NO BUY ja säästötavoite vuodelle 2021

Varmasti kaikki voimme todeta, että vuosi 2020 on ollut ainutlaatuinen niin hyvässä kuin huonossa. Toisille vuosi on tuonut paljon ikäviä asioita, kun taas toiset ovat saaneet arkeensa kaipaamansa paussin. Luultavasti enemmän kuin mitään olemme odottaneet vuoden 2020 loppumista ja paremman tulevaisuuden alkamista. Nyt on viimein aika kääntää katse tulevaan ja vuoden 2021 tavoitteisiin, sillä uusi vuosi on aivan kulman takana!

En ole aikaisempina vuosina tehnyt uudenvuodenlupauksia tai tavoitteita tulevalle vuodelle, mutta tänä vuonna ajattelin tehdä poikkeuksen. Tavoitteeni ovat selvät ja helpot, jotka myös parantavat elämänlaatuani, joten mikäs sen parempi tapa ottaa uusi vuosi vastaan.

NO BUY -vuosi

NO BUY -vuosi tuli tavoitelistalleni aivan viime hetkillä. Etenkin joulukuu on ollut melkoista ostamisen aikaa, jolloin sain tuntea ostoähkyä. Todellisuudessa ostoähky ei niinkään muodostunut lukuisista eri ostoksista vaan ostosten suunnittelemisista ja monet tuotteet jäivätkin kaupan hyllylle. Joulukuussa tuli kuitenkin ostettua suhteellisen paljon ostoksia, sillä muun muassa joululahjat olivat ostoslistalla tämän kuun aikana, mutta myös harkinnassa oli uusi puhelin, tietokone ja kissalle tarvikkeita.

Tavoitteenani vuonna 2021 on siis olla ostamatta mitään ylimääräistä. Kesäkuussa vietin NO BUY -kuukauden, jolloin sain esimakua siitä, millaista on karsia ostokset aivan minimiin. Kuten viime kesäkuussa, aion koko ensi vuoden ajan ostaa mahdollisimman vähän. Sallittujen listalla on kuitenkin:

  • ruoka, mutta mahdollisimman vähäisenä ja edullisena (noutoruoan pyrin pitämään minimissä)
  • asumisesta ja elämisestä koituvat kulut
  • polttoaine
  • hätätilanteista koituvat kulut
  • ajanvaraukset (kuten lääkärikulut)
  • lahjat muille henkilöille (näitä pyrin tekemään itse tai hankkimaan tavaroiden sijasta elämyksiä)
  • kosmetiikka/hygienia/siivoustuotteet, jotka korvaavat loppuneen tai rikkinäisen tuotteen

Toivon että NO BUY -vuoden avulla saan pienennettyä entisestään kulujani, mikä puolestaan taas auttaisi vuoden 2021 toisen tavoitteeni saavuttamisessa.

Säästötavoite vuodelle 2021

Ensi vuoden isoimpana tavoitteenani on ehdottomasti säästäminen. Haluan oppia tulemaan järkevämmäksi rahankäyttäjäksi ja pystyä säästämään mahdollisimman paljon palkastani. Tiedän jo etukäteen, että säästötavoitteeni saavuttaminen tulee olemaan melko haastavaa pienen palkkani vuoksi, mutta sitä tärkeämpänä näen tavoitteeni saavuttamisen. Tämän vuoksi säästäminen tulee vaatimaan paljon kurinalaisuutta ja päättäväisyyttä.

Tavoitteenani on pystyä säästämään vuoden 2021 aikana 5 000 euroa. Tähän ei ole laskettu kuukausittain ASP-tilille automaattisesti menevää summaa, joten todellisuudessa vuosittaisesta säästösummasta tulee paljon suurempi. Näen tämän kyseisen maksun olevan enemmänkin kuukausittainen meno, sillä se velotetaan automaattisesti tililtäni pankin toimesta, ja olenkin laskenut sen osaksi kuukausittaisia menojani.

Jotta säästötavoitteeni voi toteutua, tulee minun pystyä vähentämään kuukausittaisia menojani ainakin 200–400 euron verran. Menojen pienentäminen voi olla kuitenkin haastavaa, sillä nykyiset menoni koostuvat oikeastaan vain ruuasta ja pakollisista laskuista. Ostan harvoin mitään ylimääräistä ja laskujakin pystyin jonkin verran karsimaan ja pienentämään viime kesänä, joten nähtäväksi jää, miten saan menojani vielä pienemmäksi. Kenties minun täytyy palkkatyön lisäksi saada sivutuloja esimerkiksi käsitöitä ja taidetta tekemällä, joista tulevat tulot voin ohjata säästöön. Joka tapauksessa tammikuussa on edessä uusi budjetointi, menojen kartoittaminen ja säästötoimien tarkempi suunnittelu.

Taloudellisesti riippumattomaksi

Kuluneen vuoden aikana olen kypsytellyt ajatusta taloudellisesta riippumattomuudesta. Haluaisin jossain vaiheessa elämääni olla sellaisessa tilanteessa, ettei tarvitse huolehtia rahasta, vaan voin käyttää aikaani juuri siihen mikä itseäni inspiroi eniten. Tavoitteenani on pystyä elämään vapaasti niin, ettei minun tarvitse tehdä töitä rahan vuoksi vaan voin kuunnella itseäni ja omia tarpeitani. Halusinpa sitten jossain elämänvaiheessani auttaa toisia, työskennellä osa-aikaisesti, tehdä vapaaehtoistyötä, panostaa ihan vaan omaan hyvinvointiin tai keskittyä harrastuksiin, taloudellisesti riippumattomana voisin tehdä juuri sen mikä kulloinkin tuntuu itselleni parhaalta. En halua työskennellä täysipäiväisesti koko elämääni eläkkeelle asti, vaan haluan mahdollisuuden kehittää itseäni ja tehdä hyvää.

En tule saavuttamaan taloudellista riippumattomuutta ensi vuoden aikana. Ensi vuosi on kuitenkin ensimmäinen vuosi, kun otan ensimmäisen askeleen kohti taloudellista riippumattomuutta. Alan elämään tämän tavoitteen mukaan – otan selvää kuinka saavuttaa tavoitteeni, teen suunnitelmia ja välitavoitteita, luen ja opettelen uutta sekä sijoitan mahdollisimman paljon. Ensi vuonna muutan koko elämäni suunnan ja arjen kohti ajatusta säätämisestä ja sijoittamisesta, jotta jonain päivänä voin elää pelkästään sijoituksillani.

Millaisia tavoitteita sinulla on ensi vuodelle?

Seuraa blogia: Blogit.fi | Instagram

tyo-ja-raha ostokset vastuullisuus raha
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *