#Uraoivallus : (Ura)haaveista totta- kohti parempaa elämänlaatua
Muutettuamme tänne Englantiin olen jatkuvasti tuntenut kutkuttavaa tunnetta siitä, että jotain hienoa ja suurta on tapahtumassa. En osaa selittää mistä tunne kumpuaa, mutta se on jatkuvasti vahvana läsnä. Päänsisäistä kaaosta ja yleistä kaaosta on ollut tuon tuosta, mutta eikö niin sanota, että kaikkia suuria muutoksia edeltää kaaos? Toivotaan näin.
Kuten jokin aika sitten kirjoittelin, olen viime kesästä asti käynyt läpi ”kolmenkympinkriisiä”. Varsinaisesta kriisistä siis ei ole kyse, vaan lähinnä itseni löytämisestä uudelleen ja haaveideni saavuttamisesta. Olen jo pidemmän aikaa tiennyt, että en tule enää palaamaan vanhojen työkuvioideni pariin. Tänne muutettuamme tunne vahvistui yhä entisestään, osaksi myös siksi, että uuden kotimaan myötä jäin vielä kotiin lasten kanssa ja jouduin pakon edessä pohtimaan tulevaisuuttani.
Tunsin aluksi suurta ahdistusta sekä pelkoa siitä, että jään täysin tyhjän päälle kun jatkan vielä kotona oloa. En tiennyt mistä aloittaa ja miten edetä tästä. Tein lukemattomia ammatinvalintatestejä ja luin kirjallisuutta. Mieheni tuki ja kuunteli (lue: joutui kuuntelemaan) loputonta tuskailuani ja stressaamistani. Hän kuitenkin muistutti, että nyt jos joskus on juuri oikea aika tehdä päätöksiä tulevasta ja löytää oma intohimoni.
Ymmärsin, että tahdon tehdä jotain josta saan suunnatonta inspiraatiota ja jotain sellaista, missä saan toteuttaa itseäni sekä ideoitani. Mieheni tekee kovasti töitä ja pitkiä päiviä unelmansa sekä yrityksensä eteen, mutta hän nauttii työstään ja ei koe ahdistusta joka aamu lähtiessään kohti toimistoa. Siinä tavassa ja olemisessa on jotain, jota tahdon itsekin saavuttaa. Tästä inspiroituneena ryhdyin pohtimaan, mitkä asiat ovat sellaisia, joista voimaannun ja saan mielihyvää. Asioita, joista olen joskus nauttinut ja ehkä kadottanut matkan varrella. Tajusin lopulta, että olin joskus haaveillut varsin erilaisesta työstä, kun mihin olin ajautunut.
Ajauduin aikanaan lukion jälkeen jatko-opintoihin sattuman kautta, vähän katselemaan. Tuolla tiellä vierähti vuosia ja työelämässäkin tuli oltua. En koskaan tuntenut olevani oikealla tiellä, vaan tunsin eläväni jossain välitilassa, odottelemassa jotain. Minulta puuttui se palo, joka tulee olla nauttiakseen työstään tai opinnoistaan. Työtä tehdään toki suuremmaksi osaksi rahan takia, mutta en halua itse tyytyä vain siihen. Tulen vaikka pienemmällä toimeen, jos saan tekemästäni työstä mielihyvää ja koen nauttivani.
Suomessa asuessamme koin päivittäin morkkista siitä, että olin hukannut vuosia väärässä paikassa. Ahdistuin päivittäin kun tiesin, että tahdon pian palata töihin, mutta en tiennyt minne. Lontooseen muutto kuitenkin aukaisi kohdallani monia näitä lukkoja. Oli todellakin tultava kauas, että näin lähelle. Oli haastettava itseni usealla saralla ja astuttava mukavuusalueideni ulkopuolelle. En enää koe ahdistusta, vaan juurikin vain kutkuttavaa jännittävää tunnetta tulevasta. Oli vain lopetettava mietiskely ja tartuttava toimeen. Kehotankin kaikkia samojen tunteiden kanssa kamppailevia haastamaan itsensä, jotta intohimon lähde pääsee esiin! Vaikeassa paikassa on pakko toimia. Jos on onneton työssään, ei voi olla hyvinvoiva.
Tahdon todella tehdä työtä, jossa toteudun. Tämä hieno ajatus osui silmääni Hidasta elämää- Facebooksivuilla. Klikkasin juttuun (klikkiotsikoinnin uhri täällä hei) ja luin sekä samalla koin ahaa- elämyksen. Eija Hinkkalan kirjoittama teksti oli kuin tilauksesta edessäni. Kirjoituksessa kehotettiin tekemään työtä, johon kokee intohimoa sekä paloa. Työtä, joka ei tunnu vain työltä, vaan muultakin.
Olen ottanut ensimmäisiä askeleita kohti tällaista elämää ja aion saavuttaa tavoitteeni. Toivon sydämestäni, että teen tulevaisuudessa työtä, joka mahdollistaisi myös etätyöt ja sen, että se ei olisi paikkasidonnaista. Työtä, jossa saisin olla luova ja ehkä inspiroida muita. Olisi ihanaa ehkä hyödyntää esiintymistaitoani sekä muita aiemmin elämän varrella kartuttamiani oppeja. Aloitin uuden polkuni käymällä alkuvuodesta muutamia kursseja ja aloittamalla muutamia kirjoitusprojekteja. Osallistuinpas muuten eräisiin koekuvauksiinkin – ihan omaksi ilokseni!
On hankala sanoa, mistä päin maailmaa löydämme perheemme vuoden päästä, joten työ ei voi sitoa minua paikalleen pitkäksi aikaa. Minulle kuitenkin sopii tällainen seikkailuelämä tällä hetkellä ja koen olevani elossa. Huonoja päiviä on toki, mutta en anna niiden lannistaa. Teen töitä haaveideni sekä tavoitteideni eteen entistä kovemmin. Sitä on hankala sanoa, mitä tästä yrittämisestä pidemmällä tähtäimellä tulee, vai tuleeko mitään. Enpä kuitenkaan voi sitten kiikkustuolissa katua, etten kuunnellut itseäni. Se on varmaa, että suurta on tapahtumassa – ainakin itseni löytämisen saralla.
Löytäkää intohimonne työstänne tai ainakin harrastuksestanne, mahtava fiilis!
Inspiroivaa uutta viikkoa Lontoosta!
Peace&love
xx Henna