Löylytys
On jo pimeää, mutta onneksi pihavalot näyttävät tietä. Harpon isin saappaanjälkiä pitkin. Joudun hieman hyppäämään, ja läpökkäisiin menee lunta. Se tuntuu hassulta paljaissa varpaissa, ei oikeastaan lainkaan pahalta. Pitää kuitenkin varoa, ettei liukastu ja iske takaraivoaan jäiseen liuskekiveen ja halvaannu. Se olisi ehkä kuolemaakin pahempaa.
Olen usein saunassa ensimmäisenä. Se on meidän hetkemme, isin ja minun. Lattialämmitys on hyvä, se on todettava joka kerta. Se oli suunniteltu juttu: ettei lasten varpaiden tarvisisi tuntea kylmyyttä.
Kipuan ylimmälle lauteelle. Vain lapset ja hyvin vanhat ihmiset istuvat keski- tai alalauteella, minne löyly laskeutuu pehmeämpänä eikä korvenna korvia irti päästä. Mutta minä pystyn kyllä ottamaan vastaan kunnon löylyt, sillä olen suomalainen ja syntyjäni sisussa uitettu.
Isi heittää kiukaalle monta kauhallista vettä vielä senkin kauhallisen jälkeen, jonka kohdalla ajattelen, että tuo oli kyllä jo liikaa. Istun paikallani ja yritän hengittää mahdollisimman vähän. Höyry tuntuu kypsentävän keuhkot muhennokseksi.
Isille sauna on ollut aina tärkeä paikka. Ennen ihmiset syntyivät siellä, ja lauteilla heidät myös saatettiin viimeiselle matkalleen. Löylyissä ihminen puhdistuu niin henkisesti kuin ruumiillisestikin. Kiuasta sopii kunnioittaa.
Sauna on miehen kirkko. Siellä ollaan hiljaa ja istutaan selkä suorana, paitsi ehkä silloin, kun kova löyly pakottaa koko kehon kippuraan. Saunassa ei meluta, parempi kun ei puhuta lainkaan. Kiroilu on vihoviimeinen asia, perkele, sitä ei suvaita. Ja jumalauta jos kännykkä soi pukuhuoneessa takin taskussa silloin, kun isäntä rauhoittuu löylyissä. Silloin nakataan lisää löylyä. Soittakoon myöhemmin.
Isi puhuu koko ajan ja käskee muita olemaan hiljaa. Juicen kanssa haluaisi vielä kerran saunaan, koska Juicen kanssa olisi paljon juteltavaa. Voitaisiin haukkua yhdessä poliisit ja valtiovalta ja EU. Ja juoda muutamat oluet, Juicekin siitä tykkäisi varmasti. Oltaisiin kuin vanhat tutut, koska sitä oikeastaan oltiin. Isi oli aina kuunnellut Juicen musiikkia. Sanoitukset olivat jotain aivan mahdottoman nerokasta. Niissä oli älyä.
Sitten sillä valuu hikeä tuuheista kulmakarvoista suoraan silmiin. Niin käy joka kerta. Ja aina se kirveltää yhtä paljon, saatana. Eikö se ikinä opi? Sitten sille tulee jano, se nousee ja hoippuroi pukuhuoneeseen ja siitä kuistille. Sihahtaa. Minua pelottaa aina, että se polttaa itsensä kiukaaseen. Mutta koskaan sillä ei pala muu kuin punanen Malboro, kovasta topasta.
Saunaan jää neljä römmeltäjää ja tulee aivan hiljaista. Kaikki istuvat kuin kirkossa ja nauttivat äänettömyydestä. Sellaisina lauantai-iltoina sitä ei ole paljoakaan tarjolla.