Pikaiset kanafileet sekä nuudeli
Valmistusaika: n.35 minuuttia (joista 30 min. kanafileet ovat uunissa)
Jääkaapista usein löytyvistä kanafileistä on helppoa tehdä nopeasti raskaan työpäivän jälkeen ruokaa. Tällä kertaa päätin hyödyntää viikonlopusta jääneitä aineksia, kuten salsakastiketta ja juustoraastetta.
Ensin tietysti uuni päälle (200 asteeseen), kattilallinen vettä kiehumaan ja sitten ihmettelemään kanoja. Laitoin fileisiin mausteeksi reilusti sitruunapippuria, sormisuolaa sekä grillimaustetta. Sen jälkeen levitin purkin pohjalle viikonlopun nachoista ylijääneen salsakastikkeen fileille.
Tämän jälkeen kuorrutin fileet reilusti juustoraasteella.
Ai niin, laitoin myös huvin ja maun vuoksi paahdettua sipulia jokaiselle fileelle. Laitan aina sitä mitä kaapista sattuu löytymään.
Koska fileitä oli vain kolme, halusin jotain lisuketta. Pakastimessa oli tällä kertaa vihreitä pitkiä papuja, joten kippasin niitä noin puoli pussillista kanojen seuraksi.
Papujen päälle loraus öljyä, jotteivät aivan kuivuisi uunissa. Kun uuni on valmis, kanat sisään noin 30 minuutiksi. Kannattaa taas tiirailla välillä luukusta miltä näyttää, jotta eivät pala.
Vesikin alkoi olla kiehuvaa, joten nuudelien kimppuun. Käytin kaikkiaan tuon viisi pussia nuudeleita, mutta mausteet käytin vain neljästä pakkauksesta. Vaikka me tosin tykkäämme tulisesta, mutta vaikeaa arvioida miten tulista tuosta tulee ylipäätänsä.
Nuudelit eivät kauaa kypsymisaikaa tarvitse, joten laitoin heti muutaman pakastetun pinaattikuution mikroon lämpiämään, jotta saisin nuudeleihin edes jotain väriä. Valmiiden nuudelien joukkoon sekoitin sulatetut pinaatit sekä hyödynsin myös jääkaapista löytyneen pepperonimakkarapakkauksen jämät. Pilkoin ne sekaan. Hieman juoksevaa margariinia vielä makua tuomaan.
Pian kanat jo pärisivätkin uunissa (tai siis munakello, eivät kanat), ja ruoka olikin valmista!
OSTOSLISTA:
Pieni pakkaus kanafileitä
Juustoraastetta, salsakastiketta tai jotain muuta millä haluat kanat maustaa
Vihreitä papuja pakasteena
Pinaattikuutiot pakasteena
5kpl:n Mama-nuudelipaketti
Kenties jotain makkaraa tai muuta nuudeleita maustamaan
Juoksevaa margariinia, oliiviöljyä, mausteita mielesi mukaan