Mokaile! (ja pokaile myös)

visual diary

Jos istuskelet nätin nuoren miehen kanssa (ihan vaan kaverimielessä) kotisohvalla, viinilasit kädessä, älä paina katsomatta Spotifystä play-nappia.

In the land of Gods and Monsters / I was an Angel / Looking to get fucked hard

Tai no toisaalta, paina vaan. Ja naura asialle niin että se viinisuullinen, jonka juuri kiskaisit, tulee lähinnä ulos nenästä.

Koska mokailu on vain hyvästä.

Yleensä kun minulle tapahtuu jotain todella mahtavaa, en välttämättä hehkuta sitä Facebookissa. Mutta lähes aina kun mokaan, kerron siitä.

Olin aloittanut uudessa työpaikassa ja menin esittäytymään uusille asiakkaille neukkariin. Hei, Saara, graafikko tässä tiimissä, kättelin ihmisiä. Muistin katsoa silmiin ja kätellä sopivalla voimakkuudella. Hauska tutustua, menenkin tästä jatkamaan töitä. Sitten kävelin ovesta, en kuitenkaan siitä ovesta mistä olin tullut, vaan toisesta ovesta, suoraan siivouskomeroon. Siellä sitten viisi sekuntia mietin, joko jään tänne tunniksi piiloon tai sitten kävelen ulos:

Heh, taisi olla väärä ovi.

No tietysti kävelin ulos.

Olen myös vierittänyt käsilaukustani tampoonit keskelle miesvaltaista palaveria, esittänyt vahingossa englanninkielistä ihmistä suomalaisella työpaikalla, kävellyt kaupungin suosituimman terassin läpi hame alushousuihin tungettuna… Näitä tarinoita riittää.

Olen melko kova mokailemaan, mutta olen myös oppinut että mokailu ja itselleen nauraminen tekee ihmisestä inhimillisen ja helposti lähestyttävän.

Toimituksen blogissa kyseltiin joku aika sitten vinkkejä siihen, miten pokata heila itselleen.

Oma vinkkini tulee tässä: Tee jotain, mikä poikkeaa siitä mielikuvasta, jonka olet muutoin antanut itsestäsi. Se tekee sinusta kiinnostavan ja mieleenpainuvan. Itse yritän tietysti aina aluksi antaa itsestäni suht normaalin ja järkevän mielikuvan, mutta sitten rikon sen kuvan kertomalla jonkun hullun tarinan, esimerkiksi siitä, kuinka join yllytettynä puoli litraa oliiviöljyä, koska ihmiset alkoivat latoa kaksikymppisiä pöytään. Loppujen lopuksi minulla oli sata euroa ja tosi pehmeä iho monta viikkoa.

Vuosia sitten olin vähän ihastunut yhteen poikaan, jonka kanssa vietin kivan baari-illan. Kotimatkalla sain viestin, jonka muistan edelleen, koska se vain oli yksi parhaista viesteistä ikinä. Hän ei kehunut minua kauniiksi tai ihanaksi, muistanut millainen mekko minulla oli päällä tai kuinka nätisti hiukseni olivat. Viesti meni näin:

Mahtava ilta! Nauroin vielä koko kotimatkankin sun jutuille.

Jos joskus pitäisi valita, olisinko mielummin mieleenpainuvan kaunis vai mieleenpainuvan hauska, valkkaisin ehdottomasti hauskan. Ja hauskuus syntyy aika usein siitä, että osaa nauraa itselleen. Nykyisin osaan jo ajatella monesta todella nolosta hetkestä, että olipa kamalaa, mutta ehkä kuukauden päästä voin jo kertoa tätä hauskana juttuna.

Eli mokailen jatkossakin, oikein antaumuksella. Kauneus haihtuu, mutta hyvät jutut ovat ikuisia.

-----

Make mistakes and learn to laugh at yourself. That´s good.

 

Share

Kommentit

paulahelena
ALUAP

kyllä, mokailu kunniaan!

PS. Musta ois ollu tosi hauskaa jos oisit tullu sieltä siivouskomerosta jonku pölyhuiskan kanssa ja alkanu siivoomaan. Homma ku homma!

saarah
visual diary

Hahaaa, ois niin pitäny :D :D

Toimitus
Toimitus

Ihana teksti ja niin tärkeitä huomioita! Sainkin tästä idean juttuun toimituksen blogiin... T: Anna

saarah
visual diary

Kiitos! Ja aika mahtavat oli toimituksenkin megamokat :D

Vierailija (Ei varmistettu)

Kiitos tästä jutusta (ja monesta muustakin)!
Tuntuu että tosi moni (isompi) bloggaaja ei nykyisin oikeasti kerro itsestään ja elämästään oikein mitään. Postailee vaan kauniita kuvia, jotka jää tyhjäksi ja etäiseksi. Mutta uskon et tän kaltasissa on tulevaisuus.
Ihan niinkun elämässäkin, niillä jotka uskaltaa laittaa itsensä likoon :)

saarah
visual diary

Kiitos kommentista.

