Mitkä asiat minimalismissa ovat parantaneet elämänlaatuani
Ostosten karsiminen
Minimalismin myötä olen karsinut ostoksiani lähes minimiin. Pyrin tekemään ainoana hankintanani pakolliset ruokaostokset, joista olen pyrkinyt karsimaan mahdollisimman paljon. Monesti kuukaudessa tulee kuitenkin muitakin ostoksia, jotka ovat lähinnä rikkinäisten tai loppuneiden tuotteiden korvaaminen tai palvelumaksujen, kuten lääkärikäynnin, maksaminen. Mietin kuitenkin tarkkaan, mihin haluan rahaani laittaa.
Mutta miten ostosten karsiminen on parantanut elämänlaatuani? Ostosten vähentäminen tarkoittaa rahan säästymistä. Kun minulla on kuukausittain ollut pienemmät menot, on vastaavasti säästöön jäänyt enemmän rahaa. Kun olen saanut kerrytettyä puskuria, on minulla ollut levollisempi mieli.
Olen myös entistä tietoisempi asioista, joita ostan. Mietin tarkkaan ostoksiani ja painottelen eri tuotteiden välillä. En osta ensimmäisenä eteen tulevaa asiaa, vaan mietin pidemmän aikaa eri tuotteita välillä ja harkitsen tarkkaan tarvitsenko loppujen lopuksi kyseistä tuotetta. Olen myös huomannut, että teen enemmän vastuullisempia valintoja ostosteni suhteen.
Puhelinliittymän vaihto halvempaan
Yksi ensimmäisistä minimalismiin liittyvistä teoistani oli vaihtaa puhelinliittmyä halvimpaan mahdolliseen. Tällä hetkellä minulla on 9,90€ maksava liittymä, jonka hinta juuri valitettavasti kasvoi aikaisemmasta 7,90€:sta. Liittymässä maksetaan puheluista ja tekstareista käytön mukaan, ja netin nopeuskin on vaivaiset 0,5Mbit/s.
Ennen liittymän vaihtamista olin tottunut nopeaan nettiyhteyteen ja huolettomaan puhumiseen, mutta liittymän vaihdon myötä jouduin alkamaan miettimään omaa puhelimen käyttöäni. Sanomattakin selvää on, etten nykyään oikein mielellään selaa sosiaalista mediaa, jos en ole Wi-Fi-yhteyden lähettyvillä. Se, että nettiyhteys hidastui, vähensi omaa aikaani sosiaalisessa mediassa. Kun olen matkalla, keskityn nyt paremmin itse matkaan, enkä selaile puhelimella somefeedejä. Olen siis enemmän läsnä kulloisessakin hetkessä.
Sanomattakin on selvää, että välillä minua ärsyttää hidas nettiyhteys, kun on kiire saada joku tieto kaivettua netistä. Päätöksen hyvät puolet painavat kuitenkin enemmän kuin satunnainen googlailu, joten en ole ainakaan tällä haavaa vaihtamassa edullista puhelinliittymääni kalliimpaan (etenkin kun puhelinlasku tällä hetkellä tulee joka toinen kuukausi).
Arvostan sitä mitä jo omistan
Minimalismi on auttanut minua arvostamaan niitä asioita, joita jo omistan. Kun en enää haaveile siitä, mitä voisin omistaa, olen kääntänyt katseeni asioihin, joita jo omistan. Pyrin nyt käyttämään jokaista omistamaani tavaraa, ja jos huomaan etten tarvitse jotain, luovun siitä.
Minimalismin myötä monien tavaroiden käyttö on myös lisääntynyt. Esimerkiksi vaatteissa tulee helposti turvauduttua tilanteessa kuin tilanteessa niihin luottotuotteisiin, mutta nyt pyrin käyttämään myös niitä paitoja, joita tulee harvemmin laitettua päälle.
Kun vaihtoehtona ei ole ostaminen, pakostakin alkaa näkemään tavaroita, joita ympärilleen on jo hankkinut. Miksi siis ei hyödyntäisi kaikkea sitä, mitä jo omistaa?
Itsekin juuri tänään tutkin vaatekaappiani. Löysin 13 vaatekappaletta, jotka olivat todella hyväkuntoisia, mutta joita en ole käyttänyt varmaan 5-10 vuoteen. Tämä tarkoittaa sitä, että tuskin käytän jatkossakaan. Siksi päätin yrittää myydä ne eteenpäin vaatekirppiksellä netissä. Netin kirppiksessä on se hyvä puoli, että siinä ei voi ainakaan joutua taloudellisesti tappiolle pöytämaksujen takia.
Itsekin olen miettinyt nettikirppiksiä, etenkin kalliimpien/merkkivaatteiden kohdalla. Vielä en kuitenkaan ole pistänyt nettikirppispöytää pystyyn, mutta ehkä joskus tutustun niihin tarkemmin.