Kiireetön iltapäivä

 

Hennalla2.3.png

Hennalla7.2.jpg

 

Eilen satoi, ja tuntuu että satoikin ekaa kertaa viikkoihin. Sade kuulosti ihanalta kotitoimistoni avoimen ikkunan takaa kuunneltuna. Rauhallista solinaa. 

Iltapäiväksi hilpaisin kamuni Hennan luokse, viettämään stressivapaata iltapäivää hänen perheensä kauniissa, valoisassa kodissa. Elokuun oikuttelevat säät mahdollistivat myös loikoilun partsilla, sillä sateen jälkeen tuli aurinko ja trooppinen lämpö. Herkkuja, musiikkia, hyvää seuraa sekä juttuja taiteesta, elämästä, taloista, perheistä, töistä. Kiireetöntä hengailua, hieno iltapäivä. 

Tämän upean kodin varmasti jo tunnettekin, sitä pääsee ihastelemaan Hennan blogista

 

/ I spent yesterday afternoon with sweet Henna in her lovely home. Good times! xo 

 

Koti Ruoka ja juoma Sisustus

Ystävyyden ja ballerinakeksien ihmeellisestä voimasta

friends3.jpg

Olen huomannut ottaneeni itseni vähän turhan vakavasti parina viime päivänä. Angstannut nyt mm. niinkin isoista jutuista kuin siitä että silmien ympärillä on ryppyjä ja aina tuntuu olevan bad hair day. Muistamatta sitä että 32 nauruntäyteistä vuotta (tänään päivälleen) tuottavat epäilemättä jälkensä kasvoihin ja sitä että kosteat kesäpäivät eivät ole hiusteni kamuja. 

Vietettyäni illan parhaan ystäväni kanssa, angsteja vertaillen (luonnollisesti, sillä vertaistukihan on sitä parasta tukea) ja mussuttamalla samalla puolen paketillista suklaisia ballerina-keksejä, olen valaistunut siitä että oikein hyvin tässä pärjäillään vähän kurttuisena ja surffitukkaisenakin. Pitäisi muistaa olla ottamatta kaikkea niin vakavasti. 

Ei ole mitään mitä hyvä ystävä ja ballerinakeksit eivät voisi kirkastaa! 

Aurinkoista päivää kaikille! Love yourselves, älkääkä ottako itseänne liian vakavasti – ei kannata. Nauraa sen sijaan kannattaa, sekä viettää aikaa läheisimpien ystävien seurassa: heissä on viisaus, vertaisuus, lämpö ja suloinen, vapauttava ironia. 

 

ps. Lisälukemiseksi suosittelen Saara Helkalan juttua mokailusta ja sen suotavuudesta, kommenttibokseineen. Naurut ovat taatut ja jutut erittäinkin samaistuttavia, ainakin kaltaiselleni sähläpetterille. 

 

/ About the importance of friends and chocolate cookies. xo

 

Suhteet Ystävät ja perhe