Tiedätkö, oon samaa mieltä tossa että aika moni bloggaaja tosiaan ei kerro itsestään juuri mitään eikä laita persoonaansa likoon. Tavallaan ymmärrän sen hyvinkin, mutta se on vähän tylsää.

Toivotaan että blogimaailma muuttuisi siihen suuntaan että ihmiset jakaisivat enemmän. Vaikka sitten niitä hölmöjä mokiaankin :)

miija (Ei varmistettu)

Ihan loistava juttu! Ite oon kans oikea mokailujen kuningatar ja välillä yhtä epäonninen kuin Aku Ankka, mutta en oo vuosiin enää jaksanut ottaa noita juttuja liian vakavasti. Oon tosi kömpelö ja sen sijaan että harmistuisin siitä että tulee rikottua jotain, kaaduttua tms niin oon oppinut vaan nauraan niille tilanteille. :)
Ja oon niin samaa mieltä tosta, että mielummin oon todella hauska kun todella kaunis! Muutenkin persoona ratkaisee. Ruma luonne tekee kauniistakin ihmisestä ruman, mutta hyvä luonne tekee "rumasta" ihmisestä kauniin. :)

saarah
visual diary

Niin totta!

Itsehän olin just kuukausi sitten treffeillä ja keskellä kirkasta päivää kompastuin omiin jalkoihinki, kaadoin tuolin kahvilan pöydästä ja hajosi siinä rytäkässä vielä sandaalitkin. Mies joutui sitten lähtemään kanssani suutariin siltä istumalta :D :D Jäin varmaan ainakin mieleen!

Viv (Ei varmistettu)

:D Ah, kuulostaa tutulta. Itse olen onnistunut treffeillä mm. melkein horjahtamaan sillalta (pudotus ois onneksi ollut matala, mutta nolo), iskemään polveni historialliseen maamerkkiin, kaatamaan museossa tuolin ja muuten vaan kompuroimaan lukemattomia kertoja. Ja tää kaikki saman tyypin kanssa. Mutta onneksi kyseinen herra ilmeisesti vakuuttui "viihdearvostani" ja nyt asutaan saman katon alla.

Anumaaria78
Mis(s)Fit

Mokailija täälläkin! Nuorempana se hävetti, ja toivoin aina herääväni sinä hillittynä ja hallittuna neitosena, joka luulin haluavani olla. Tänä päivänä mokailu on oikein tavaramerkkini, ja jollain kierolla tavalla olen siitä jopa vähän ylpeä. ;)

saarah
visual diary

Joo, ihan sama. Olen jo aikapäiviä sitten luopunut haaveesta olla hillitty ja hallittu :D

Jemina
No Sex and the City

Paras pokailuvinkki! Minua eräs mies kutsui taannoin oman elämäni Ally McBealiksi - ja ihan ansaitusti kai myös. Olin mm. treffien jälkeen risteyksessä erotessamme ottaa kaatunut yhtäkkiä naamalleni keskelle tietä, täysin vailla syytä, sotkeuduttuani vain yhtäkkiä omiin jalkoihini. Nauratti aika paljon, ja suhdekin siitä syntyi, eli kyllä mokailulla ne parhaat tyypit pokaillaan. 

saarah
visual diary

Hahaaaa, juuri näin :D Hyvin samaistuttava tarina!

 

mystery
Vision One

Täydelliset ihmiset on tylsiä :D itsehän olen mm. uudessa hienossa työharjoittelupaikassa vastaillut puhelimeen pitäen sitä luuria kokoajan väärinpäin, ja ihmetellyt kovaan ääneen miksei kuulu hyvin.

 Samassa paikassa joku firman hyvin arvovaltainen henkilö tuli esittäytymään "hei kiva viimein tavata, oonkin kuullut susta paljon!" Minä vastaan "KIITOS!"  Itsetunto kohillaan.

Mun piti myös tarjoilla kahvit tärkeille vieraille. No kaadoin ne kahvit tietty pitkin pöytää ja hajotin kahvikoneen niin että uusiakaan ei enää saatu keitetyksi. 

Ei taida noi "hienot työpaikat" olla ihan mua varten. :D

 

 

Äiti älä pelkää

Sain tästä nauruhepulin :D Kiitos!! Loistavaa!

saarah
visual diary

Oi, apua, mahtavia mokia :D

Mä kans joskus vastasin Thaimaassa rannalla "You are so beautiful" -huutelijalle vaan et "I know". Ei ollu tarkoitus olla ihan-niin-itsekäs, mutta se tuli vahingossa :D :D

Saana Väliheikki (Ei varmistettu) http://saneshawinsane.blogspot.fi

Ihana kirjoitus! Sä olet hauska ja mä tulen jokainen kerta näistä sun jutuista tosi hyvälle tuulelle vaikka muuten olisi kuinka kettumainen päivä :D Kiitos että olet riemastuttava!

saarah
visual diary

Ah, kiitos, ihana kommentti!

