Testi: Tarrakynnet häihin

haakynnet_-_mennaan_vaan_0.jpg

Tein viikonloppuna pientä empiiristä tutkimusta mahdollisten hääkynsien saralla. Harrastan tosiaan viulunsoittoa, enkä sen vuoksi voi koskaan kasvattaa kynsiä kovin pitkäksi. Tai siis käytännössä ollenkaan. Sain juuri tietää, että orkesterillamme on konsertti kaksi päivää ennen häitä, joten voin heittää hyvästit kaikille kynsienkasvatusprojekteille. Pidän sormiani hiukan sellaisia, noh, nakkimaisina, joten haluaisin kuitenkin hiukan pidemmät kynnet hääpäiväksi, kun sitä sormusta ja sormea kuitenkin kuvataan jatkuvasti. Toisaalta minusta olisi taas tuhlausta ottaa rakennekynsiä yhdeksi päiväksi, kun joudun kuitenkin poistamaan ne taas seuraavalla viikolla.

Bongasin Saara Sarvaksen blogista nämä uudenlaiset tarrakynnet, joita ei perinteisten tekokynsien tavoin liimata kynnen pintaan vaan ne kiinnitetään tarroilla. Tarrat olivat sellaiset silikonimaiset, venyvät ja tahmeat, joten kynnet nappasivat niihin hyvin kiinni. Tarkoitus oli testata että pysyvätkö kynnet hyvin päivän verran paikoillaan ja tämä testi meni kyllä kirkkaasti läpi! Laitoin kynnet torstai-iltana, minkä jälkeen menin heti suihkuun. Perjantaina ja lauantaina puuhailin kaikkea normaalisti ja irrotin kynnet sunnuntaina iltapäivällä. Mitään pysyvyysongelmia ei ilmennyt. Ainut asia mikä minua hieman hämmensi, oli kynsien koko. Mielestäni jokainen kynsi oli hiukan erikokoinen, mikä esimerkiksi aiheutti sen, että paketissa oli vain yksi sopivan kokoinen kynsi pikkurilliäni varten. Hämmentävää. En tiedä pitäisikö paketteja sitten ostaa kaksi?

Värivaihtoehtoja näissä L’orealin kynsissä oli neutraalista ranskalaisesta manikyyristä tällaisiin vähän hassutteleviin ja todella värikkäisiin asti. Häihin valitsisin neutraalit perusranskalaiset, mutta nämäkin olivat kyllä aika kivat! Vinkki: kannattaa leikata omat kynnet aika lyhyiksi, sillä kynnet eivät ole kovin pitkät ja oma kynsi jää rumasti näkyviin jos on yhtään pidempi. Minä olen pitänyt viulusta pari viikkoa taukoa ja kynnet ovat siksi poikkeuksellisen pitkät. Pari kynttä jäi rumasti samalle tasolle näiden tarrakynsien kanssa ja se näytti alapuolelta aika kököltä.

Oletteko ajatelleet laittaa häitä varten rakennekynsiä tai muita kynsijuttuja?

Kommentit (8)
  1. Nyt tulee vähän postauksen vierestä kysymys, mutta missä orkesterissa soitat? Itse harrastin koko elämän ennen yliopistoa klassista musiikkia. Kohta on muutto Helsinkiin edessä ja kova hinku päästä takaisin orkesteri kuvioihin

    1. Moikka! Aiheesta tai sen vierestä, aina yhtä hyvä 🙂 Soitan Helsinginkadun Filharmoonikoissa. Nettisivulla on yhteystiedot kapellimestarille ja konserttimestarille, joita kontaktoimalla pääsee koesoittoon. Nyt toiminta on jo kesälomalla, mutta harjoitukset jatkuvat taas elokuussa 🙂

      http://www.helsinginkadunfilharmonikot.net/hf/

  2. Tosi nätit! 🙂 Eikä kyntesi näytä tuossa mielestäni ollenkaan lyhyiltä. Minä laitan itse hääpäivän aamuna tekokynnet. Voitko kuvitella, että sulhaseni osasi ostaa minulle tietämättään täydellisesti hääpukuuni mätsäävät kynnet. 😀

    1. Aikamoinen ajatustenlukija sinulla poikaystävänä 😀 Ja kiitos! Aina ne omat jotenkin näyttää hassummalta kuin muiden..

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *