Syöminen sujuu jo paremmin

Onpa hienoa, syöminen sujuu jo paremmin. Olen alkanut taas ostaa uusia ruokia ja kokeilla niitä, kun on mennyt useampi viikko siitä, kun viimeksi kokeilin esim. kanaa tai kalaa. Olen syönyt nyt muutaman viikon oikeastaan pelkästään jauheliharuokia ja niitäkin kohtuullisen hienojakoisessa muodossa. Jossain vaiheessa jauhelihankin rakenne tuntui inhottavalta, mutta tajusin sen johtuvan siitä, että koitin ohjeiden mukaan pureskella ruokaa yli paljon ja silloin sieltä erottuvat kaikki pienetkin jänteet tai muut. Aloin pureskelemaan hieman vähemmän ruokaani ja silloin se jauhelihakin alkoi upota paremmin. Jos et ole aiemmin lukenut blogiani, voit kurkata haasteistani aiemmasta tekstistäni Makuaistin muutos lihavuusleikkauksen jälkeen.

Nyt tällä viikolla olen ostanut kokeeksi myös mm. mureaa palvikinkkua, kanakeittoa ja viimeisimpänä kanariisipataa. Suuri yllätykseni oli, kun kanaruuat menivät hienosti alas ja jopa maistuivat ihan hyvältä. Palvikinkku on ehkä hieman turhan raskasta, mutta pystyn sitäkin syömään. Noiden kanaruokien uppoaminen oli kuitenkin iso erävoitto ja ajattelin, että nyt voisin uskaltautua tekemään itsekin kanaruokia. Ehkä kuitenkin pitää ostaa kanan filettä, eikä mitään koipia tai rintaleikkeitä, joissa liha on sellaista pitkäsyistä. Mutta saan kanaa syötyä, jee! Ensi viikolla voisin ostaa kokeeksi jotain kalaa ja kokeilla sitä. Olisi ihanaa, jos pikkuhiljaa syöminen muuttuisi helpommaksi ja pystyisin syömään erilaisia ruokia. Silloin pystyisin huolehtimaan paremmin proteiinin saannista sekä kuiduista, ja voisin paremmin.

Nyt olen joka tapauksessa hyvin toiveikas. Minua ei haittaa pienet annoskoot, eikä se, jos on joitain ruoka-aineita, jotka eivät uppoa. Kunhan pystyisin syömään suurimmaksi osaksi kaikenlaista ruokaa. Keväällä tulossa oleva reissukin menee varmasti mukavammin, kun voimme mennä monipuolisesti ravintoloihin ja kahviloihin syömään, eikä tarvitse koko ajan metsästää, mitä voin syödä.

17 kg on kadonnut matkalla

Vaikka virallinen mittauspäivä onkin maanantai, niin pitää vähän hehkuttaa, 17 kg on kadonnut matkalla! Tänään aamulla vaaka näytti 89,7 kg eli se on tasan seitsemäntoista kiloa vähemmän kuin aloittaessani tämän projektin marraskuussa viime vuonna. Olen niin kiitollinen jokaisesta haihtuneesta kilosta ja todella onnellinen, että olen tänään paljon jaksavampi ja terveempi kuin vuosiin. En enää hengitä niin raskaasti, en kuorsaa yöllä ja saan itseni taivutettua. Jaksan paremmin ja voin hyvin myös henkisesti. Sanoi kuka tahansa mitä tahansa lihavuusleikkauksesta, niin se on pelastanut minut. Se on ollut ainoa keino, jolla olen onnistunut saamaan kiloja näin paljon pois. Olen itse vuosien aikana sössinyt oman aineenvaihduntani lukuisilla laihdutuskuureilla, liikkumattomuudella yms. Laihtuminen on ollut minulle todella haasteellista, eikä siihen ole auttanut ruuan määrän vähentäminen tai terveellinen syöminen. Olen laihduttanut itse, olen laihduttanut erilaisilla maksullisilla ja maksuttomilla ohjelmilla, olen saanut apua ravitsemusterapeutilta. Mikään ei ole auttanut, en päässyt niillä keinoin alle sadan kilon.

Toki syömiset ovat olleet monella tavoin vääränlaisia vuosien mittaan, mutta ei sillä tavoin kuin joku normaalipainoinen voisi ajatella. Mieheni kanssa kuitenkin pitkälti olemme syöneet samanlaista ruokaa ja mieheni on täysin normaalipainoinen. Toki annoskokoni ovat olleet osin liian suuret, mutta en ole mitenkään jatkuvasti syönyt päin honkia. Oikeastaan hassuinta oli, että välillä oli tunne, että voin syödä terveellisesti tai epäterveellisesti ja paino pysyy lähes samana. Paino oli kuitenkin lähes viisitoista vuotta viiden kilon haarukassa riippumatta siitä söinkö enemmän karkkia ja isompia annoksia tai söinkö terveellisempää ruokaa ja maltillisia annoksia. Toki myös suolisto-ongelmilla ja jatkuvalla stressillä + vuosia sairastetulla masennuksella on omat osansa ylipaino-ongelman synnyssä ja olemassa olossa.

Leikkauksen jälkeinen elämä

Lihavuusleikkauksen jälkeinen aika on ollut minulle kaikesta huolimatta kohtuullisen helppoa. Mitään mielitekoja ei ole, näläntunteen puuttuminen on kyllä häirinnyt. Helposti tilanne menee minulla siihen, että minulle tulee huono olo, jos ruokailu venyy liian pitkälle. Harvoin syömisen jälkeen on tunne, että olisi tehnyt mieli syödä enemmän. Pieniin annoskokoihin on aika hyvin tottunut jo, ja käytänkin ruokailuissa ainoastaan itselleni ostamiani pienempiä astioita. Meillä ei perheessä kukaan enää nykyään syö normaaleista ruokalautasista, muu perhe syö leipälautasilta ja itse otan joko parin desin jälkiruokakulhon tai tassikokoisen lautasen. Ulkona emme ole vielä syöneet, pari kertaa olemme hakeneet kotiin noutoruokaa, mutta ne eivät ole minulle oikein maistuneet.

Kipuja ei nykyisellään enää oikein ole. Joskus, kun syö ruuan liian nopeasti tai ruoka on liian raskasta, se tuntuu vatsassa sellaisena inhottavana paineentunteena, mutta yleensä se menee kohtuullisen nopeasti ohi. Olo on siis pääsääntöisesti ihan ok.