Mä hetken mietin tän postauksen kirjoittamista, et meneekö nyt liian pitkälle, mut ei :D

kaisaj
Ambitions

Nauroin. Ääneen. Paljon! :D 

saarah
visual diary

Mahtavaa :D

 

Moka on lahja, nim. en oikein enää osaa hävetäkään.

saarah
visual diary

Juuri näin!

 

tanjatanja
Ei Beigeä

Jos tamponit leviää mies-ihmisten seurassa, täytyy ne kerätä hitaasti, samalla katsoen jokaista silmiin totinen ilme kasvoillaan. Maintain domanince!

saarah
visual diary

Ah, tän NIIN teen seuraavan kerran :D :D

Laura T.
Missä olet Laura?

Eräässä työpaikassa huhuilin puhelimeen kun linja alkoi pätkiä, lopulta mykistyen kokonaan. Aikani huhuiltuani tokaisin: ''Linja on mykkä, syljen.''

Se naurunremakka joka ympäröivien sermien takaa alkoi nousta...

saarah
visual diary

Ei oo totta :D :D Syljen!

Mä muistan kun teininä vastasin puhelimeen vahingossa äitini nimellä. Tietty siellä oli joku työkaveri joka alkoi selostaan jotain tärkeetä asiaa suu vaahdossa ja sit vasta pitkän ajan kuluttua sain suunvuoron et eiku siis oonkin Saara :O :O Näköjään oon siis ollu kova mokaileen jo nuorena!

_Ansku_ (Ei varmistettu) http://timanttiablogi.blogspot.fi/

Eikä! Mä repeilen täällä vedet silmissä (myös kommenttiosion jutuille). Ihan mahtavaa! Oli tosi kökkö maanantai, mutta nyt menen hymy huulilla nukkumaan. Kiitos Saara & co iltahepuleista :D

saarah
visual diary

Ihanaa :) Tää oli siis just sopiva postaus maanantaille!

Kuvaputkessa

Mahtava postaus näin maanantai-iltaan, kiitos! Pienetkin mokat yleensä hävettää, mutta oot oikeessa, kannattaa mokailla vapaasti. Näemmä musta saa helposti aika vakavan kuvan – mutta mikäs sen hauskempaa, kuin heittää sitten seriöösillä naamalla joku ihan pöljä juttu.

saarah
visual diary

Joo, mustakin on IHAN MAHTAVAA heittää joku juttu, joka romuttaa ihmisten mielikuvan susta :D

Eksyksissä elämässä

Minun ongelmani on vähän se, että mokailen niin paljon, ja tykkään kertoa omista mokistani niin paljon, että ihmiset yllättyvät usein siitä että olenkin fiksu ihminen joka pystyy olla myös vakava.

Jos edes kerran onnistuisin lähtemään työhaastattelusta ilman että joudun rynkyttämään ovenkahvaa ja lopulta pyytämään apua oven avaamiseen, olisin erittäin tyytyväinen. Tosin kaikki paikat joissa olen päässyt haastatteluun olen napannut, joten ehkä mokailu on niissäkin tilanteissa ihan suotavaa.

saarah
visual diary

Hah, mahtavaa :D

Mä kans joskus ennen mietin enemmän sitä, antaako omista mokailuista kertominen musta jotenkin tyhjäpää -mielikuvan mutta nykyisin oon enemmän viihteen kannalla, eli kerron niistä turhia miettimättä :)

Hanna Maria
Hanna Maria

Hahaha, nauroin ääneen tolle siivouskomero-jutulle! :D

dai (Ei varmistettu)

20151013xiaodaige
tods shoes,tods shoes sale,tods sale,tods outlet online,tods outlet store,tods factory outlet, http://www.todsshoes.us.com/
vikings jerseys, http://www.minnesotavikingsjersey.us/
fitflop shoes, http://www.fitflop.in.net/
cheap football shirts, http://www.cheapfootballshirt.org.uk/
chanel handbags outlet, http://www.chanelhandbags-outlet.us.com/
insanity workout, http://www.insanityworkout.us.com/
nobis jacket, http://www.nobis.us.com/
moncler outlet store, http://www.moncleroutletstore.us.com/
canada goose jackets, http://www.canadagoose.us.org/
nike trainers uk, http://www.niketrainers.me.uk/
hollister clothing, http://www.hollisterclothingstore.net/
golden state warriors, http://www.warriorsjersey.com/
cheap nba jerseys, http://www.nbajerseys.us.com/
toms outlet, http://www.toms.us.com/
ralph lauren,polo ralph lauren,ralph lauren outlet,ralph lauren italia,ralph lauren sito ufficiale, http://www.poloralphlaurenoutlet.it/
louis vuitton bags cheap, http://www.louisvuittonbag.us.com/
nike air max 90, http://www.airmax90.us.com/
ray-ban sunglasses, http://www.raybansunglass.com.au/
hollister clothing store, http://www.hollisterclothingstore.net/
san antonio spurs, http://www.sanantoniospursjersey.com/
giuseppe zanotti, http://www.giuseppe-zanotti-outlet.org/
ferragamo outlet, http://www.ferragamo.eu.com/
nike running shoes, http://www.nikefreerunning.org/
dolphins jerseys, http://www.miamidolphinsjersey.com/
ralph lauren polo, http://www.ralphlaurenoutlet.in.net/
eagles jerseys, http://www.philadelphiaeaglesjersey.us/
mlb jerseys, http://www.cheapmlbjerseys.net/
black friday 2015, http://www.blackfriday2015.in.net/
canada goose outelt, http://www.canadagoosecanada.com/
oklahoma city thunder jerseys, http://www.thunderjerseystore.com/
ugg boots, http://www.uggsoutlet.us.org/
christian louboutin outlet, http://www.christianlouboutinonline.us.com/
marc jacobs outlet, http://www.marcjacobs.cc/
chanel handbags outlet, http://www.chanelhandbagsoutlet.in.net/
swarovski crystal, http://www.swarovski.in.net/
nike shoes, http://www.cheap-nikeshoes.cc/
christian louboutin shoes, http://www.christianlouboutinoutlet.org.uk/
michael kors handbags, http://www.michaelkorsusa.us/
cheap jordan shoes, http://www.cheapjordanshoes.in.net/
louis vuitton,borse louis vuitton,louis vuitton sito ufficiale,louis vuitton outlet, http://www.borselouisvuittonoutlet.it/
adidas outlet, http://www.adidasoutletstore.us.com/
salomon boots, http://www.salomonshoes.us.com/
swarovski crystal, http://www.swarovskicrystals.co.uk/
vans sneakers, http://www.vans-shoes.cc/
cheap soccer jerseys, http://www.cheapsoccerjersey.net/
north face jackets, http://www.thenorthface.me/
ugg outlet online, http://www.uggoutlet.in.net/
air force 1 shoes, http://www.airforce1.us.com/
canada goose outlet, http://www.canadagooseoutlet.com.co/
toms outlet store, http://www.tomsoutlet-stores.com/
prada sneakers, http://www.pradashoes.us/
manchester united jersey, http://www.manchesterunitedonline.com/
marc jacobs, http://www.marcjacobs.cc/
discount ugg boots, http://www.discountuggboots.in.net/
the north face outlet, http://www.thenorthfaces.in.net/
philadelphia eagles jerseys, http://www.philadelphiaeaglesjersey.us/
coach outlet store, http://www.coachoutletstoreonline.in.net/
abercrombie and fitch, http://www.abercrombie-fitch-hollister.es/
ghd uk, http://www.ghdhairstraightenerssale.co.uk/
juicy couture tracksuit, http://www.juicycoutureoutlet.net/
air jordan 4 free shipping, http://www.airjordan4.org/
michael kors outlet online, http://www.michaelkors-outlets.us.com/
tory burch outlet, http://www.toryburchshoesoutlet.com/
abercrombie fitch, http://www.abercrombie-fitch.us.com/
ugg outlet, http://www.uggboots-outlet.co.uk/
nike sneakers, http://www.nikerunningshoes.cc/
mulberry uk, http://mulberryoutlet.outlet-store.co.uk/
cheap ugg boots, http://www.uggbootscheap.eu.com/
louis vuitton handbags outlet, http://www.louisvuittonhandbags.org.uk/
chicago bulls jersey, http://www.chicagobullsjerseys.net/
raiders jerseys, http://www.oaklandraidersjerseys.us/
oakley sunglasses wholesale, http://www.oakleysunglasseswholesale.in.net/
