Minulla ei ollut lastani kohtaan suurempia odotuksia. Ei sukupuolen suhteen, ei ulkonäön tai persoonallisuuden. Ei ihannekuvaa lapsiperheen arjesta tai tulevaisuudestamme. Jotain toiveita toki. Lapsi osoittautui ihanammaksi kuin olisin ikinä uskaltanut odottaa.

Itseni suhteen minulla oli vaikka mitä odotuksia. Reaktiosta lapsitietoon, ensitapaamiseen, kiukkukohtauksiin tai itkuun. Tähän mennessä mitkään näistä odotuksista eivät ole toteutuneet.

Nyt kun yhdessä on eletty jo hetken aikaa, olen alkanut selailla ensi hetkien valokuvia läpi, lukenut viestejä sukulaisille ja muistellut miltä ensimmäiset päivät ja tunnit tuntuivat. Itku meinaa tulla monta kertaa päivässä. On kuin tarkastelisin meidän elämäämme ulkopuolelta.

Kesäpäivät täyttää kiitollisuus ja uuden ihastelu. Maailma on lapsen silmin niin valtavan jännittävä ja kiinnostava.