Pesen hampaita ja katson vessan peilistä silmiä, joiden alla kelluvat sinertävät puolikuut. Olen maannut valveilla kaksi tuntia tietäen, että en enää nukahda. Pakko vain maata, sillä ennen viittä saavat valvoa vain he, joiden on pakko.   Minun on pakko maata.   Yhtäkkiä muistan:   Minun aikani tuntui olevan erilainen.   Odotin aina. Usein aamuöisin. Toisten […]

Toinen kerta viikon sisään, kun käsket minun poistua. Ei nätisti, vaan sillä tavalla ”painu vittuun” -henkisesti.  Kummallakin kerralla olen vain tuijottanut. En saa sanaa suustani vaan jäädyn paikoilleni, ovensuuhun. Pitelen karmeista kiinni, sillä en osaa seisoa kädet lanteillani, varmana paikastani. Ilman puisia pilareita huutosi kaataisi minut kynnykseltä selälleen. Kutistun hyvin pieneksi, ja kaikki voimani valuu sormista ulos, […]

Usein minun tekisi mieli vähän päihtyä.  Kuka siihen antaa luvan ja kuka ei? Olisinko sellainen, joka antaa? Kaipaan perusteluja itseltäni: työpäivä, riita, riidan sopiminen, viikonloppu,  viikonlopun etkot, pidennetty viikonloppu, pikkujoulut, joulu, välipäivät, uusivuosi, ”eteläeurooppalainen alkoholikulttuuri”, kirjoittaminen, piirtäminen, ystävät, ei ystäviä… Onko itsenäisyyspäivä sellainen vakavasti otettava syy? Vai onko oikea syy jossain muualla?

Pullonen jouluaamuna   Lumi on jo peittänyt pullot laaksosessa, viinakin kai jäätynyt talvipakkasessa Lapsonen pienoinen syönyt valmiseinehen Viinakin kai jäätynyt talvipakkasessa   Pienen pirtin portailla oli isäkulta: Tule känni riemulla, ota murhe multa Mieli on koditon, pulloseni pohjaton Tule känni riemulla, ota murhe multa   Isän kurkkuun vaahdoten kaatui olutkulta: Uskollisna surusen otan kyllä sulta […]

Sormenpäissä kirvelee. Happo työntyy kynsien alle auenneisiin pieniin haavoihin. Jotain roiskahtaa silmiin. En väistä. Appelsiineja on pöydällä viisi, kaksi on vierinyt lattialle. Kolme olen syönyt. Olen kuorinut ne kaikki ilman veistä, paljain käsin.  Elän kaksikymmentä vuotta sitten, lauantai-illassa, hedelmäpusseja oli pirtinpöydällä neljä. Meitä viisi, jokaisella oma pesänsä, kunnes käperryin äidin jalkojen väliin lattialle, harjauttamaan hiukseni. […]

Rakas lapsi, kokemukseni ei ole häävi.  Uskallan kuitenkin epäillä, etteivät elämän upeimmat hetket ehkä tapahdu siivotessa.  Luulen, että ne tapahtuvat silloin, kun syntyy nyt niin korostamasi siivoamisen tarve — sen, jonka voi tehdä joskus myöhemmin. Sotke. Sotke minkä ehdit ja tiedä, että voit siivota sitten joskus. Unohda sivutuotteet, edes hetkeksi. Makaa lattialla mustikkasoseessa äläkä pelkää.  […]

Muutama kuukausi sitten istuin junassa. Nyt, haluan kirjoittaa, ajattelin, mutta en tiennyt mitä.    Joskus voi tehdä niinkin, että listaa spontaanisti ylös muutaman sanan ja katsoo, mitä niistä syntyy. Kirjoitin: punainen, ilmapallo, lokki, ruoho, multa.   Sitten vain aloitin:   Keväitä oli mennyt monia. Joka vuosi sain hirveän nuhan suunnilleen samaan aikaan, kun kulahtanut ruoho tuli […]

Aion vielä tulla ymmärtämään sen, ettei enää ole akuuttia hätää. Ei ole tarvetta muuttaa asioita radikaalisti, paeta tai olla varuillaan. Tai on, mutta ei sellaisissa asioissa, joihin juuri minun pitäisi erityisesti juuri nyt suuresti pyrkiä vaikuttamaan – sen suuremmin, kuin mihin arjessani pystyn, koska en aio muuttaa asumaan sammalesta ja risuista kyhättyyn majaan keskelle metsää […]

Mikä hymy, henkäisen, ja tuijottaessani unohdan: meillä ihmisillä on niin monia kasvoja, toinen toistensa sisään painuneita naamioita, että epähuomiossa  olen uponnut haltioituneena syvälle hänen niskapoimunsa pohjaan. Unohdan, kunnes hän epähuomiossa  vaihtaa järjestystä.    

Paras tapa pysyä järjissään on  seurata perässä koskaan kysymättä; mukisematta toteuttaa odotukset ja hymyillä kuin se tuntuisi hyvältä tai oppia pitämään siitä Kyllähän jokainen tarvitsee yhteenkuuluvuutta Mutta miksi sen takia täytyy tehdä jotain tiettyä jollain tietyllä tavalla, tietyssä järjestyksessä, väreissä ja kokoluokassa? Eikö se ole yhtenäisyyden vastakohta? Että minä, minun takiani, toisten kustannuksella, lähinnä myyn […]