Ajatuksia Iiu Susirajan Kuivakka ilo -näyttelystä

Iiu Susirajan -näyttely on ollut niin puhuttava mediassa, että olihan se pakko minunkin käydä katsomassa.  Erityisesti Iiun rohkeus oli teema, joka itseni sai askeltamaan kohti näyttelyäni.

Tekijänoikeuksien vuoksi näyttelyssä ei saa kuvata kuin omaan käyttöönsä, joten en ikävä kyllä voi lisätä kuvia näyttelystä tänne blogiin. Hieman vihjettä/kuvia kuitenkin löytyy esimerkiksi: Kiasman sivuilta ja Hesarin jutusta.
Lähde: Helsingin sanomat

Mitä ajatuksia tämä näyttely sitten herätti? No ensinnäkin näyttely oli humoristinen ja muutaman kerran nauratti räävittömät teokset; esimerkiksi se (nimeä en ikävä kyllä laittanut mieleeni), jossa on alapuolella on rumpu, taiteilija ottaa käteensä rumpukapulat, menee rummun päälle seisomaan ja virtsaa sen päälle. Kyllähän se rumpu niinkin pärisi.

Erityisesti näyttely herätti ihailua Iiua kohtaan: miten rohkea ja sinut hän oli itsensä kanssa kameran edessä: niin rehellisesti ja alastomana (siis ei kirjaimellisesti alastomana). Mietin näyttelyn aikana, että mistä ihmeestä saisi itse niin paljon itsevarmuutta, kuin Iiulla on ollut. Itsevarmuuskin on asia, jota pystyy kehittämään ja se on oman päänsisällä tapahtuvaa prosessointia. Tämän tiedän siitä, että itselläni on ollut todella huono itsetunto nuorena (kuten monella nuorena on), mutta olen kehittänyt siitä jo aika hyvän. Silti vielä työnsarkaa on.

Iiu on kuvissaan luonnollinen ja omalla tavallaan kaunis. Joissain kuvissa, jopa sanoisin ruman kaunis (tarkoitan tätä pelkästään hyvällä). Tiedättekö sen, kun joku on rumaa, mutta se juuri tekee siitä niin kaunista? Tämä on ruman kaunista. Myös ulkonäöllisesti joissain otoksissa Iiu oli ruman kaunis mielestäni.

Pohdin myös näyttelyn aikana sitä, kuinka kekseliäs Iiu on ollut keksiessään kaikenlaisia kuvattavia asioita. Tissien välissä hedelmien murskaamista, kermavaahtoa kenkiin, luutaa tissien välissä, jo mainittu rummun päristys ja paljon muuta. Mistä ihmeestä ideat tällaiseen ovat kummunneet?

Ja miten vakavalla ilmeellä tämä taiteilija sen kaiken tekee! Se luo samalla lisää (ainakin minulle) sellaista humoristista suhtautumista, samalla laittaa ajattelemaan, kun toinen niin vakavalla ilmeellä tekee kaikenlaista tällaista.

Kaiken kaikkiaan pidin näyttelystä. Se oli erilainen ja rohkea mielestäni ennen kaikkea. Jos on ollut mielessä, että menisikö sen katsomaan, niin sanoisin, että kannattaa mennä 🙂 Tai jos olet jo käynyt katsomassa kyseisen näyttelyn, niin mitä pidit siitä?

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *