Rakkautta koronan aikaan

Eräänä iltapäivänä se sitten tuli. Se puhelinnumero puhelimen näytölle. Ihan tavallisena päivänä, kesken ihan tavallisia askareita.

En tietenkään ajatellut että tämä olisi SE puhelu. En mitenkään uskaltanut.

En uskaltanut vielä silloinkaan kun puhelinlinjoja pitkin tuli onnittelut. Enkä ihan vielä kun soittelin perhettä ja ystäviä läpi.

Uskallanko vieläkään.

Meillä on nyt lapsi.

Lapsitiedon jälkeen ei enää ollut vapaa-aikaa. Kaikki piti yhtäkkiä laittaa hetkessä järjestykseen. Koti siivota ja kalustaa lapsiperheen kodiksi. Tilata lentoliput, järjestää majoitus, hoitaa töihin sijaiset ja perehdyttää heidät. Neuvotella esimiehen kanssa lomapäivät, vanhempainvapaat, googlata mitä meidän lapsemme ikään kuuluu. Ja joka kolmas minuutti katsoa lapsen kuvaa puhelimen ruudulta. Opetella tuntemaan piirteet ja ilmeet. Puhelimesta ei päässyt sittenkään eroon.

Perhe Ajattelin tänään

Kanssakulkijoita etsimässä

Nyt kaipaan taas vertaistukea.

Kukaan ei aiemmin ole ollut ihan samanlaisessa tilanteessa kuin me nyt olemme. Ihan koronan kaltaista pandemiaa ei maailmalla ole kohdattu, kaikki adoptiomaat eivät ole olleet aiemmin jumissa samaan aikaan, kotimaassa ei täysin tällaista tilannetta ole työmarkkinoilla ollut aiemmin.  PeLa ja Interpedia tekevät kovasti työtä nyt kun kaikkien maiden tilanteissa pitää pysyä kartalla ja tiedottaa meitä epätietoisia samalla. Infoa tulee siis ihan mukavasti, mutta vertaistukea tarvitaan. Tai oikeasti lupauksia paremmista ajoista,

Haluaisin niin kovasti kuulla, että kaikki sujuu lopulta hyvin ja tämä on vain pieni mutka niin kovin mutkaisella tiellä. Olen löytänyt vähän apua uudelleen lukemistani adoptio-odotusta käsittelevistä kirjoista. Tuntuu, että monet ovat olleet aivan lohduttoman tuntuisissa tilanteissa, ja kuitenkin lopulta lapsi on perheeseen löytänyt tiensä. Näin toivon kovasti olevan myös meidän kohdallamme.

Kauhukertomukset ja kurjimmat kohtalot hyppään suosiolla yli. Eiköhän tässä vielä hyvin käy.

 

 

 

Perhe Ajattelin tänään