Me and my face

Olen tässä jo hetken aikaa kirjoitellut lähinnä hääaiheista, ja pohdin pitkään haluanko edes kauheasti julkaista kuvia itsestäni täällä blogin puolella. Nyt on tullut postailtua vain omia treenikuvia, mutta koska ajattelin, että teistä voisi olla hauskaa nähdä kuka täällä näppäimistöä kuluttaa (muutenkin kuin trikoot jalassa), päätin silloin tällöin kirjoitella myös muita kuin hää- tai treeniaiheisia postauksia milloin mistäkin. Vaatteista, ruuasta, sisustuksesta, joulusta – mikä milloinkin sattuu omassa elämässäni olemaan ajankohtaista. Tänään vuorossa elämäni ensimmäiset asukuvat, olkaapa hyvät!

paivan_asu_2_-_mennaan_vaan.jpg

Kävimme viime sunnuntaina anoppilassa hamstraamassa aitan aarteita uuteen kotiimme ja vaihtamassa (kesä)autoomme talvirenkaat. Otimme myös ensimmäisen kerran poikaystäväni kanssa ”päivän asu” -kuvia, ja vaikka sekä kuvaaja että kuvattava olivat ensimmäistä kertaa pappia kyydissä, saimme kuin saimmekin muutaman kuvan aikaiseksi.

paivan_asu_1_-_mennaan_vaan.jpg

Tilasin muutama viikko sitten H&M:n premium collectionin silkkipaidan, jota nyt testasin saman merkkisen cashmere-neuleen kanssa. Ja sehän toimi! En ollut ajatellut, että tuollaiset pienet kaulukset sopisivat villapaidan seuraksi, mutta sopivathan ne. Olen jo pidemmän aikaa pyrkinyt kiinnittämään huomiota vaatteideni matriaaleihin ja silkki ja cashmere ovat kyllä ehdottomasti lemppareita. Viime aikoina halvemmatkin merkit ovat ottaneet valikoimiinsa parempia materiaaleja, mikä on todella tervetullut kehityssuunta. Luonnollisesti materiaaleissa on laatueroja, eikä toki henkkamaukan cashmere ehkä vedä vertoja kalliimpien merkkien vastaaville tuotteille. mutta ainakin omassa käytössä tuo neule on kestänyt hyvin viikottaisessa käytössä. Ja se on niin pehmoinen!

paivan_asu_3_-_mennaan_vaan_0.jpg

Olisiko teistä kiva lukea välillä muitakin kuin hääaiheisia postauksia vai pitäisikö suutarin niin sanotusti pysyä lestissään?

Kommentit (1)
  1. Oi, mielellään myös muita juttuja! Hääjututkin toki ovat kivoja ja niitä tänne alun perin eksyin lueskelemaankin.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *