Keväällä otetut loparit ja hyppy tuntemattomaan: mitä opin?

Moikka,

Tällä kertaa palaan aiheeseen, kun otin keväällä lopputilin silloisesta työstäni. Viime keväänä, 29.3.2019, julkaisin tekstin otsikolla Loparit. Lainaan tähän vanhan tekstini ensimmäistä kappaletta:

”Tein tiistaina työpäivän päätteeksi jotain radikaalia: päätin työsuhteeni irtisanoutumalla. En ollut etukäteen päättänyt, että tänään teen sen. Keskiviikkona sain tiedon, että se päivä oli viimeiseni kyseisessä paikassa, sillä olin ilmoittanut, että pidän lomani työsuhteen lopuksi. Niinpä keskiviikkona tuhosin työpisteelläni paperit, siivosin ja järjestelin kaiken. Otin mukaan henkilökohtaiset tavarani, palautin kulkukortin ja avaimet. Kävelin ulos. Maireana. Olin vapaa.”

Mainittakoon tässä kohtaa, että minulla ei tosiaan ollut tiedossa esimerkiksi uutta työtä. Olin kyllä vielä opiskelija, sillä opinnoistani puuttui yksi tentti sekä gradu. Alkuperäisenä tarkoituksenani oli tehdä opinnot työn ohella loppuun. Kun aloitin kyseisessä tehtävässä syksyllä, minulle oli luvattu, että tulen saamaan graduuni vapaata. Kun kevät sitten saapui ja pyysin vapaata, edes 1-2 viikkoa (palkattomana), ei tämä onnistunutkaan. Silloinen esimieheni melko suoraan kehotti minua pohtimaan opintojen venyttämistä jopa.

Liika kuormitus oli liikaa: gradun kirjoittamisesta ei tullut mitään arki-iltasin, kun päivät meni töissä. Viikonloput tein gradua parhaani mukaan, mutta levolle ei juurikaan jäänyt sillä systeemillä aikaa. Aloin olemaan aika väsynyt koko tilanteeseen: arki töitä ja yrität joka välissä saada tehtyä gradua, mutta energiat ovat kuitenkin melko vähissä. En sanoisi, että minulla oli suoraan burn out, mutta olin ainakin todella lähellä sitä (mainittakoon, että kyseisessä paikassa oli runsaasti henkilöitä sairauslomalla uupumuksen vuoksi ja jatkuva henkilöstövaje). Tilannetta ei tosiaankaan helpottanut se, että silloisessa työpaikassa ei pystynyt neuvottelemaan esimerkiksi muutaman viikon osa-aikaisuudesta tai palkattomasta vapaasta. Mikään ei onnistunut.

Lopulta sanoin pomolleni, että vaihtoehtoja on enää kaksi: joko saan 1-2 viikkoa palkatonta tai joudun irtisanoutumaan, jotta saan opintoni päätettyä. Viimeinen vastaus johdolta oli, etten saa vapaata. Halusin seisoa sanojeni takana ja otin lopputilin. Pomoni selkeästi suuttui ratkaisustani, mutta tässä kohtaa se oli minulle aivan sama: tunsin valtavaa helpotusta suonissani. Tiesin, että kohta olen vapaa.

Tottakai irtisanoutuminen pelotti, mutta paljon enemmän se helpotti minua. Olin opintojen ajan tehnyt koko ajan töitä (jo ennen tätä työpaikkaa josta irtisanouduin ja joka oli huomattavasti joustavampi opintojeni suhteen – jälkikäteen kaduinkin sieltä lähtöä; mutta nykyisin olen palannut kyseisen yhtiön leipiin). Koska olin tehnyt töitä, oli minulla hieman säästöjä. Pärjäsin kyllä sen ajan, että sain graduni kirjoitettua toukokuun loppuun mennessä ja palautettua. Sitten alkoikin kesäloma. Pidin koko kesän vapaana, mutta pitkälti se meni työn haussa (erityisesti kesä-heinäkuu). Hain töitä useammasta kaupungista, mutta aktiivisimmin Helsingistä – josta sitten heinäkuussa natsaskin työpaikka.

Mitä opin irtisanoutumisesta? Ainakin sen, että joskus on tehtävä kuinka oma sydän sanoo: jos jokin ei tunnu hyvältä ja olet väsytetty, on aika miettiä onko työ (tai muu) sen arvoista. Minun tapauksessani opin, ettei ollut: oma terveys ja oma tulevaisuus on kaikkein tärkeintä. Irtisanoutumisellani sain paitsi levättyä, myös maisterin tutkinnon valmiiksi. Jälkikäteen ne olivat tärkeimmät asiat: en vajonnut burn outtiin ja sain tutkinnon tehtyä! Hain heti kesän alusta aktiivisesti töitä ja melko nopeasti sain uuden työpaikan. Tästä opin myös sen, että asiat järjestyvät aina tavalla tai toisella.

Yksi suuri oppi oli myös se, että uskalsin tehdä ratkaisun. Olen todella huono tekemään päätöksiä ja vatvon asioita yleensä pitkään ja monta kertaa läpi päässäni. Ratkaisuun on toisinaan vaikea päästä. Kyllä tätäkin irtisanoutumista olin päässäni pyörittänyt jo etukäteen, että haluaisin tehdä niin. Mutta en rehellisesti olisi uskonut, että uskallan tehdä niin ja heittäytyä ”tyhjän päälle”. Toki hain tukea päätökselle läheisiltäni, mutta lopullisen päätöksen tein itse ja kun olin täyttänyt irtisanoutumis -lomakkeen, ilmoitin vain muille, että tein niin. Olen ylpeä, että päätös oli minun ja tein sen, mitä olin miettinyt.

Tietenkään irtisanoutuminen ei aina ole aihe, josta kuuluisi olla ”ylpeä”, mutta tässä kohtaa olen, sillä olin vielä opiskelija ja minulla oli vielä hyvä aika tehdä tällainen käänne. Asetin oman tulevaisuuden kaiken muun edelle ja suoritin opinnot loppuun. Tällä tekstilläni en halua kannustaa ketään suin päin irtisanoutumaan hetken mielijohteesta, mutta mikäli jokin työ tuntuu todella pahalta ja omassa itsessä alkaa ilmetä oireita jotka viittaavat burn outtiin, kannattaa asia huomioida ja lähteä miettimään asiaa. Ja mikäli vain mahdollista, kannattaa tehdä peliliikkeitä ja etsiä vielä sitä  ”omaa juttua” (esim. uutta työpaikkaa).

Tällä hetkellä menee hyvin ja olen työssä, josta pidän. Työ on mielenkiintoista ja parasta on jousto, kuten esimerkiksi etäpäivät. Pitkään opiskelleena olen tottunut tekemään kotona hommia (esseitä, tenttiin lukemista), joten jostain syystä olen kotona mielestäni jopa tuotteliaampi kuin toimistolla. Toimistolla tulee itselleni hieman liikaa häiriötekijöitä kuten liikkuvat henkilöt (toimisto on suuri, joten työpisteen ohi kulkee usein muita talossa työskenteleviä). Summa summarum: minun kohdallani lopputili oli ehkä paras päätös aikoihin.