevän minua. En halua, että minua säälitään entisen masennukseni takia, vaan haluan, että minua kohdeltaisiin tavallisena ihmisenä. 

En ole Herra J – entinen masentunut.

Olen Herra J.

Kerronpa tänään Brady Haranin tuotannon sijaan pitkästä taistelustani masennusta vastaan. Olen kukistanut sen, mutta tiedän hyvin, että masennus saattaa palata koska tahansa. Todella vittumainen sairaus, näin suomeksi sanottuna. Se tulee ja sanoo, että olet täysi nolla, hyödytön ja vain kaatopaikan täytteeksi kelpaava ihmisjätös. Ja seuraavaksi se saa sinut uskomaan, että olet täysi nolla, hyödytön ja vain kaatopaikan jätteeksi kelpaava ihmisjätös. Ja sitten alat elää elämääsi kuin olisit täysi nolla, hyödytön ja vain kaatopaikan jätteeksi kelpaava ihmisjätös. Alat itse saboitoimaan ihmissuhteitasi, koska eihän kukaan sinusta pidä. Perut tapaamisia. Lopetat työsi, koska et sinä osaa mitään. Miksi edes lähdit kodistasi ulos? Joten lukittaudut kotiisi, koska sinulla ei mielestäsi ole elämää sen ulkopuolella. Ja tietenkin esität kaikille muille, että asiasi ovat hyvin.

Mistä masennukseni alkoi? Syitä oli oikeastaan kolme, ja kerron seuraavaksi mistä kaikki sai alkunsa. Lapsuuteni oli mukavaa aikaa, mutta vietin sen lähinnä yksin. Kotini lähellä ei ollut muita lapsia, joten leikkikavereita ei ollut. Se ei haitannut minua, koska en oikeastaan osannut kaivattakkaan leikkikavereita. Leikkivätkö toiset lapset muka toistensa kanssa? Uppouduin itsekseni dinosauruksiin, luontoon ja tietokirjoihin. Minulla oli kuitenkin koulussa kavereita, ja harrastin jalkapalloa, mutta en juuri koskaan nähnyt ketään niiden ulkopuolella. Itse asiassa muistan edelleen varmaan kaikki kerrat, jolloin näin luokkakavereitani koulun ulkopuolella. Niin harvoin sitä tapahtui. En kuitenkaan ollut siis täysin eristäynyt muista, ja vaikka olin hiukan ujo, sosiaaliset tilanteet eivät tuottaneet juuri vaikeuksia. Aika tavallinen pikkupoika olin siis muuten. Eräs tapahtuma toisaalta määritti tulevaisuuttani pitkäksi aikaa. Kaikki luokkani oppilaat saivat ensimmäisellä luokalla lapun, jossa oli listattu luokkalaisteni puhelinnumerot. Päätin kerran soittaa ja kysyä, että leikkisiköhän kukaan kanssani. Kävin listan numeroita läpi, mutta kukaan ei suostunut. En muista, että se olisi harmittanut minua silloin. Hyväksyin vain, että ollaan sitten yksin. 11-vuotiaana vuonna -96 sain jalkapalloharrastukseni kautta oikeastaan ensimmäisen kaverin, jota näin melko säännöllisesti vapaa-ajallani. Ja siitä eteenpäin asiat olivat oikeastaan hyvin useamman vuoden. Kunnes yläasteella jouduin koulukiusatuksi. Jep, sain kärsia siitäkin. Jokin muuttuu ihmisen sisällä, kun hänen kaverinaan pitämä ihminen siirtyy kiusaajien puolelle. Jalkapallon pelaamisen lopetin myös yläasteella. Sain lähinnä haukkuja yrittäessäni pelata, koska en ollut kovin hyvä. Itsetuntoni mureni aika pahasti noina vuosina, enkä ole varmaan vieläkään täysin toipunut. Ja näiden tapahtumien seurauksena minun luottamukseni saaminen kestää kauan.       