prada outlet store, http://www.pradaoutlet.us/
ravens jerseys, http://www.baltimoreravensjerseys.us/
ed hardy outlet, http://www.edhardy.us.com/
cheap ugg boots, http://www.cheapugg-boots.in.net/
miami heat jersey, http://www.miamiheatjerseys.net/
ugg outlet store, http://www.uggoutletstore.eu.com/
ugg boots, http://www.cheapuggboots.net.co/
new balance, http://www.newbalanceshoes.in.net/
nike roshe run, http://www.nikerosherunshoes.co.uk/
michael kors outlet, http://www.michaelkorsfactoryoutlet.us.org/
true religion outlet, http://www.truereligionjean.in.net/
los angeles clippers jerseys, http://www.clippersjerseystore.com/
dansko shoes, http://www.dansko-shoes.us/
new balance shoes, http://www.newbalanceshoes.in.net/
basketball shoes,basketball sneakers,lebron james shoes,sports shoes,kobe bryant shoes,kobe sneakers,nike basketball shoes,running shoes,mens sport shoes,nike shoes, http://www.basketballshoes.us.com/
michael kors outlet online, http://www.michaelkorsoutletusa.net/
valentino shoes, http://www.valentinooutlet.us.com/
ugg boots sale, http://www.uggsale.in.net/
nike air foamposite one,foamposite,foamposites,foamposite release 2015,foamposite sneakers,foamposites for sale,foamposite gold, http://www.foampositeshoe.net/
michael kors outlet, http://www.michaelkorsoutlet-store.us.com/
lululemon outlet, http://www.yogapants.us.com/
miami heat, http://www.miamiheatjerseys.net/
hermes outlet store, http://www.hermesoutletstore.us.com/
winter jackets, http://www.winterjackets.us.com/
true religion canada, http://www.truereligionjeanscanada.com/
wedding dresses uk, http://www.weddingdressesoutlet.co.uk/
nike running shoes, http://www.nikerunningshoes.cc/
nike foamposite, http://www.foampositeshoe.net/
los angeles clippers, http://www.clippersjerseystore.com/
black friday deals, http://www.blackfridaydeals.us.com/
gucci,borse gucci,gucci sito ufficiale,gucci outlet, http://www.borseguccioutlet.it/
tory burch outlet online, http://www.toryburchoutletonline.in.net/
swarovski outlet, http://www.swarovski-outlet.co.uk/
stuart weitzman outlet, http://www.stuartweitzmanoutlet.us/
michael kors handbags, http://www.cheapmichaelkorshandbag.in.net/
tommy hilfiger, http://www.tommyhilfigers.net/
supra shoes, http://www.suprashoes.us.com/
michael kors outlet online, http://michaelkors.outletonlinestores.us.com/
oakley sunglasses wholesale, http://www.oakley.in.net/
bottega veneta outlet, http://www.bottegaveneta-outlet.net/
ugg boots, http://www.uggaustralia.in.net/
north face outlet, http://www.thenorthfaces.org.uk/
camisetas futbol baratas, http://www.futbol-baratas.com/
the north face outlet, http://www.thenorthfacejacket.us.com/
nike air max 2015, http://www.airmax2015.in.net/
giants jersey, http://www.newyorkgiants.us/
mizuno running shoes, http://www.mizunorunningshoes.us/
cardinals jersey, http://www.arizonacardinalsjersey.us/
moncler outlet, http://www.monclerjacketsuk.co.uk/
hermes birkin bag, http://www.hermesbirkin.org/
cowboys jerseys, http://www.dallascowboysjersey.us/
redskins jerseys, http://www.washingtonredskinsjersey.com/
chicago blackhawks jersey, http://www.chicagoblackhawksjersey.us/
los angeles lakers jerseys, http://www.lakersjerseys.us/
cyber monday deals, http://www.cybermondaydeals.in.net/
saints jerseys, http://www.neworleanssaintsjerseys.us/
michael kors factory online, http://www.michaelkorsfactoryoutletonline.com/
michael kors outlet, http://www.michaelkorshandbags.in.net/
links of london jewellery, http://www.linksoflondons.co.uk/
soccer jerseys wholesale, http://www.soccerjerseys.us.com/
ysl outlet, http://www.ysloutletonline.com/
mizuno shoes, http://www.mizunorunningshoes.us/
asics,asics israel,asics shoes,asics running shoes,asics israel,asics gel,asics running,asics gel nimbus,asics gel kayano, http://www.asicsisrael.com/
calvin klein outlet, http://www.calvinklein.in.net/
babyliss pro, http://www.babyliss.us.com/
barbour jackets, http://www.barbour.us.com/
michael kors handbags outlet, http://www.michaelkorshandbagsoutletstore.us.com/
christian louboutin,louboutin,louboutin outlet,louboutin outlet italia,scarpe louboutin, http://www.scarpelouboutin.it/
