Teemahäät

Kirjoittelin aiemmin täällä listaa asioista, jotka pitää päättää hyvissä ajoin ennen hääpäivää. Juhlien teema oli yksi näistä asioista. Nähtyäni kuvia Napsterin perustajan Sean Parkerin ja laulaja Alexandra Lenasin mielettömistä Lord of the rings -häistä, aloin pohtia vaihtoehtoja erilaisiin teemahäihin. Tässä parhaat palat internetin syövereistä.

1. Lord of the rings –satuhäät

Parkerilla oli hääbudjetissaan muutama nolla enemmän kuin mattimeikäläisillä, ja jälki oli sen mukaista. Häät järjestettiin kalifornialaisella retkeilyalueella, joka oli somistettu satumetsäksi tekolampineen ja linnan raunioineen. Kaikki vieraat oli puettu teemaan sopiviin asuihin, jotka oli toteuttanut Lord of the rings –elokuvien puvustaja.

Teemahäät LOTR 4 - Mennään vaan.jpg

teemahaat_lotr_-_mennaan_vaan_0.jpg

Teemahäät LOTR 2 - Mennään vaan.jpg

Teemahäät LOTR 3 - Mennään vaan.jpg

2. Sirkushäät

Viime aikoina sirkus on ollut kovassa nosteessa ja siten myös sirkusaiheiset teemahäät. Vaikka elefantti ja leijona eivät olisikaan saatavilla, sikusteemalla saa iloiset ja värikkäät häät aikaiseksi. Myös ohjelmanumerot on helppo keksiä, kun kutsuu paikalle kaikki sirkusesiintyjät jonglööraajasta tulennielijään!

Sirkus teema 1 - Mennään vaan.jpg

Sirkus teema 2 - Mennään vaan.jpg

Sirkus teema 3 - Mennään vaan.jpg

Sirkus teema 4 - Mennään vaan.jpg

Sirkus teema 5 - Mennään vaan.jpg

3. Batman / supersankari –häät

Oletko aina halunnut olla oman elämäsi supersankari? Hääpäivä on ehdottomasti oikea hetki tuntea itsensä maailman rakastetuimmaksi sankariksi! Kokeile esimerkiksi tätä:

Batman teema 1 - Mennään vaan.jpg

batman_teema_4_-_mennaan_vaan.jpg

4. Prinsessahäät

Onko salainen haaveesi aina ollut olla prinsessa (tai mennä naimisiin prinsessan kanssa)? Miksipä ei?

Prinsessa teema 5 - Mennään vaan.jpg

Prinsessa teema 3 - Mennään vaan.jpg

Prinsessa teema 1 - Mennään vaan.jpg

Prinsessa teema 4 - Mennään vaan.jpg

Prinsessa teema 6 - Mennään vaan.jpg

5. Keskiaikahäät

Kuka muistaa sen Gilmore Girsin jakson, jossaa juhlittiin Lizin ja T.J:n häitä keskiaikaiseen tyyliin? T.J:n mielestä parasta hommassa olivat miesten sukkahousut, jotka kuuluivat asuun. Tällä teemalla siis mukavat häät sulhaselle tiedossa!

Keskiaika teema 2 - Mennään vaan.jpg

Keskiaika teema 1 - Mennään vaan.jpg

Keskiaika teema 5 - Mennään vaan.jpg

Keskiaika teema 8 - Mennään vaan.jpg

6. Great Gatsby

Tämän vuoden supertrendi, Great Gatsby -elokuvan nostattama glamourintäyteinen 1920-luku on myös aivan fantastinen hääteema. Samppanja virtaamaan ja sormikiharat liehumaan!

the-great-gatsby-party.jpg

Great Gatsby teema - Mennään vaan.jpg

Great Gatsby 4 - Mennään vaan.jpg

Great Gatsby teema 4 - Mennään vaan.jpg

7. Alice in wonderland

Tällä teemalla voisi toteuttaa kummallisimpiakin päähänpistojaan, eikä niissä olisi mitään omituista kun kerran ihmemaassa ollaan!

Alice in wonderland 3 - Mennään vaan.jpg

Alice in wonderland teema 1 - Mennään vaan.jpg

Alice in wonderland teema 4 - Mennään vaan.jpg

 

Oletko sinä ollut teemahäissä tai ajatellut järjestää sellaiset? Mitä hyvää, mitä huonoa?

 

Kuvat Vanity Fair ja Pinterest. Loin uuden Theme Wedding sivun Pinterestiin, siellä enemmän kuvia näistäkin teemoista, käykäähän kurkkaamassa!

Muoti Oma elämä Trendit

I love me -messut

iloveme13_-_mennaan_vaan.jpgiloveme13_2.jpg

Tänä viikonloppuna Messukeskuksessa järjestetään I love me -messut, joiden yhteydessä on myös Järjestetään häät -tapahtuma. Sain blogin kautta liput messuille ja menemme kaasoni kanssa ensimmäistä kertaa hämmästelemään häämessujen ihmeellistä maailmaa. Kuulin, että alueella on esimerkiksi Hey Lookin toteuttamat leikkihäät, jossa pääsee ihastelemaan koristeluja, kattauksia ja hääpukuja. Tällaiset esimerkkihäät kuulostavat ainakin minusta aika mainiolta tavalta tutustua eri näytteilleasettelijoihin perinteisten kojujen sijaan!

Hääosiolle on myös oma messuopas, jota pääsee tutkimään täällä.

jarjestetaan_haat_-opas.png

Oppaasta löytyy esimerkiki messujen aikataulu, jossa näkyy olevan kaikkea samppanjapullon miekka-avauksesta häämuodin esittelyyn. Lauantaina ohjelmassa on esimerkiksi hääjuoksu, mitä on varmaan hauska seurata, jos ei kilpailijaksi asti uskaltaudu! Lauantaina myös Hey Lookin Lotta Norokytö antaa vinkkejä, miten luodaan persoonalliset ja kauniit häät. Valitettavasti pääsen itse paikalle vain sunnuntaina, joten Lotan varmasti superasiantuteva esitys jää minulta väliin. Sunnuntaina aion kuitenkin käydä katsomassa hää- ja juhlamuodin salonkinäytöksen ja sen samppanjapullon avauksen. Ja eikököhän valtavan kokoisella messualueella riitä vaikka kuinka paljon hämmästeltävää ilman pitkiä ohjelmanumeroitakin!

Käytettyä hääpukua etsiville morsiamille on näillä messuilla aivan mahtava tilaisuus nähtä liuta käytettyjä pukuja kerralla, sillä Jotain Käytettyä tuo kasan kierrätyspukuja myyntiin messuille. Pukuihin pääsee tutustumaan jo etukäteen osoitteessa jotainkaytettya.fi. Käykäähän katsomassa, onko oma unelmapuku myynnissä nyt sopuhintaan.

Oppaassa ja alueella näkyi olevan juttuja myös häävieraille, joten eiköhän näiltä messuilta löydy vähän jotain jokaiselle. Ainakin vuoden kauneimman hääpuvun äänestykseen kaikki voivat osallistua!

Nähdään sunnuntaina messuilla!

Muoti Oma elämä Höpsöä Trendit