Kuinka paljon tarvitsee lomaa ennen häitä?
Kuinka paljon pitää tai kannattaa varata lomaa ennen häitä viime hetken järjestelyitä varten? Meillä toivotaan töissä tällä hetkellä kesälomia, ja koska häät ovat meillä vasta syksyllä, täytynee osa kesälomasta säästää sinne. Tuumin alustavasti, että häiden jälkeen haluan olla vähintään viikon lomalla, häämatkalla tai sitten vain kotona rentoutumassa kaikesta hulinasta. En haluaisi ”tuhlata” liikaa lomaa ennen häitä stressailuun ja järjestelyyn, mutta jonkun verran siihen aikaa nyt kuitenkin tarvitaan, että kaikki sälähommelit saadaan rauhassa tehtyä.
Kuinka paljon te olette pitäneet lomaa tai aiotte pitää lomaa ennen häitä?
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.
Oon pohtinut viime viikkoina samaa asiaa! 🙂 Häät syksyllä ja haluaisin pitää koko kesäloman kesällä. Mietin jos otan liukumina häitä edeltävän torstain ja perjantain ja juhlien jälkeen on varmaan kiva levätä kotosalla 1-2 päivää. Häämatkalle myöhemmin. Meillä on häät toisessa kaupungissa joten arkipäivisin asioiden hoito on hankalaa. Muuten pitäisin luultavasti vain päivän vapaata ennen juhlia 😀
Sain töistä vapaata vain yhden päivän ennen häitä, vuorotyön vaihtelevien työaikojen vuoksi tavallaan 1,5. Ja maanantaina piti taas mennä illaksi töihin eli hyvin niukilla vapailla mentiin. Häät olivat kaksipäiväiset, kun vihkiminen oli pe ja juhlat lauantai-iltana. Olisin mielelläni pitänyt ennen häitä pari päivää enemmän vapaata, oli sen verran kova stressi. Etenkin kun juhlapaikkaa pääsi laittamaan vasta lauantaina aamulla ja se homma oli perheidemme ja muutaman ystävämme harteilla. Vähän yli viikon häämatkalle lähdettiin kolmisen viikkoa häiden jälkeen.