Minulta kysyttiin postausta siitä, miten koirat suhtautuvat vauvaan. Hyvä aihe, jota varmasti moni lemmikin omistaja miettii! Minulla on nyt aiheesta kokemusta yhden vauvan, kahden koiran ja kolmen kuukauden verran.

Meillä on kaksi koiraa, huhtikuussa 10-vuotta täyttävä collie Merri ja toukokuussa 4-vuotta täyttävä sheltti Nemo. Itse olen siis kuulunut (ja kuulun) niihin ihmisiin, joille koirat ovat lapsia. Hauvakuume on iskenyt useammankin kerran, vauvakuume ei koskaan. Nämä muruset ovat meidän perheessämme siis tärkeässä roolissa, joten sellaiselle joka inhoaa koiria, voi tulla nyt hieman liian ”rankkaa” settiä siitä, miten koirat ja vaavin saa samaan talouteen mahtumaan. Toki mietin raskausaikana paljon että miten koirat vauvaan reagoivat, mutta huolissani en ollut kertaakaan. Sitä asiaa myös jankutettiin meiltä kyllästymiseen asti muiden toimesta, vaikeaa oli vastata, kun vaavi oli vielä masussa.

Merri oli meidän ainoa lapsi vuoteen 2012 asti, jolloin hankin Nemon, yllärinä miehelleni 30-vuotislahjaksi ja vähän häälahjaksi. (Jep, best wife ever. Voitti kuus-nolla marsun jonka mies sai lapsena.) Merrillä kesti pari kuukautta totutella uuteen pentuun, ei suhtautunut alkuun kamalan hyvin, kuritti myös pari kertaa retuuttamalla niskasta kunnolla, jos pentu kävin liian röyhkeäksi, mutta se toki näillä kuuluu asiaan ja tuo rääpäle kaipasi kyllä vähän kurinpalautusta, eikä oppinut siltikään. Odotettavissa siis oli, että saattaa olla jotain alkuhankaluutta lapsenkin kanssa.

Olin hieman yllättynyt, että tuntui etteivät koirat reagoineet raskauteen mitenkään. Kerran Nemo ihmetteli vähän mahaa ja katseli minua siihen malliin että mami mitäs ihmettä, oletkohan jättänyt jotain kertomatta. Muuten ei niin mitään reaktiota, olisin jotain odottanut, kun fiksuja koiria kuitenkin ovat. Netistä olen lukenut kaikenlaisia kertomuksia koirien suhtautumisesta raskauteen, mutta olenhan tässä vuosien varrella oppinut, että minun ei sinne pitäisi millään asialla mennä. (Terveisin vakava sairaus kahdella klikkauksella.)

Loppujenlopuksi kun toimme vaavin kotiin, koirat eivät reagoineet siihen ei niin mitenkään. Täysi ignore, ei kertakaikkiaan kiinnostanut yhtään. Ihmettelivät toki vähän, mutta siinä se. Kyllä siinä joitakin viikkoja meni, että alkoivat lämpenemään uutta tulokasta kohtaan. Itkut pelottivat ainakin Nemoa niin paljon, että raukka oli alussa ihan paniikissa ja esimerkiksi muutamana yönä osoitti mieltään matoille, jes. Nämä koirathan eivät tosiaan sisälle tee, että ilmeisesti aikamoinen stressi. Merri vanhus vaan lähinnä murisi turhautumistaan eteisessä, kun ei saanut nukkua rauhassa.

Pikkuhiljaa Merri on alkanut kuitenkin hoitaa vaavia enemmän, on kerran saanut sitterissä itkeneen vaavin myös nukutettua. Alkoi nuolla päätä ja otsaa rauhallisesti, eikä mennyt pitkään kun pieni jo tuhisi täydessä unessa. Tämä että koirat esimerkiksi nuolevat vauvaa, jakaa kyllä mielipiteitä ja paljon. Olemme saaneet ihan lähipiiristäkin päivittelyä, että hyi ei saa, voi tulla vaaratilanne ja voi tarttua jotain kamalia tauteja. On kuulema ollut joku ohjelma aiheesta. Niin, no nämä koirat ovat sohvalla viihtyviä kermaperseitä, ei näillä ole mitään tauteja, anteeksi nyt vain. Nämä nyt sattuvat olemaan perheenjäseniä siinä missä vaavikin, emme todellakaan ala rajoittaa sitä että koirat eivät saisi mennä vaavin lähellekään, se olisi jo ihan naurettavaa hysteriaa. Olen nimittäin aikoinaan nököttänyt joitakin sukujuhlia Merrin kanssa eristyksissä, kun koira piti laittaa pois kun paikalla oli joku pieni lapsi, ettei se nyt vaan nuolaise.

Tällainen menettely että koirat voivat melko huoletta olla vaavin kanssa ei varmastikaan toimi kaikkien kohdalla, mutta me tunnemme omamme.

Nemo on ollut enemmän sellainen rämäpää, ettei varo vauvaa yhtään, pentu siinä missä muutkin! On siis saatu monesti vahtia ettei vaikka hyppää vaavin päälle, kun on aina sellainen vauhti päällä. On se muutaman kerran vaavin jalkojen päälle kyllä istunut, onneksi ei paina paljoa. Nemo lämpeni vähän hitaammin, mutta on jo alkanut nuuhkia vaavia ja menee välillä viereenkin, mutta toisaalta luulen että se osittain johtuu huomiohakuisuudesta, Nemo nyt on aika mustasukkainen Merristäkin, vaikka on itse nuorempi, niin hirveä pieni pomottaja!

Vaavin leikkimatto on siitä ongelmallinen, että koirat hakeutuvat siihen unille. Karvaahan meillä on kaikkialla, siitä ei pääse mihinkään. Niitä saa kiskoa myös vaavin tuteista ja tuttipulosta, huomasin tänään että vaunun pehmustekin oli karvoissa, vaikka koirat eivät ole päässeet vaunukopan lähellekään. Sitä karvaa vain on. Alkuun tuntui hieman hämmentävältä, että onpa todella hygieenistä steriilin sairaalan jälkeen. Toisaalta, eiköhän karvoille ole jollain tapaa altistuttu jo mahassa, nykyäänhän myös sanotaan, että eläinperheiden lapsilla on vähemmän allergioita. Kyllä edelleen steriloin tutit, jos koirat sattuvat niitä nuolemaan. Toki välillä painaa mieltä, että toivottavasti neiti ei tule allergiseksi. Mutta sitä on toki turha stressata, kun nämä kai yleensä puhkeavat vasta myöhemmin.

Se on kuitenkin kaikista hienointa, että vaavi ei vierasta tai pelkää koiria yhtään. Ne saavat tulla korvan juureen tuhistamaan ihan rauhassa, eikä mitään. Myöskään haukkuminen ei yleensä häiritse tai herätä, saati millään lailla pelota. Luulisi, että ainakin Nemosta ja pikku neidistä tulee vielä parhaat kaverit.

Tällä hetkellä siis olemme kaikki ihan sulassa sovussa, voin päivitellä tilannetta siinä vaiheessa, kun vaavi alkaa esimerkiksi vedellä näitä turkista ja tapella leluista. Nemo menee nykyään illalla nukkumaan vaavin kanssa yhtä aikaa, koppa on makuuhuoneessa vaavin sängyn vieressä. Se on itseasiassa aika söpöä.

Alla vielä melko rakeinen äidin puhelimella napattu kuva, mutta onhan ne niin suloisia että pakko laittaa se tähän! ”Näin meillä nukutaan”.