Miksi peruskouluissamme ei opeteta tunteiden käsittelyä ja hallintaa?

Meillä kaikilla ihmisillä on tunteita. Tunteita on lukuisia ja koemme ne yksilöllisesti. Tunteet tunnemme sekä mielessämme että kehollamme. Tunteet voi myös vaihtua nopeasti; tässäkin on yksilöllisiä eroja. Päivällä voi olla yhtä aurinkoa, mutta tapahtua (tai olla tapahtumatta) jotain, että illalla on vaikkapa surullinen syystä tai toisesta. Tunteet ovat hyvin kirjavia ja ympäristömme vaikuttaa hyvin paljon siihen, mitä ja miten tunnemme. Vaikka tilanne olisi täysin sama ja kaksi eri ihmistä, voimme kokea tunteet aivan eri tavalla: toinen raskaammin ja toinen ei juuri mitenkään.

Me kasvamme tähän yhteiskuntaan ja jo lapsena alkaa tunteiden opetteleminen. Se alkaa siitä, että me opetellaan tunnistamaan tunteet; miltä se tuntuu, kun on surullinen tai on pettynyt, kun joku vie lempilelun hiekkalaatikolla. Millainen on suuttumuksen tunne sisarukselle jne. Lapsena harjoittelemme myös tunteiden ilmaisua: miten käyttäydymme, kun olemme vihaisia esimerkiksi; mikä on se raja, jota vihaisena voi tehdä ja sanoa. Vanhemmat ohjaavat tässä ja ymmärtävät, että tunteet voivat olla lapselle joskus jopa pelottavia. Lapsille on nykyisin olemassa esimerkiksi erilaisia tunne/kuvakortteja, joilla tunteita voidaan harjoitella yhdessä. Jo tästä voidaan päätellä, miten iso asia tunteet ovat meidän elämässä.

Teininä tunteemme ovat myllertäneet: samana päivänä saattoi olla toiveikas, ihastunut, ärsyttää, hävetä, tympääntyä, tylsistyä, ilostua, rohkaistua, yllyttyä, pelottanut jne. Teininä tunteiden heittelyt ovat toisilla rajumpia, toisilla hillitympiä. Itse olin siitä onnekas, etten varsinaisesti noteerannut koko teini-iän tunnemyllerrystä, mutta vierestä kun seurasi luokkalaisia, oli teinimurkku joillain sangen kovakin näin jälkikäteen mietittynä.

Joka tapauksessa: tunteet ovat osa elämäämme, lapsesta aina vanhuuteen saakka. Ja tunteet ovat niin suuri osa elämäämme, että lähdin pohtimaan sitä, miksi meidän peruskouluissamme ei opeteta tunteiden käsittelyä ja hallintaa (ainakaan käsitykseni mukaan ja selailin nykyistä opetussuunnitelmaa, enkä sellaista ainakaan löytänyt, että nykyäänkään tällaista tarjottaisiin)?

Mielestäni tunteiden käsittelyn opettamisesta, jos mistä, olisi elämässä ihan todellista ja konkreettista hyötyä. Tämä pätisi niin myöhempiin opintoihin kun tulevaan työelämäänkin. Miten tunteita kannattaisi käsitellä esimerkiksi stressaavassa tilanteessa, ahdistuneena tai kun pitkäaikainen suhde päättyy? Kuinka voi itse harjoitella tunteiden käsittelyä? Eikös tästä, jos mistä ole peruskoululaiselle tulevaisuudessa hyötyä todella paljon 😀

Meillä Suomessa on, ikävä kyllä, todella moni nuori hyvin ahdistunut ja ”hukassa” tänä päivänä, joten on mielestäni suoranainen ihme, ettei peruskouluihin oteta mitään ns. ennaltaehkäisevää opetusta, esimerkiksi terveystiedon tunnille ja opetella käsittelemään tunteita. Tunteet ovat muuten lopulta aika paljon yhteydessä mielenterveyteen, ja  tutkiessani aihetta, THL:n sivuja lukiessani kävi ilmi, että eri tutkimusten mukaan meille Suomessa on jopa 20-25 % nuoria, jotka kärsivät mielenterveyden häiriöistä ja ne ovat koululaisten ja nuorten aikuisten tavallisimpia terveysongelmia (THL: Nuorten mielenterveyshäiriöt).

Vanhemman sukupolven ihmiset usein spekuloivat, että miten nykynuoret voivatkin niin pahoin, kun heidän nuoruudessaan oli vielä raadollisempaa: opettajat löivät jopa karttakepillä näpeille jne. Mutta kun ajattelee nykynuoria: he kasvavat yhteiskuntaan, jossa ensinäkin kaikki tieto on saatavilla muutamalla klikkauksella. Heitä kohtaavat sosiaalinen media: sen hyvine ja huonoine puolineen. Nykyiset nuoret yleisesti ottaen kehittyvät nopeammin, kuin vanhemman polven. Lisäksi nykyään useampi ihminen opiskelee joko korkeammalle tai useamman ammatin, kuin ennen vanhaan.

Rohkenen todeta, että nykyään nuorilla on yksinkertaisesti enemmän paineita, kuin ennen vanhaan kun peruskoulusta siirryttiin töihin tai opiskeltiin se tutkinto ja siirryttiin työelämään, tehtiin lapsia. Nykyiset työmarkkinatkin ovat niin pirstaleisia erilaisine vuokratyöpaikkoine ja määräaikaisine työsuhteineen (jossa muuten toki on omat plussansakin), että en ihmettele ollenkaan, että nykyään nuorilla ja nuorilla aikuisilla pyörii enemmän ja monta asiaa mielessä, kuin ennen vanhaan. Ja ei, en väitä että ennen olisi ollut paljon vaikeampaa tai helpompaa. Ennen on varmasti ollut myös omat haasteensa ja moni asia nykyisin siihen verrattuna paremmin.

Itse uskon, että jos tunteiden käsittelyä ja hallintaa opetettaisiin peruskoulussa, nuoren olisi helpompaa oppia tunnistamaan ahdistuneisuus ja olla valveutunut, mitä hän voi itse asialle silloin tehdä. Voiko hän harjoittaa esimerkiksi mindfullnessia tai mitä muuta hän voi itse tehdä. Ja: milloin kannattaa ottaa yhteyttä ammattiauttajaan ja miten. Mitä mieltä te olette tästä; olisiko tunteiden käsittelyn ja hallinnan opetuksesta peruskouluissamme edes jonkin verran hyötyä tuleville peruskoululaisille?