Oli vuosi 2004. Olin 19-vuotias ja tuore ylioppilas. Sosiaalinen elämäni oli rajoittunut lukioon. Mitä minulle tapahtui, kun lukio loppui? Niinpä… Sosiaalinen elämäni katosi ja uppouduin tietokonepelien maailmaan. Suhde 11-vuotiaana saamaani kaveriini alkoi hiipua, kunnes vuonna 2008 se päättyi täysin. Tapaamisten järjestäminen oli minun vastuullani pitkään, joten päätin antaa vastuun hänelle vaihteeksi. En ole sen jälkeen kuullut hänestä enää mitään. Muutin vuonna 2008 omilleni, jolloin oikeastaan tajusin kunnolla, missä tilanteessa olin. Katsoin ikkunasta ulos bussipysäkille perjantai-iltaisin ja näin juhlimaan lähteviä kaveriporukoita. Tajusin, että minulla ei koskaan ollut mitään sellaista. Apeaksihan siinä tulee ymmärrettävästi. Olin myös toivottoman ujo naisten seurassa. Vasta 21-vuotiaana yritin töissä alkaa puhua ikäisilleni naisille. Voitte kuvitella, kuinka hyvin ne yritykset sujui… Joten ihmissuhteet sekä miesten että naisten kanssa eivät onnistuneet ujouteni ja luottamuspulani takia. Kävin aika syvällä vuoden 2008 keväällä. Toivoin tilanteen kuitenkin muuttuvan pian.

Pääsin tuona keväänä yliopistoon ja toivoin, että nyt sosiaalinen elämäni lähtisi uusille urille. Ja tilanteeni paranikin. Sain yliopistosta uusia kavereita, joita näen vieläkin säännöllisen epäsäännöllisesti – opintojeni ulkopuolella (Highfive teille 😀 jos luette tätä). Ja sain toisenkin kaveriporukan yliopiston Nyyti-sivujen kautta. Lisäksi minulla oli vanha lapsuuden naapuri nyt kaverinani. Isohkolla ikäerollamme ei enää ollut väliä aikuisena. Mutta itävä masennukseni oli tehnyt tehtävänsä ja en oikein osannut olla tyytyväinen saavuttamaani. Mikään hyvä juttu ei tunnu masentuneena miltään, mutta kaikki huonot jutut tuntuvat tuplasti tavanomaista pahemmilta. Lisäksi tunaroin alkavia ihmissuhteitani sosiaalisella kömpelyydelläni. Opintoni sujuivat mallikkaasti ja aikataulussa, ja mielialani oli pääosin hyvä, koska pidin todella paljon yliopistoympäristössä opiskelusta. Yliopistossa opiskelu kuitenkin päättyy joskus…

Kesällä 2013 olin pitkälti gradua vaille valmis ja aloin miettiä tilannettani. Ja pitkään piileskellyt masennukseni oli muokannut ajatuksiani väärille raiteille ja sairaus astui silloin kunnolla parrasvaloihin:

1. Sosiaalinen elämäni oli mielestäni edelleen olematonta (ei tosiasiassa ollut).

2. Kukaan nainen ei voinut mielestäni pitää minusta, koska mikään suhde ei ollut onnistunut (kyllä piti, masennus sai vain uskomaan toisin).

3. En nähnyt itselläni mitään tulevaisuutta (pidin valmistumistani täysin hyödyttömänä, vaikka niin ei oikeasti ollut).

Tässä ovat alussa mainitsemani kolme syytä, joiden takia tipuin kuiluun. Esitin pitkään muille voivani hyvin. Kirjoitin muka graduani valmiiksi, vaikka en niin tehnyt. En tehnyt mitään. Kaverini kuitenkin lopulta huomasivat, että jokin on vialla, kun aloin perua tapaamisiamme ja viestieni sävy oli alkanut muuttua. Heidän huolestumisensa sai minut viimein hakemaan apua, mutta tilanteeni ei kuitenkaan parantunut vielä pitkään aikaan, koska pohjakosketukseni tuli vasta marraskuussa 2015, kun kävelin ulos töistäni kesken päivän. Seinät kaatuivat päälleni silloin, ja minut passitettiin hoitoon Laaksoon. 

Seuraavassa tekstissäni kerron paranemisestani. Pysykää kanavalla!