Minä olen ehdottomasti jouluihminen.

Olen jo tehnyt siskon kanssa piparkakkutalon, harjoitellut piparikoristuksia, leiponut torttuja ja askarrellut kotiimme minulle ja Miehelle yhteisen pussijoulukalenterin. Glogiä on tullut juotua ja joululauluja kuunneltua, riisipuuronkin olen jo pariin otteeseen keittänyt ja kynttilöitä poltan lähes päivittäin. Olen aina rakastanut joulun salaperäisyyttä ja tunnelmallisuutta, odotuksen kutkuttavuutta ja valmistelujen tuomaa fiilistä. Lapsena tietysti odotti kaikista eniten joulupukkia, sittemmin lahjojen merkitys on siirtynyt taka-alalle ja tunnelma on ehdottomasti tärkeintä. Koko lapsuuden perheeni on kai ainakin jollain mittapuulla innokasta joulukansaa. Vanhemmilleni ja siskolleni todellakin on merkitystä, missä jouluna ollaan, keitä on paikalla, mitä syödään ja tehdään. Kuten myös minulle. Exäni oli myös jouluperinteiden ystävä, ja meillä olikin usein kompromissin maku suussa, kun vietimme joulua jomman kumman suvun luona. Molemmat olisivat kaivanneet nimenomaan sitä omaa joulua, johon on tottunut. Käsittääkseni porukka saa juhlapyhien vietosta aikaiseksi myös ihan käsittämättömiä riitoja, siihen ei meilläkään sentään koskaan onneksi mennyt.

The Miehen kanssa tilanne on siitä eri, että hän ei ole mitenkään fanaattinen jouluihminen. Hän kyllä nauttii joulun tunnelmasta, ruoasta, yhdessäolosta ja ainakin sopivina annoksina myös joulumusiikista, mutta hänelle ei ole niin tärkeää, että edellämainitut asiat ovat juuri sillä ainoalla ja oikealla tavalla toteutetut. Hänen poikansa ovat samaa maata. Tai oikeastaan voisi sanoa, että heille joulu merkitsee käsittääkseni vieläkin vähemmän, lähinnä kiva kun on lomaa ja saa lahjoja ja herkkuja. Joulupöydästä he valitsevat kinkkua ja ilmeisesti jotkin joulunamut maistuvat. Viime jouluna kun pojat olivat luonamme, kävimme joulupäivänä lounaalla McDonald’sissa!! Aika lailla päinvastainen jouluasenne kuin minun perheelläni siis. 🙂 Tämä on kuitenkin osoittautunut jo yhden yhteisen joulun kokemuksella varsin käteväksi, sillä on helpompi sovittaa yhteen ”jouluna kuuluu olla tällaista ja tällaista” –suku ja ”aika sama, millaista jouluna on” -suku. 

Viime joulun olimme Miehen kanssa aattoa edeltävän illan ja koko aaton minun vanhempieni luona. Paikalla oli vanhempieni lisäksi siskoni perheineen. Molemmat vävyt sopeutuivat sujuvasti meidän perheen joulutraditioihin (no, ehkä joululaulujen laulamista lukuun ottamatta). Miehen pojat olivat kotonaan äitinsä kanssa. Joulupäivän aamuna sekä pojat, että me Miehen kanssa suuntasimme kulkumme Miehen silloiseen yksiöön. Illaksi menimme minun kaksiooni, jotta mahduimme paremmin nukkumaan. Nämä kaksi päivää olivat keskenään hyvin erilaiset, ja täytyy kyllä myöntää, että minunlaiselleni jouluihmiselle Mäkki-lounas jouluna oli aika hurjaa! Illalla sain kyllä rakenneltua kynttilöillä, joulumusiikilla, ruoalla ja lautapeleillä oikein mainion joulutunnelman myös näiden ei-niin-jouluihmisen kanssa. 😀

