Helpot lihipullat

Valmistusaika: n. 35 minuuttia (joista 30 minuuttia lihapullat ovat uunissa)

Mieheni on hommannut ystävältään luomulihaa pakastimen täyteen. No ei ehkä aivan täyteen, mutta on sitä riittävästi kuitenkin. Otin jo eilen sulamaan yhden pakkauksen jauhelihaa ja päätin pyöräyttää siitä helpot lihapullat.

sekalaisia 011.JPG

Eli aivan ensimmäiseksi uuni lämpiämään 200 asteeseen. Sitten tekemään taikinaa. Minä käytin tuota kuvassa näkyvää luomulihaa ja se ainakin näyttää todella hyvältä verrattuna kaupan jauhelihaan.

sekalaisia 005.JPG

Kulhoon jauheliha, pari ruokalusikallista vehnäjauhoja (tai korppujauhoja, itselläni ei sellaisia ollut, joten käytin jonkinlaisia ekstrahyviä jyväisiä sämpyläjauhoja), kaksi kananmunaa ja aimo annos juustoraastetta. Kananmunat tietysti mieluusti luomuna tai ainakin kaupan virikemunia.

sekalaisia 006.JPG

sekalaisia 007.JPG

Juustona tuttu ja turvallinen (siis halpa) X-tra.

sekalaisia 004.JPG

Päätin taas heittää joukkoon noita paahdettuja sipuleita (ne saivat hyväksyvää nyökyttelyä ja muminaa kanafileiden maustajana aiemmin). Sitten vielä reilusti mausteita; grillimaustetta, mustapippuria, sormisuolaa ja oliiviöljyä.

sekalaisia 008.JPG

Sen jälkeen kaikki sekaisin puuhaarukkaa tai lastaa apuna käyttäen.

sekalaisia 003.JPG

Kun mössö on valmis eli sekoitettu tasaiseksi, sen voi pyörittää palloiksi leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Pidän aina hanaa päällä aivan pienenä norona, jotta voin kastaa sormiani aika-ajoin. Se helpottaa huomattavasti hommaa. Jos sinulla on jokin toinenkin kulho käytössä, voit laskea siihen vettä ja kastaa sormiasi siinä. En itse viitsinyt tällä kertaa liata astioita enempää, koska ei ollut tarvetta.

sekalaisia 009.JPG

Pyörykät pellillä valmiina sukeltamaan uuniin. Nämä pullat paistuivat hieman nopeammin kuin normaalisti, mutta taikina olikin erilainen. Jauheliha oli toisenlaista ja yleensä laitan lihapullataikinaan myös yhden purkin kermaviiliä, mutta nyt sitä ei ollut. Yleisesti ottaen pidän lihapullia uunissa noin 35 minuuttia, mutta tällä kertaa ne valmistuivat alle puolessa tunnissa.

sekalaisia 042.JPG

Pullat valmiina täyttämään koloa vatsassa. Lisukkeeksi reilusti salaattia! (Minä tarjoilen sitä edellispäiväistä nuudelihässäkkää kyytipojaksi..)

OSTOSLISTA:

Jauhelihaa 400-500g

Juustoraastetta (X-tra pizzaraaste, halpaa hyvää)

Pari kananmunaa

Vehnä- tai korppujauhoja

Mausteita oman maun mukaan sekä oliiviöljyä

Lisukkeeksi vihreää salaattia (salaatti, tomaatti, kurkku jne.)

Hyvinvointi Liikunta