barcelona jersey, http://www.barcelonajerseys.net/
rolex watches for sale, http://www.rolexwatches.in.net/
ray ban uk, http://www.raybansunglass.co.uk/
patriots jerseys, http://www.newenglandpatriotsjerseys.us/
herve leger dresses, http://www.herveleger.us.com/
san francisco 49ers jerseys, http://www.sanfrancisco49ersjerseys.us/
replica handbags,replica handbags outlet,cheap handbags,purses and handbags,wholesale replica handbags,replica bags,bags outlet,replica handbags wholesale,cheap purses,discount handbags,handbags sale,wholesale purses,handbags and purses,replica purses, http://www.replicahandbag.us.com/
falcons jersey, http://www.atlantafalconsjersey.us/
louis vuitton outlet store, http://www.louisvuittonoutletstore.name/
steelers jerseys, http://www.pittsburghsteelersjersey.com/
nba jerseys, http://www.nbajerseys.net/
jordan shoes 2015, http://www.jordanshoes.us.com/
mcm backpack, http://www.mcm.in.net/
chelsea jersey, http://www.chelseajerseystore.com/
tods outlet store, http://www.todsoutlet.us.com/
golden state warriors jerseys, http://www.warriorsjersey.com/
nhl jerseys, http://www.nhljerseys.us.com/
woolrich outlet store, http://www.woolrichoutletstore.us.com/
instyler ionic styler, http://www.instylerionicstyler.com/
ray-ban sunglasses, http://www.ray-bansunglasses.eu.com/
coach outlet online, http://www.coachoutletonline.in.net/
chanel outlet store, http://www.chaneloutletstore.us.com/
pittsburgh steelers jersey, http://www.pittsburghsteelersjersey.com/
nike outlet, http://www.nikeoutletstore.us/
nike air huarache, http://www.nikeairhuarache.org.uk/
prada outlet, http://www.pradahandbagsoutlet.co.uk/
michael kors uk, http://www.michaelkorsbags.uk/
hollister shirts, http://www.hollistershirts.co.uk/
oakley,occhiali oakley,oakley italia,oakley occhiali,oakley sunglasses, http://www.occhialioakleyoutlets.it/
indianapolis colts jerseys, http://www.indianapoliscoltsjersey.us/
jordan 13, http://www.airjordan13s.com/
nfl jersey wholesale, http://www.nfljerseys-wholesale.us.com/
mbt shoes outlet, http://www.mbtshoesoutlet.us.com/
converse shoes, http://www.converseshoes.us.com/
longchamp outlet store, http://www.longchampoutlet.name/
beats by dre, http://www.beats-headphones.in.net/
new england patriots jerseys, http://www.newenglandpatriotsjerseys.us/
celine outlet, http://www.celineoutletus.com/
fred perry shirts, http://www.fredperrypoloshirts.com/
fred perry polo shirts, http://www.fredperrypoloshirts.com/
nike air max 2014, http://www.airmax2014.net/
minnesota vikings jerseys, http://www.minnesotavikingsjersey.us/
mont blanc pens, http://www.montblanc-pens.com.co/
blackhawks jersey, http://www.chicagoblackhawksjersey.us/
parajumpers outlet, http://www.parajumpers.in.net/
north face outlet, http://www.thenorthfaceclearances.us.com/
nike soccer shoes, http://www.nikemercurial.org/
miami dolphins jerseys, http://www.miamidolphinsjersey.com/
insanity, http://www.insanityworkout.us.com/
tods outlet, http://www.todsoutlet.us.com/
ugg outlet uk, http://www.uggoutlet.org.uk/
ralph lauren outlet, http://www.ralphlaurenoutletuk.org.uk/
valentino outlet, http://www.valentinooutlet.us.com/
ferragamo shoes, http://www.ferragamo.eu.com/
celine outlet online, http://www.celineoutletus.com/
mulberry outlet store, http://www.mulberryoutlet.com.co/
north face outlet store, http://www.thenorthfaceoutletstores.org/
hermes outlet, http://www.hermesbags.co.uk/
kobe bryants shoes, http://www.kobeshoes.us/
cyber monday 2015, http://www.cybermonday2015.us.com/
ray-ban sunglasses, http://www.rayban-sunglassess.us.com/
louis vuitton outlet store, http://www.louisvuittonoutlet.in.net/
dallas cowboys jersey, http://www.dallascowboysjersey.us/
hermes belt for sale, http://www.hermesbelts.us/
mac cosmetics, http://www.maccosmetics.in.net/
new york giants jerseys, http://www.newyorkgiants.us/
49ers jersey, http://www.sanfrancisco49ersjerseys.us/
jets jersey, http://www.newyorkjetsjersey.us/
air max shoes, http://www.nikeairmaxshoess.co.uk/
broncos jerseys, http://www.denverbroncos.org/
packers jerseys, http://www.greenbaypackersjersey.us/
oakley sunglasses wholesale, http://www.wholesaleoakleysunglasses.us.com/
polo shirts, http://www.poloralphlaurenshirts.us.com/
chiefs jersey, http://www.kansascitychiefs.us/
winter coats, http://www.wintercoats.us.com/
north face outlet, http://www.northface-outlet.cc/
coach handbags outlet, http://www.coachhandbagsoutletonline.us.com/
lululemon pants, http://www.lululemonoutletstore.in.net/
mlb jerseys, http://www.cheapmlbjerseys.us.com/
lebron shoes, http://www.lebronjames.us.com/
rolex watches, http://www.rolexwatches-uk.co.uk/
tory burch outlet online, http://www.toryburch.in.net/
seahawks jersey, http://www.seattleseahawksjersey.us/
cheap oakley sunglasses, http://www.oakleysunglasses-outlet.us.com/
lacoste pas cher, http://www.polo-lacoste-shirts.fr/
chanel outlet, http://www.chanelhandbags-outlet.co.uk/
chicago bears jerseys, http://www.chicagobearsjerseys.us/
cheap jordans for sale, http://www.cheapjordans.us.org/
michael kors uk, http://www.michaelkorshandbag.co.uk/
cheap uggs, http://www.uggboot.com.co/
oakley outlet store, http://www.oakleyoutlet.in.net/
michael kors uk, http://www.michaelkorsoutlets.uk/
puma shoes, http://www.pumaoutletonline.com/
ysl outlet online, http://www.ysloutletonline.com/
atlanta falcons jersey, http://www.atlantafalconsjersey.us/
rolex watches,rolex watches,swiss watches,watches for men,watches for women,omega watches,replica watches,rolex watches for sale,rolex replica,rolex watch,cartier watches,rolex submariner,fake rolex,rolex replica watches,replica rolex, http://www.replicawatchesforsale.us.com/
cheap jordans, http://www.jordan-shoes.us.com/
san antonio spurs jerseys, http://www.sanantoniospursjersey.com/
ray ban,rayban,occhiali ray ban,ray-ban,ray ban occhiali,ray ban sunglasses, http://www.occhiali-rayban.it/
pandora outlet, http://www.pandorajewelryoutlet.us.com/
michael kors uk outlet, http://www.michaelkorsoutlet.org.uk/
michael kors outlet, http://www.michaelkorsoutletonline.in.net/
babyliss, http://www.babyliss.us.com/
michael kors canada, http://www.michaelkorsoutletcanada.in.net/
colts jerseys, http://www.indianapoliscoltsjersey.us/
new york knicks jersey, http://www.newyorkknicksjerseys.com/
louis vuitton outlet online, http://www.louisvuittonus.us.com/
washington redskins jerseys, http://www.washingtonredskinsjersey.com/
ray-ban sunglasses, http://www.ray-bansunglassess.in.net/
lebron shoes, http://www.lebronjamesshoes.in.net/
coach outlet online, http://www.coachoutletstores.com.co/
cleveland cavaliers, http://www.cavaliersjerseys.net/
oakland raiders jerseys, http://www.oaklandraidersjerseys.us/
true religion jeans outlet, http://www.truereligionjeansoutlets.us.com/
tommy hilfiger outlet, http://www.tommyhilfigers.net/
designer handbags,handbags outlet,cheap handbags,purses and handbags,wholesale handbags,designer bags,bags outlet,handbags wholesale,cheap purses,discount handbags,handbags sale,wholesale purses,handbags and purses,designer purses, http://www.designerhandbags.us.com/
wedding dresses, http://www.cheap-weddingdresses.net/
nfl jerseys, http://www.cheapnfljerseys.org/
iphone 6 cases, http://www.iphonecase.name/
denver broncos jerseys, http://www.denverbroncos.org/
snapbacks wholesale, http://www.cheapsnapbacks.us.com/
hollister pas cher, http://www.abercrombie-fitch-hollister.fr/
mac makeup, http://www.maccosmetics.in.net/
tiffany and co, http://www.tiffanyandco.in.net/
louis vuitton outlet, http://www.louisvuitton.in.net/
wellensteyn outlet, http://www.wellensteyn.com.co/
coach outlet online, http://www.coachoutletcanada.com.co/
tiffany and co, http://www.tiffany-outlet.us.com/
air jordan 11 free shipping, http://www.airjordan11.net/
boston celtics jersey, http://www.celticsjersey.com/
new york knicks, http://www.newyorkknicksjerseys.com/
roshe run men, http://www.rosherunshoessale.com/
hollister, http://www.abercrombie-fitch-hollister.es/
nike air max, http://www.nikeairmaxshoes.org.uk/
lacoste shirts, http://www.polo-lacoste-shirts.fr/
beats by dre, http://www.beatsbydrdre-headphones.us.com/
michael kors outlet online, http://michaelkors.outletonlinestores.us.com/
seattle seahawks jerseys, http://www.seattleseahawksjersey.us/
kansas city chiefs jerseys, http://www.kansascitychiefs.us/
ralph lauren outlet, http://www.poloralphlauren.us.org/
moncler jackets, http://www.moncler.us.com/
coach outlet store, http://www.coachoutletonline-store.us.com/
tiffany outlet, http://www.tiffanyjewelleryoutlets.co.uk/
michael kors factory store, http://www.michaelkorsfactory-outlet.us.com/
kobe 9 elite, http://www.kobe9elite.us.com/
karen millen uk, http://www.karenmillendressesoutlets.co.uk/
coach outlet store, http://www.coachoutletus.us/
ugg boots uk, http://www.cheapuggboots.me.uk/
discount oakley sunglasses, http://www.oakleysunglassesdiscount.us.com/
coach outlet, http://www.coach-outlet-store.us.com/
new orleans saints jerseys, http://www.neworleanssaintsjerseys.us/
michael kors wallet sale, http://www.michaelkorswallet.net/
hollister canada, http://www.hollistercanada.com/
salomon shoes, http://www.salomonshoes.us.com/
oklahoma city thunder, http://www.thunderjerseystore.com/
los angeles lakers, http://www.lakersjerseys.us/
iphone cases, http://www.iphonecase.name/
michael kors outlet online, http://www.michaelkorsoutletonlinestores.us.com/
canada goose coats, http://www.canadagoose-coats.us.com/
oakley sunglasses, http://www.oakleysunglasseswholesale.us.com/
louis vuitton handbags outlet, http://www.louisvuittonhandbag.us/
oakley canada, http://www.oakleysunglassescanada.com/
canada goose outlet, http://www.canada-gooseoutlet.us.com/
arizona cardinals jerseys, http://www.arizonacardinalsjersey.us/
instyler, http://www.instylerionicstyler.com/
pandora, http://www.pandora.eu.com/
kobe shoes, http://www.kobebryantshoes.in.net/
michael kors outlet online, http://www.michaelkorsoutletonlinstore.us.com/
louis vuitton bags, http://www.louisvuittonhandbagsoutlet.co.uk/
cleveland cavaliers jersey, http://www.cavaliersjerseys.net/
real madrid jersey, http://www.realmadridjerseystore.com/
lacoste shirts, http://www.lacostepoloshirts.cc/
ray ban sunglasses online, http://www.raybansunglassesonline.us.com/
true religion outlet, http://www.truereligionjeansoutlet.com/
michael kors outlet, http://www.michaelkorsfactoryoutlets.in.net/
snow boots, http://www.snowboots.us.com/
chicago bulls, http://www.chicagobullsjerseys.net/
oakley sunglasses, http://www.cheapoakleysunglassess.us.com/
nike air huarache, http://www.nike-airhuarache.co.uk/
nike free, http://www.nikefree5.us/
ralph lauren outlet, http://www.ralphlauren-outletonline.co.uk/
canada goose outelt, http://www.canadagoosejackets.in.net/
ray ban sunglasses outlet, http://www.raybansunglass.us.com/
bottega veneta outlet online, http://www.bottegaveneta-outlet.net/
thomas sabo, http://www.thomassabos.co.uk/
supra footwear, http://www.suprashoes.us.com/
barbour jackets, http://www.barbourjacketsuk.co.uk/
puma outlet, http://www.pumaoutletonline.com/
new york jets jerseys, http://www.newyorkjetsjersey.us/
converse sneakers, http://www.converseshoes.us.com/
bears jerseys, http://www.chicagobearsjerseys.us/
oakley sunglasses, http://www.oakleysunglasses-wholesale.us.com/
nike free run uk, http://www.nikefreerunning.org.uk/
ugg boots clearance,ugg australia,uggs on sale,ugg slippers,uggs boots,uggs outlet,ugg boots,ugg,uggs, http://www.uggbootsclearance.in.net/
baltimore ravens jerseys, http://www.baltimoreravensjerseys.us/
timberland shoes, http://www.timberlandboots.name/
adidas wings shoes, http://www.adidaswings.net/
abercrombie and fitch, http://www.abercrombie-fitch-hollister.fr/
air jordan shoes for sale, http://www.airjordanshoes.us.org/
green bay packers jerseys, http://www.greenbaypackersjersey.us/
cheap nfl jersey, http://www.cheap-nfljersey.us.com/
boston celtics, http://www.celticsjersey.com/
belstaff outlet, http://www.belstaff.us.com/
gucci outlet, http://www.guccihandbags-outlet.co.uk/
longchamp handbags outlet, http://www.longchamphandbag.us.com/
true religion jeans, http://www.truereligionoutletstore.us.com/
ray ban outlet, http://www.raybansunglassesonline.in.net/
canada goose jackets, http://www.canada-goosejackets.us.com/
giuseppe zanotti outlet, http://www.giuseppe-zanotti-outlet.org/
hogan,hogan outlet,scarpe hogan,hogan sito ufficiale,hogan interactive, http://www.scarpehogan-outlet.it/
tods shoes, http://www.todsshoes.us.com/

Kommentoi