Tänä vuonna olen saanut järjestettyä asiat niin, että saan viettää aikalailla ihannejouluani: Joulupäivän aamuun asti sama suunnitelma kuin viime vuonna (onneksi tämä sopi myös siskon miehelle!), sitten junaan Miehen kanssa ja kohti hänen äitinsä tunnelmallista maalaistaloa. Pojat hyppäävät matkalta kyytiin junaan. Koska aikuisia on tällä järjestelyllä yksi enemmän kuin teinejä (ja hän vielä sellainen emäntä-ihminen, kuin Miehen äiti on) ovat odotukseni joulupäivänkin ruokien suhteen korkeammalla. No, tuskin ainakaan Mäkkisafkoilla mennään! 😀 Pojat saattaisi saada taas innostettua joihinkin lauta-/korttipeleihin ja erityisesti odotan joulusaunaa Miehen äidin ihanassa, pikkuisessa lampi-saunassa.

Olen aiemminkin jo kirjoittanut siitä, miten tämä joulu on minulle niin erityinen, koska olen viimein raskaana. Lapsettomuudesta kärsiessäni aina nimenomaan joulut tuntuivat niin pahoilta. Jotenkin aina ajattelin, että seuraavana  jouluna minäkin sitten. Ja aina se seuraava joulu tuli, eikä vauvaa vaan kuulunut. Viime jouluna oli kyllä ihanaa, kun saimme seurata vähän alle kaksivuotiaan Taaperon jouluihmettelyjä. Ja minulla oli Mies ja uusi alku. Lapsettomuudenkin kanssa olin jo oppinut tulemaan toimeen paremmin. Ensi vuoden joulu on sitten tietysti erityinen taas sen takia, että se on meidän oman pikku Minimme ensimmäinen joulu vatsan ulkopuolella! 

Vaikka itselleni en enää juuri toivokaan mitään ihmeempiä lahjoja, enkä myöskään kovin monelle lahjoja hanki, on minusta silti edelleen kiva, että jotain paketteja vaihdetaan. Kätevintä tietysti on, jos lahja on saajalleen jotain, mikä tulee oikeasti tarpeeseen, kuten meidän tapauksessamme nyt Minin sänky, jonka vanhempani ovat hankkineet. Koska minulla on tänä vuonna niin hyvin aikaa, teen suurimman osan antamistani lahjoista itse. Sisko on toivonut itselleen tunikaa ja vaatteita myös Taaperolleen, äidille olen tehnyt kirjaillun kynäpussin ja Mies on toivonut rahapussia. Kaikista vaikein on ehdottomasti keksiä, mitä Miehen pojille hankkisimme. Itse en ole tainnut osata toivoa, tuota Minin sänkyä lukuun ottamatta, oikeastaan mitään keneltäkään. Olen kuitenkin omasta mielestäni tosi helppo lahjottava: tulen varsin iloiseksi vaikkapa sukista, kynttilöistä ja suklaasta.

Olen vähän jännittänyt, saanko tänä vuonna joulun odotuksesta samalla lailla kiinni, kun en ole koulussa töissä. Oppilaiden kanssa kuitenkin tulee aina tohinoitua joulua sekä siihen liittyviä askarteluja ja juhlaharjoituksia. Olen yleensä myös laittanut luokkaan jouluvaloja, ja olemme pitäneet joululaulutuokioita oppituntien lomassa. Myös koulun joulujuhla on jotain, mistä tulee jouluisa olo. Toisaalta saan tämän joulukuun olla ihan vailla työstressiä, joka tuskin kuitenkaan tekee joulutunnelmalle milloinkaan yhtään hyvää.

Joulu ei siis tänä vuonna tule olemaan minulle samalla tavalla pakopaikka hektisestä arjesta, vaan enemmänkin erityinen osanen nyt jo leppoisassa ja joustavassa elämänvaiheessani. Tietysti on myös ihanaa, kun läheisilläkin on vapaata ja aikaa nauttia vain olosta ilman työkiireitä.

Toivon sinullekin ihanaa jouluun virittäytymistä. Ihan kohta alkaa joulukuukin, niin enää ei ainakaan ole edes yhtään liian aikaista! 😀