Sirkus saapui kaupunkiin

 

fullsizerender1.jpg

Sitteriin nukahtanut vauva mahdollistaa äidin rauhaisan aamupalan

Vielä pari kuukautta sitten eli AEV (Aikana Ennen Vauvaa) julistin kuinka en halua meille mitään ylimääräistä tilpehööriä vauvan takia vaan ”eihän se vauva paljon mitään oikeasti tarvitse”. No ei tarvitse ei, mutta sen vanhemmat sitäkin enemmän kyllä! Olin myös äärimmäisen värikriittinen ja tuhahtelin ylimielisesti riemunkirjaville leikkimatoille ja muille gatgeteille jotka tuppaavat lapsiperheiden sisustusta täydentämään. Vähänpä tiesin.

Vauvan saavuttua hänen tarpeistoaan on täydennetty erilaisilla mahdollisimman värikkäillä ja sähkökäyttöisillä tilpehööreillä about sitä mukaa kun olen minkäkin värkin olemassaolon keksinyt. Jotkut ovat hyvin skeptisiä erilaisten vauvan viihdykkeiden suhteen, mutta itse olen lähestynyt asiaa siten, että  jos jollain (kohtuullisella) rahalla hankittavalla voi ostaa muutaman kymmenen minuuttia päivässä heijausvapaata aikaa niin miksi hyvänen aika en sitä hankkisi! Äidin mielenterveys edellä siis. Tällä hetkellä hankintalistalla on henkilökohtainen sirkus (äärimmäisen värikäs lelukaari sitteriin), sähköllä toimiva keinuttava sitterilaitos (mieluiten pimpelipom-musiikilla varustettu) ja vaunulelu.

 

 

Muita elämää helpottavia hankintoja ovat olleet:

– Jumppapallo (voimat loppuu, liike jatkuu)

– Imetystyyny x2 (herneillä ja pumpulilla täytetyt)

– Sitteri (sellainen normi, jonka voi kantaa myös vessaan mukaan ja heiluttaa vasemmalla varpaalla samalla kun pesee hampaita)

– Vaavisänky (voi rullata nukkuvan vauvan mukaan kylppäriin niin ehtii kivasti käydä suihkussa)

– Tutteja (antakaa hyvänen aika ajoissa ettei vaan rupea nirsoilemaan!)

– Riittävästi harsoja (erinäisiä eritteitä päivän aikana riittää)

– Kantoreppu (esimerkiksi leivän voitelu kahdella kädellä on huomattavasti helpompaa kuin yhdellä)

Kaikki vinkit vauvan tyytyväisyyttä lisäävistä härpättimistä otetaan kiitollisuudella vastaan!

Perhe Lapset Vanhemmuus
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.