Karkkibuffan suunnittelua

Karffkibuffa

Yhteistyössä Cloetta

Silloin vuosi sitten, kun näistä naimisiin-touhuista ruettiin puhumaan, oli miehelläni hääjuhlaan liittyen muutama ehdoton vaatimus ja karkkibuffa oli yksi näistä. Meillä siis tykätään karkeista!

Kävimme tapaamassa Cloettan tuotepäällikköä, tai karkkikeisarinnaa kuten hänet nimesimme kaiken sen namin keskellä, ja keskustelimme vähän siitä, mistä hyvä karkkibuffa muodostuu. Hän kertoi, että värien ja ulkonäön lisäksi huomiota kannattaa kiinnittää myös makuihin ja niiden yhteensopivuuteen sekä hajuihin. Varsinkaan tuota hajupuolta en ollut itse ollenkaan ajatellut! Ylläribonuksena karkkeihin liittyy vahvasti vielä kemia. Karkkikemia. Tämä tarkoittaa, että kaikki karkit eivät sovi tarjoiltavaksi keskenään, vaan samaan astiaan tai pussiin joutuessaan ne saavat aikaan karkkilimaa (muistattehan ne entisajan kiskojen omat irttaripussit, jotka olivat tahmaa jo valmiiksi? Karkkilimaa ystävät). Valmiissa sekoitepusseissa nämä kemiahommat on tietenkin mietitty niin, ettei limaantumisvaaraa ole.

Karkkibuffa

Päätimme, että karkkja tulisi olla vähän kaikista kategorioista: hedelmäkarkkeja, salmiakkeja, lakritsia, suklaata ja jotain ylläribonuksia. Cloettalta tuli myös hyvä idea lisätä karkkibuffaan vielä purkkaa, sillä moni tykkää myös pureskella purkkaa karkkien ja muun ruokailun jälkeen. Heillä olikin ehdottaa meille iloisen väristä sorbettipurkkaa, joka myös näyttää hauskalta buffetissa!

Ilmasta kun ei koskaan tiedä (helle voi vielä huomiseksi yllättää vaikka nyt näyttää satava vettä), totesimme, että suklaat irrallaan ovat aina hieman riski. Yksittäispakatut suklaanamit ovatkin näin ollen ehkä kätevimpiä. Tuleva mieheni on kunnostautunut erilaisten uutuuskarkkien testailussa ja tunsi lähes kaikki tämän kesän uutuuspussit. Katsoimmekin parhaaksi valita muutaman sekoitekarkkipussin, jotta varianssia saataisiin mahdollisimman paljon. Esimerkiksi kuvissa näkyvä Tv Mix Crime on aivan loistava salmiakki ja lakritsi -sekoitus, jonka voi huoletta tarjoilla samasta astiasta ilman pelkoa limaantumisesta. Minusta ainakin näyttää tosi kivalta kun kulhossa on vähän erilaisia karamelleja, kunhan värimaailma säilyy harmoonisena.

Cloetta 3 - Mennään vaan

Ei niiden huippuhyvien namien valinta ollut lopulta kovin haasteellista, mutta määrien päättäminen oli. Emme tietenkään halunneet, että karkit loppuisivat kesken, mutta joku roti nyt kuitenkin. Olen kuullut, että häissä karkkien menekki on vaihdellut hyvin laidasta laitaan eikä näin ollen ihan varmaa vastausta ole helppo antaa. Menekkiin vaikuttaa varmasti todella moni tekijä, kuten lämpötila, karkki-ikäisten lasten määrä, aikuisten karkkihiirisyys ja muu illemmalla tarjottava ruoka ja juoma. Kuumalla karkkia kuluu todennäköisesti vähemmän, ja jos juomat ovat kovin makeita ei ehkä enää karkki innosta. Myös jälkiruuan määrä ja makeus vaikuttaa. Päätimme ottaa aika varman päälle (poikaystävän pahin kauhuskenaario oli, että karkit olisivat loppu kun hän haluaisi mennä niitä syömään..), joten meille tulee karkkia nyt vähän päälle 160g per nenä. Eli aikamoinen määrä.

Tähän kevyeen parinkymmenen kilon satsiin sisältyy muutamaa eri hedelmäsekoitepussia (kuten yllä näkyvä Aakkoset Svengi), muutamat klassikkonamit söpöissä väreissä, lakritsia, paria eri suklaata ja salmiakkia. Eiköhän niillä yhdet häät selvitä! Esittelen myöhemmin kaikki mukana olleet namit ja niiden esillepanon. Itseänikin vielä jännittää miltä lopputulos tulee näyttämään!

Karkkibuffa

Ihanaa viikonloppua ystävät. Me pakataan kohta kaikki liikenevät autot täyteen tavaraa ja hurautetaan rakentamaan meidän häitä. Uskomatonta, että nyt se viikonloppu vihdoin koittaa!

Haleja

t. Neiti

Kommentit (5)
  1. Oi, ihanaa hääviikonloppua!!

    Meillä oli kanssa karkkibuffa, jos en väärin muista, niin karkkeja oli n. 10 kg. Karkkeja oli moneen makuun ja tyyliin, mutta suklaat veivät voiton kirkkaasti ja hävisivät alta aikayksikön. Salmiakit taisivat olla ainoita, joita jäi jäljelle mainittava määrä (voi harmi!).

  2. Oikein hyviä häitä ja nättejä kelejä! Toivottavasti namuja riittää myös sulholle 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *