Huomenna lähtö lihavuusleikkaukseen

Hui, huomenna lähtö lihavuusleikkaukseen Tallinnaan. Toisaalta jännittää, mutta toisaalta on aika rauhallinen olo. Ehkä on vähän jopa epätodellinen olo, ettei oikein tajua, että se on nyt kynnyksellä. Kävin tänään vaa’alla ja vaaka näytti 102,9 kg, olen siis laihtunut kahden viikon ENE-dieetillä tähän asti 3,8 kg, joka on lähellä sitä, mitä toivoinkin tiputuksen määräksi. Neljä kiloa oli toiveena ja sehän on periaatteessa vielä mahdollista, sillä huomenna on vielä yksi punnitus ennen leikkausta. Leikkauksen jälkeen aion punnita sitten vain kerran viikossa eli leikkauksen jälkeen ensimmäinen punnitus on seuraavan viikon maanantaina. Maanantaina on hyvä punnituspäivä, sillä viikon ensimmäisenä päivänä tuntuu loogiselta punnita.

Sain laukunkin jo pakattua ja vaikka kuinka koitin pakata kevyesti, niin yllättävän paljon painoa laukulle tuli. Onneksi se on vetolaukku, joten sitä ei tarvitse nostella, kun lähden sairaalalta kotiin. Otin mukaan kirjan, jota saatan lukea menomatkalla laivalla sekä huomenna hotellilla ennen nukkumaanmenoa. En usko, että leikkauksen jälkeen pystyn keskittymään kirjaan, sillä kivut estävät keskittymisen. Laukusta löytyy myös perushygieniatuotteet eli dödö, hammasharja ja -tahna sekä hiusharja, otin myös intiimipyyhkeitä ja hiuslenkkejä. Vaatepuolelta otin sukkia ja alushousuja, vanhat äitiyshousuni (joissa vatsan kohta löysä), villatakin sekä paidan. Mennessä minulla on päällä mekko ja leggarit ja ajattelin, että voisin tarvittaessa käyttää samaa mekkoa kotiintullessakin, jos se vaan on siisti. Olen kuitenkin reissussa vain pari yötä. Luotan vahvasti siihen, että jos 90% leikatuista pääsee jo seuraavana päivänä kotiin, olen yksi heistä ja tulen kotiin torstaina. Torstaina pitää vielä käydä lääkärissä 50 kilometrin päässä, koska työterveyslääkäri ei toimi omalla kotipaikkakunnallani ja sen jälkeen voinkin sitten keskittyä toipumiseen ja uusiin päivärutiineihin.

Huomenna lähtö lihavuusleikkaukseen
Kuva: Pixabay

Piparintuoksuinen koti

Tässä odotellessa olemme laittaneet kotia hieman joulukuntoon. Kausivaloja terassille ja kuistille, kausivaloja kotiin sisälle eri puolille, kyntteliköt ikkunoilla. Ostin olohuoneeseen hennon vaaleanpunaiset, läpikuultavat verhot, joiden taakse laitoin laitoin sellaiset roikkuvat valot ja lopputuloksena valoverhot. Leivoimme lapsen kanssa pipareita ja koitan koota vielä jonkinlaisen piparitalon tänään. Koko koti tuoksui ihanan jouluiselle ja tuli hyvä joulufiilis. Askartelimme lapsen kanssa tonttuja ikkunaan laitettavaksi ja ostin kaupasta sellaista lumisuihketta, jota voi suihkutella tonttujen viereen ikkunaan.

En pääse kirjoittelemaan tänne Tallinnan matkani aikana, mutta lupaan tulla kertomaan tänne heti tarinaa, kun pääsen jälleen koneen äärelle. En ota konetta Tallinnaan mukaan ja kännykällä ei ole kovinkaan kiva kirjoittaa blogia.

Huomenna lähtö lihavuusleikkaukseen. Pitäkää minulle peukkua, että kaikki menee hyvin!

Hyvinvointi Oma elämä Hyvä olo Terveys

Neljä päivää lihavuusleikkaukseen

Neljä päivää lihavuusleikkaukseen!! Huh, kun jännittää! Tai siis mieli vaihtelee hurjasti joka hetki. Samana päivänäkin saattaa mieliala leikkauksen suhteen vaihdella täysin laidasta laitaan. Välillä olo on innostunut ja mietin odottaen leikkauksen jälkeistä aikaa. Välillä mennään kauhun ja katumuksen välimaastossa ja mietin, että mihin on tullut päänsä laitettua. Nämä mielialat ja niiden vaihtelu on varmasti täysin normaalia, mutta välillä jopa naurattaa tämä jatkuva soutaminen ja huopaaminen fiilisten välillä. Huomaan, että kaikki kauhuajatukset liittyvät itse operaatioon ja kaikki hyvät fiilikset liittyvät siihen leikkauksen jälkeiseen aikaan.

Takaisin päin ei ole kuitenkaan menemistä, sillä leikkaus on maksettu ja osa vaatekaapistakin laitettu kierrätykseen. Lopulta tämä kaikki on nyt uuden alkua, joka tottakai pelottaa ja jännittää, mutta mitään ei saa, ellei tee joskus suuriakin ratkaisuja. Tämä joulu menee hyvin erilaisissa tunnelmissa kuin aiemmat joulut. Syöminen on ollut jouluna aina keskiössä, mutta tänä vuonna omalta osaltani syöminen on hyvin vähäistä ja keskittyy pehmeisiin ruokiin eli sellaisiin, jotka pystyy muussaamaan haarukalla. Todennäköisesti jouluni koostuu puurosta, savulohesta sekä perunamuusista ja riisittömästä porkkanalaatikosta. Ehkä voin nauttia myös pari mukia sokeritonta glögiä ja jos tulee kauhean kova hinku maistaa jotain makeaa, niin jonkinlainen jouluinen rahka voisi toimia hyvin. Lopulta jää nähtäväksi miten toipuminen etenee, että mitä pystyy syömään tai olenko edes pystynyt vielä siirtymään soseista pehmeisiin ruokiin jouluksi. On parempikin, ettei lähde liikaa suunnittelemaan.

neljä päivää lihavuusleikkaukseen
Kuva: Pixabay

Väliaikatietoja ENE-dieetistä

Tänään ENE-dieetin väliaikatulos on yhteensä -3,2 kg. Viime päivinä paino on tippunut vain noin 100 g päivässä, joten en usko, että pääsen ihan siihen neljään kiloon, jota toivoin.Yli kolme kiloakin on hyvä tulos kahdelle viikolle, joten en voi olla muuta kuin tyytyväinen. Tässä kuitenkin näkyy kuinka nopeasti minulla painon putoaminen hidastuu, saa nähdä miten on lihavuusleikkauksen jälkeen. ENE-dieetillä olen syönyt joka päivä 650-750 kcal. Yllättävän vähän on ollut nälkä, vaikka kalorimäärät on näin pienet. Huomaan, että olen alkanut ohittamaan nälän tunnetta aika lahjakkaasti, välillä jonkinlainen nälkä on ehkä ollutkin, mutta yleensä pyrin juomaan paljon ja keitän teetä useamman kupin päivässä, sillä lämmin juoma tuntuu täyttävän paremmin kuin viileä.

Loppuviikon aikana en aio enää punnita itseäni, sillä paino tippuu niin vähän päivässä. Seuraava punnitus on maanantaina, kun lähden Tallinnaan. Silloin näkee miten ENE-dieetti kokonaisuudessaan meni. Viikonloppuna aion tehdä piparkakkutalon ja ehkäpä jotain muutakin pientä jouluvalmistelua. Neljä päivää lihavuusleikkaukseen!

Hyvinvointi Hyvä olo Terveys