Sijoitusvuosi 2022 – Katsaus ensimmäiseen neljännekseen

Vuosi on lähtenyt vauhdilla käyntiin ja nyt eletään jo toista neljännestä. Tarkastellaan nyt kuitenkin miten vuoden ensimmäinen neljännes on sujunut. Minulla on tavoitteenani saada vuoden 2022 aikana säästöön rahaa 7 500 €. Sijoitukset haluaisin tuplata, jotta sijoitusteni arvo ylittäisi 10 000 €. Voit lukea sijoitusvuoden 2022 suunnitelmista aiemmasta postauksestani.

Mitä jäi käteen?

Säästöjen puolesta vuoden alku on sujunut varsin mallikkaasti. Olen saanut säästöön 1 800 €. Tammi- ja helmikuu olivat aivan tavallisia kuukausia, mutta maaliskuussa olin töissä vain puolet kuukaudesta. Onneksi lomarahojen maksaminen kompensoi hieman tätä matalampaa palkkaa niinkin paljon, että sain muutaman kymmentä euroa enemmän kuin normaalina palkkakuukautena.

Parin ensimmäisen kuukauden säästöjä söi velkani avopuolisolleni, jota olen maksanut kuukausittain pois. Minä maksan aina ruokakauppamme tilauksen, josta lasken avopuolisoni osuuden. Tämä ruokaan menevä summa on aina lyhentänyt velkaani hänelle, joten nyt alkuvuodesta en ole saanut perittyä ollenkaan hänen ruokaan menneistä rahoista. Olen siis maksanut kahden ihmisen ruokakulut. Onneksi velka kuitattiin maaliskuussa ja voimme palata normaaliin.

Neljänneksen sijoituspotti

Alkuvuoden aikana sain kasvatettua sijoituspottiani varsin mallikkaasti. Tällä hetkellä minulla on sijoituksissa rahaa lähes 7 200 €, joten tavoitteeseen on vielä matkaa hieman yli 2 800 €. Tämä tarkoittaa, että kuukausittain täytyisi laittaa rahaa sijoituksiin 312 €, jotta tavoite täyttyy. Olen varsin optimistinen tämän suhteen.

Etenkin maaliskuun aikana olen sijoittanut paljon varallisuudestani. Tämä on onnistunut sen vuoksi, että aiemmin tänä vuonna nostin ison summan rahastosta sijoitettavaksi muihin kohteisiin. Tätä summaa olen nyt uudelleen sijoittanut toisaalle. On harmi, että nostin summan ennen kuin aloin seuraamaan sijoituksiani, sillä olisi ollut mielenkiintoista nähdä, miten sijoitukseni jakautuvat tämän muutoksen jälkeen.

Seuraavat askeleet

Mitäs sitten seuraavaksi? Olen alkanut harkitsemaan erilaisia säästötapoja, jotta voisin saavuttaa säästötavoitteeni. Laitoin pankkiin asuntolainan muutospyynnön, jotta olisin saanut kuukausittaisen lainanmaksun pienemmäksi, mutta pankkini ei pystynyt tarjoamaan tarpeeksi hyvää sopimusta, jotta tämä olisi ollut kannattavaa. Pitänee siis etsiä säästökohteita jostain muualta.

Olen myös alkanut harkitsemaan erinäisten tavaroiden myymistä, joista päällimmäisenä on piano. En ole soittanut sillä moneen vuotaan, joten sen pitäminen tuntuu hieman turhalta. Nyt kun se ei ole vielä kovin vanha, siitä voisikin myydessä saada jonkin verran rahaa takaisin.

Mitkä ovat sinun parhaat säästövinkkisi?

Seuraa blogia: Blogit.fi | Instagram | Pinterest

tyo-ja-raha puhutaan-rahasta raha vastuullisuus
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *