Kirkon koristelu

Olin ensin vahvasti sitä mieltä, että kirkko on itsessään kaunis paikka ja siellä on oma tunnelmansa, eikä sinne mitään koristuksia kaivata. Noh. Eksyin tietenkin taas Pinterestin ihmeelliseen maailmaan tutkimaan, mitä muut ovat tehneet ja mieli alkoi yllättäen muuttua. Mitään viidakkoa ei ole toki tarkoitus kirkkoon rahdata, mutta pieni oma leima ja lupaus juhlapaikan koristelusta toisi toki oman tunnelmansa. En ole vielä tiedustellut meidän vihkikirkostamme, että onko heillä jotain käytäntöä näiden koristeluiden kanssa, voihan olla että se ei ole edes sallittua. Uskoisin, että koristeiden tulisi olla melko simppelit, niiden paikalleenlaittamiseen ei saa mennä paljon aikaa (eikä poisottamiseen!) ja voisin kuvitella että lasi ja kynttilät olisivat aika nounou.

Kirkon koristelu 1 - Mennään vaan.jpg

Kirkon koristelu - Mennään vaan.jpg

Kirkon koristelu 2 - Mennään vaan.jpg

Kaikki luonnollisesti maksaa ja parikymmentä extrakimppua maksaa jo oikeasti rahaa. Kysyin juuri ystävältäni, että oliko häissä, joissa hän oli viikonloppuna, kirkkokoristeita. Hän mietti hetken ja totesi ettei muistanut. Että niin mieleenpainuva yksityiskohta. Vihkiminen myös kestää vain parikymmentä minuuttia, joten niitä koristeita ei kovin kauan tuijoteltaisi. Meille tulee tuota harsokukkaa hääpaikallekin, joten valitsisin varmaankin sitä myös kirkkoon. Pitänee vähän makustella tätä asiaa vielä.

Oletteko nähneet kirkossa koristeluita ja olivatko ne vaivan arvoiset?

Kommentit (3)
  1. Meillä ei ollut kirkossa mitään koristeita. Pyrin minimoimaan monta juttua häävalmisteluissa, joten koin juhlapaikan koristelut tärkeämmäksi kuin kirkon. Lisäksi vihkikirkossamme oli vihkimisiä 45 minuutin välein ja kun vihkitoimitus kestää sen 30 minuuttia, olisi avustajille tullut melkoinen kiire siinä välissä kiikuttaa kirkkoon koristeita. Pelkästään siihen, että edelliset vieraat olivat ulkona ja omat sai lähettää sisälle meni jo tovi jos toinenkin. Kirkossa vieraat katselevat kuitenkin vain edessä seisoskelevaa morsiusparia sekä avustajia 😉 Toki jos aikaa on ja haluaa nähdä vaivaa, onhan kirkon koristelu ihana lisä!

  2. Mun eka ajatus on ”hirveä vaiva”, mut mä koitankin selvitä häistämme mahdollisimman vaivatta. En ole askarrellut yhtään ja olen delegoinut ja tehnyt kattavia ohjeita avustajille. Tosin meidän häämme ovat maistraatissa eikä kahden minuutin seremonian takia kannata kukkia sinne roudata.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *