Edellisessä tekstissäni kerroin Internetissä liikkuvista uskomushoidoista ja muusta terveyshuuhaasta. Ajattelin jatkaa aiheesta vähän eri näkökulmasta. Monesti yllä mainitut homeopatiat ovat aika viatonta touhua, ja en ole kiistämässä placebon vaikutusta. Jos kädelle laitetaan tavallista rasvaa, jossa sanotaan olevan kipua lievittäviä ainesosia, voivat aivomme hyvinkin kokea sen helpottavana. Jos ihminen kokee saavansa apua niistä, niin mikäs siinä sitten. Ja sitten on esimerkiksi rokotevastaisuus, jonka tuloksista saammekin nauttia jo ympäri Eurooppaa. Varsinkin Italiassa se on muistaakseni melko yleistä, ja siellä on kai alettu jo sakottaakin vanhempia, jos he eivät rokotuta lapsiaan. Mitä on tapahtunut, että näin on käynyt?

Tarkastellaanpa aluksi nykyajan mediaa. Keskityin opinnoissani mediaan kielitieteen näkökulmasta, joten osaan ehkä sanoa tästä aiheesta jotain. Huuhaan kontekstissa median taipumus pyrkiä ”tasapainoon” uutisoinnissaan on eräs kaikkein ärsyttävimmistä asioista, jos käsitellystä aiheesta vallitsee suuri yksimielisyys tutkijoiden keskuudessa. Ilmastonmuutos on oppikirjaesimerkki tästä. Sinne studioon on näköjään monesti pakko saada se ”skeptikko” tuomaan muka tasapainoa väittelyyn. Täten media esittää jonkun tutkijan ja skeptikon siis samanarvoisena… Huhheijaa… Vakavasti otettavien tutkijoiden keskuudessa ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta ei ole epäselvyyttä, minkä luulisi olevan jos selvää kaikille asiaan vähänkään perehtyneille. Törmäsin myös Twitterissä asiaan liittyvään railakkaaseen twiittiin, jonka idea oli kutakuinkin: ”Jos studiossa yksi väittää, että ulkona sataa, ja toinen väittää, että ei sada, niin sinä journalistina katsot saatana sinne ulos itse ja otat asiasta selvää.” Voin hyvin kuvitella, että media voi luoda samanlaista valheellista tasapainoa rokotteiden kanssa. Kiittäkäämme Andrew Wakefieldin viallista tutkimusta koko hässäkästä.

Medialla on myös taipumus sensationalisoida uusia tutkimustuloksia, ja tutkimusten konteksti heivataan ensimmäiseksi romukoppaan uutista laadittaessa. Tutkimuksessa voidaan hyvin sanoa, että sen tulokset ovat esimerkiksi vasta alustavia ja että niistä ei kannata tehdä mitään isoja johtopäätöksiä. Näillä ei kuitenkaan ole väliä, kun esimerkiksi keltainen lehdistö miettii uutisensa otsikkoa. Kärjistettynä esimerkkinä lehdessä raportoitu tutkimus voi väittää, että suklaa aiheuttaa syöpää, kun taas toisen tutkimuksen mukaan se parantaa syövän. Ja toki mahdollisuus julkisuuteen pääsystä voi vaikuttaa tutkijoihinkin, kun he miettivät, kuinka raportoida tuloksista. Tulokset voidaan täten esittää turhankin ”mediaseksikkäästi”. Suosittelen tutustumaan Ben Goldacren The Guardianissa julkaistuihin Bad Science -kolumneihin, joissa yllä mainittuihin ynnä muihin asiaan liittyviin aiheisiin pureudutaan erinomaisesti (https://www.theguardian.com/science/series/badscience)

Entäpä viime tekstissä mainitsemani vertaisarvioinnin ongelmat? Tutkimusten vertaisarviointi, eli niiden lähettäminen arvioitaviksi toisille alan asiantuntijoille, on eräs parhaita tapoja parantaa tutkimuksen laatua ja luotettavuutta. Annan tohtori Moriartyn pureutua asiaan paremmin ja viihdyttävämmin seuraavassa videossa:

Seuraavaksi voisinkin puhua Brady Haranin tuotannosta…

Ja vertaisarvioikaapa tekstiäni 🙂