Miltä tuntuu häiden jälkeen?

Minulta on parin viikon aikana useamman kerran kysytty että ”miltä nyt tuntuu?”. Ajattelin siis kertoa, että miltä nyt tuntuu. Häistä kaksi viikkoa, pienellä häämatkalla käyty ja arkeen rytinällä palattu.

Ensimmäinen ja päällimmäinen fiilis häiden jälkeen yöllä oli ilo ja kiitollisuus. Kaikki meni hyvin, jee! Kaikki oli ihania, jee! Vähänkö saatiin paljon apua, jee! Yllätyksiä, jee! Uu, lahjoja, jee! Seuraavana aamuna iski stressi. Osaakohan ne nyt siellä purkaa kaiken? Muistaako ne, että pieni kakkuvati oli lainassa anopilta? Mihinköhän ne vie loput karkit? Kontrollifriikin oli siis aika vaikea päästää lempilapsestaan irti. Otin relat, kävin kylvyssä, söin lisää aamupalaa, katsottiin isosta telkkarista Simpsoneita ja nukuin pienet aamupäiväunet. Helpotti.

Mieheni oli tosiaan järjestänyt minulle yllätysmatkan, johon lähdettiin heti häitä seuraavana päivänä. Ajelimme hotellista mäkkärin drive-inin kautta kotiin, pakkasimme laukut uudelleen ja lähdimme kohti lentokentää. Silloin iski väsymys. Päästyäni lentokoneen penkkiin nukahdin välittömästi ja seuraavan kerran kun heräsin, olimme melkein jo perillä. Perillä oli yhtä kuin Kööpenhaminassa ja hotelliin päästymme jatkoin hyväksi havaitulla unilinjalla ja kaivauduin untuvapeiton alle.

Yhteinen reissu ja yhteinen aika häiden jälkeen oli ihanaa, mutta molempia painoi kyllä edellisten viikkojen ponnistelut sekä häviikonlopulta kertynyt väsymys. Mukavan hengailun lisäksi saimme siis aikaan pientä kärhämöintiä ravintolan valinnasta ja muista olennaisuuksista. Kaupunkiloman kävely ja kaupungilla hyörintä vaativat veronsa ja kotiinlähtiessä olo oli edelleen aika väsynyt.

Ja väsymys ei meinannut hellittää! Minulle ainakin iski kamala halu päästä eroon kaikesta hääkrääsästä, saada asiat ja koti taas normaalikuntoon ja vain olla. Ensimmäiset päivät töissä menivät selviytyessä ja viikonloppua odotellessa. Vähitellen voimat ovat kuitenkin palautuneet ja nyt odottelen innolla hääkuvia, jotta pääsen kertomaan teille kaikki yksityiskohdat! Ja ettei tämä elämä kävisi tylsäksi, niin virittelemme täällä asunnonhankintaa. Seuraavaksi siis sisustusjuttujen kimppuun 🙂

Ennen kuin saan hääkuvat käsiini ja pääsen purkamaan kaikkia juttuja tänne blogiin niin Instagramissa voi käydä kurkkimassa #morsiojasulhio takaa pieniä maistiaisia vieraiden kuvien kautta.

Ihanaa alkanutta viikkoa ystäväiset!

 

 

Kommentit (4)
  1. Enpä malta oottaa jatkokertomuksia häistä! Jatkatko muuten blogiasi enää eteenpäin kun jutut on satuiltu? Vai saako lukemista jatkaa sisustus ym. juttujen parissa vielä jatkossakin? 😉

    1. Kyllä niitä tulee ihan kyllästymiseen asti, lupaan 😉 ja olen tässä hiljaa mielessäni pohtinut, että eiköhän blogi jatku!

      1. Molempiin iso JES! 🙂

  2. Pitääpi mennä heti vähän stalkkailemaan! 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *