Hääpainajainen
Viime yönä näin hääpainajaisen. Tämä taisi olla toinen moinen, mutta tämä kohdistui jo itse vihkimiseen! Homma oli jotenkin lähtökohtaisesti aivan pielessä, sillä kaikki oli jotenkin sekavaa, hämmentävää ja minulla ei muutama minuutti ennen vihkimistä minulla ollut mitään tietoa siitä, mitä tulisi tapahtumaan, kuka meidät vihkisi tai millainen tilaisuus kokonaisuudessa olisi. Perus kontrollifriikin kauhuskenaario siis.
Noh, hienostihan vihkiminen pyörähti käyntiin, kun sisääntulomarssina uruista kajahti muumien tunnari: ”maamamamaamamaamaamaa, paapapapaapapaapaapapaapa…”. MITÄ? Ei ehkä varsinaisesti oma ykkösvalintani häämarssiksi. Toki aika vekkuli, että ehkä pitäisi sittenkin harkita.
Seuraava huikaiseva yksityiskohta oli minun hääkimppuni, joka oli valtava kimppu kalloja. Eipä siinä mitään, kalla on ihan kiva kukka. Mutta tämä kyseinen kimppu oli sellainen nuupahtanut alaspäin suuntautuva valtava kasa, joka roikkui metrin mittaisina pötköinä kohti lattiaa ja oli kaikkiaan erittäin surullinen näky.
Välimusiikkina oli mummokuoron laulamia hengellisiä lauluja. Eikä sekään mitään jos mummot olisivat osanneet laulaa…
Loppukaneettina oli pappi joka toivotti meille mukavaa elämää ja että ”yrittäkää nyt sitten olla eroamatta”. Kiitosta vaan kannustuksesta!
Helpotus herätessä oli aikamoinen.