Olenko ainoa, jota väsyttää olla koko ajan tavoitettavissa?
Puhelin värähtää.
Katson näyttöä.
Joku on lähettänyt viestin.
Ja vaikka viesti ei olisi millään tavalla kiireellinen, huomaan miettiväni, että pitäisi varmaan vastata.
Ei siksi, etten haluaisi vastata.
Vaan koska olen tottunut siihen, että viesteihin vastataan.
Melkein heti.
Nykyään on vähän vaikea vain olla.
Aina joku voi tavoittaa sinut. Puhelimitse, WhatsAppissa, Instagramissa, Snapchatissa, sähköpostilla tai milloin milläkin sovelluksella. Ja jos et vastaa, toinen voi nähdä, että olet ollut paikalla.
Ai se on nähnyt viestin mutta ei vastannut.
Se on ollut Instagramissa.
Se on ollut online.
Joskus tekisi mieli palauttaa puhelin sellaiseksi vanhaksi Nokian puhelimeksi, jossa ei ollut mitään muuta kuin puhelut ja tekstiviestit.
Ja ehkä matopeli.
Minusta hassuinta on se, että kukaan ei välttämättä edes vaadi meiltä tätä.
Olemme vain itse oppineet siihen.
Jos joku lähettää viestin, vastaamme.
Jos joku soittaa, soitamme takaisin.
Jos joku kysyy jotain, selvitämme asian.
Jos joku ehdottaa tapaamista, pitäisi tietää heti, sopiiko.
Jos työpäivän jälkeen tulee Teams-viesti, huomio kiinnittyy siihen väkisinkin.
Ja jos puhelin on hetken hiljaa, sitä saattaa jopa ihmetellä.
Sitten joku lähettää viestin.
Ja taas olemme tavoitettavissa.
Ehkä kaikkein oudointa on se, että joskus tarvitsen ihan oikeasti aikaa, jolloin kukaan ei tarvitse minulta mitään.
En halua keskustella.
En halua päättää.
En halua suunnitella.
En halua vastata kysymykseen ”mitä teet viikonloppuna?”
Haluan vain olla.
Katsoa jotain täysin turhaa televisiosta.
Käydä kävelyllä ilman, että samalla kuuntelen puhelimesta podcastia.
Mennä kauppaan.
Käydä suihkussa.
Laittaa puhelimen äänettömälle.
Ja olla hetken ihminen, joka ei ole kenellekään juuri nyt saatavilla.
Ehkä meistä on tullut vähän liian hyviä olemaan tavoitettavissa.
Ja samalla vähän huonompia olemaan rauhassa.
Olen alkanut ajatella, että viestiin ei tarvitse aina vastata heti.
Se, että olen nähnyt viestin, ei tarkoita, että minun pitäisi olla valmis keskustelemaan.
Se, että joku voi tavoittaa minut, ei tarkoita, että hänen pitäisi aina saada minut kiinni.
Ja se, että puhelin on taskussa, ei tarkoita, että minun pitäisi olla jatkuvasti läsnä siinä maailmassa, joka sen kautta tulee luokseni.
Joskus vastaus voi odottaa.
Ihminen saa nimittäin olla hetken myös tavoittamattomissa.
Ilman mitään erityistä syytä.
Ja ehkä se on ihan tervettä.
Niinpä jos joku lähettää minulle viestin tänään ja vastaan vasta myöhemmin, kyse ei välttämättä ole siitä, etten välittäisi.
Saatan vain olla elämässäni hetken ilman puhelinta kädessä.
Ja tiedättekö mitä?
Se tuntuu yllättävän hyvältä.