Vitamiinitilaus saapui postiin

Vitamiinitilaus saapui postiin eilen. Tilasin vitamiineja ennakkoon verkkoapteekista, koska ajattelin, että olisi mukavampi hoitaa tietyt jutut etukäteen pois alta. Klinikalta ohjeistettiin, että ei tilaisi niitä etukäteen, mutta olin kapinallinen ja tilasin kuitenkin. Klinikan ohjeissa oli hyvä lista tarvittavista vitamiineista, joten tilasin sen mukaan. Tarkoitus oli tilata vitamiinit kolmeksi kuukaudeksi valmiiksi, mutta huomasin paketin tullessa, että rautaa oli yksi purkki liian vähän tilattuna. Käyn varmaankin sen vielä hakemassa apteekista, kun apteekkiin on muutakin menoa tässä lähiaikoina. Tyhjensin keittiöstä muutaman laatikon vain omia tarpeitani varten ja yksi laatikko on pelkästään vitamiineille ja vastaaville. Olen hankkinut itselleni myös dosetit valmiiksi, mutta niissä on sellainen harmi, että löytyy vain neljän päivittäisen lokeron dosetteja ja minä tarvitsisin viisi. Vitamiinien ja hivenaineiden kanssa täytyy olla tarkkana, ettei käytä niitä sellaisten valmisteiden kanssa samaan aikaan, joiden kanssa ne eivät sovi tai vaikutus heikkenee. Lisäksi osaa tableteista otetaan pari kertaa päivässä, joten jakamalla ne eri aikoihin, sain viisi eri ajankohtaa vitamiineille ja vastaaville. Voihan se olla, että sieltä saisi jonkun vielä yhdistettyä muiden kanssa, mutta kun en ole aivan varma, niin yhdistelin vain sellaisia, jotka tiedän voitavan yhdistää.

Vitamiinien päiväsuunnitelma

Aiemmin mainitsinkin excelini, jossa on päiväsuunnitelmat ruokailuille, veden juomiselle, vitamiineille ja liikunnalle sekä unelle. Vitamiinien osalta päiväsuunnitelma on seuraavanlainen leikkauksen jälkeen:

  • klo 6.30 – protonipumpun estäjä (8 vkoa) + laskimotukoksen estolääkitys (10 pvää)
  • klo 7.00 – rauta
  • klo 9.00 – monivitamiini, b-vitamiinit ja kollageeni
  • klo 11 – d-vitamiini ja kalsium
  • klo 17 kalsium ja Omega 3
  • klo 21.30 – b-vitamiinit, monivitamiini ja kollageeni

Tuosta suunnitelmasta tuo ensimmäinen klo 6.30 -kohta poistuu parin ensimmäisen kuukauden jälkeen, koska laskimotukosten estolääkityspistoksia käytetään vain 1,5 viikkoa ja vatsansuojalääkettäkin se pari kuukautta. Olen aikanaan joskus joutunut noita pistoksia laittamaan ja tuo kymmenen päivää on juuri siedettävä. Muistan, että silloin viimeksi vatsani oli täynnä mustelmia pistokohdista ja lisäksi pistokohdat olivat kovan tuntuisia. Koitin joka kerta pistää hieman eri kohtaan, mutta eihän siitä vatsasta enää monen päivän jälkeen löydy mustelmattomia kohtia ollenkaan. Tuo kymmenen päivää kuitenkin varmasti sujuu ihan hyvin, vaikka ei miellyttävä toimenpide olekaan. Nyt kun vitamiinitilaus saapui postiin, sain jälleen eräänlaisen muistutuksen siitä, kuinka lähellä tuo leikkaus oikeasti onkaan.

Tänä aamuna vaaka näytti 200 grammaa vähemmän kuin eilen. Nyt on siis tippunut paino maanantaista tasan kaksi kiloa. Olisipa mukavaa, jos sama tahti jatkuisi ensi viikollakin ja tässä loppuviikostakin vielä lähtisi vaikka puoli kiloa pois. Nyt täytyy toivoa, että tämä vaikuttaa myös hyvin siihen maksan rasvakuntoon ja sieltä rasva katoaa maksan ympäriltä hienosti ennen leikkausta. Ruokavalio on tänään hyvin samantapainen kuin eilenkin, mutta pieniä muutoksia tein. Kohta pitää alkaa miettiä ensi viikon ruokalistan ostoksia, ajattelin ehkä tehdä kauppatilauksen maanantaille.

Vitamiinitilaus saapui postiin ja jouluun valmistautuminen alkoi
Kuva: Pixabay

Joulukin lähestyy

Joulu lähestyy aivan kamalaa vauhtia ja olen tässä yrittänyt epätoivoisesti ostella lahjoja jo valmiiksi joulua varten. Rahaa ei mitenkään ylipaljon ole ylimääräistä, sillä ensi viikolla tulevasta palkasta menee vielä aikamoinen lohko leikkaukseen. Se, että päätimme miehen kanssa pistää tämän leikkausrahan vauhdilla kasaan, vaikuttaa tietenkin siihen, että käyttörahaa muuten on aika paljon vähemmän. Oman lapsen lahjat olen jo tässä vaiheessa ostanut ja muutaman muunkin, mutta vielä on ostamatta mm. kummilapsen lahja ja vähän muutakin. Miehen kanssa sovittiin, ettei tänä vuonna osteta toisillemme lahjaa, vaan käytetään sekin raha johonkin yhteiseen kivaan jossain vaiheessa. Olemme kyllä koittaneetkin joka kuukausi keksiä jotain yhteistä tekemistä esim. teatterissa käyntiä.

Tilasin meille verkkokaupasta jouluvaloja sekä hih, paperipusseja. Olen selkeästi niin helposti asioista innostuva, koska näin siis Tiktokissa videoita, joissa tehtiin paperipusseista joulukoristeita ja pakko oli tilata sitten paperipusseja, että pääsen itsekin kokeilemaan paperipussitähtien vai mitä ovatkaan, tekemistä. Näitä kivoja DIY-ideoita löytyy Youtubestakin, ja jos aihe kiinnostaa, niin käy kurkkaamassa joulutähti-askarteluvideo. En ole kyllä vuosiin oikein jaksanut askarrella mitään, mutta ajattelin nyt, kun lapseni on kuitenkin vielä sen ikäinen, että tykkäisi askarrella, että pidetään viikonloppuna askartelutuokio ja tehdään vähän joulukoristeita. Aikanaan vuosia sitten tykkäsin askarrella ja tein usein jouluksi erilaisia koristeita, joita annoin lahjoiksi läheisille. Sitten tapahtui jotain, enkä ole tehnyt tuollaisia kivoja juttuja pitkään aikaan.

Jouluvaloja jonkin verran jo ripusteltiinkin eilen, vaikka osa on vielä postin kuljetuksessa vasta tulossa. Eilen laiteltiin sellaisia valoja, jotka meillä oli valmiina. Muutama kynttelikkö ikkunoille ja muutama valollinen joulutähti. Kylläpä vaan tuli tosi hyvä fiilis. Sellainen joulutunnelma hyppäsi sisään samantien. Postin mukana on tulossa vielä valot kuistille ja ulkorakennukseen laitettavaksi. Laitamme myös terassin kaiteeseen valot. Haaveilen, että tänä vuonna meidän joulukoristelu olisi ehkä jopa vähän överi, kun muuten ei niin paljon panosteta esim. ruokien suhteen.

Hyvinvointi Oma elämä Hyvä olo Terveys

Voiko ENE-dieetillä tulla ähky?

Huh! Voiko ENE-dieetillä tulla ähky? Vastaus… kyllä näköjään voi. Ei tässä nyt mitenkään järkyttävä ähky ollut, mutta lounas oli aika täyttävä. Täyttyminen saattaa myös johtua siitä, että join ennen ateriaa lasillisen vettä, sekä aterian aikana yhden lasillisen, mutta aterian jälkeen vielä ison kupin vihreää teetä. Neste varmastikin myös täytti vatsaa ja siksi ruuan jälkeen tuntui jopa lievältä ähkyltä. Muutenkin koko päivän ruokamäärä tuntui vähintäänkin riittävältä. Join kylläkin paljon nesteitä ja juoksin pissalla.

Tänä aamuna vaaka näytti 105,8 kg, joka on 200 g vähemmän kuin eilen. Yhteensä maanantaiaamun jälkeen on nyt tippunut tällä ENE-dieetillä 900 g. Hyvä alku siis. Toivoisin kahden viikon aikana yhteensä sellaista neljän kilon tiputusta, mutta kolmeen kiloonkin voin olla tyytyväinen. Yleensä ENE-dieetillä tippuu hyvin painoa, sillä kalorivaje on sen verran suuri. Tärkein tavoitehan tällä ENEllä on kuitenkin maksan ympärillä olevan rasvan sulattaminen, jotta leikkaus ja toipuminen menisi hyvin.

Tänään pelkkää kylmää ruokaa

Tänään on tarkoitus syödä pelkkää kylmää ruokaa. Maissikakkuja kuluu paljon ja huomenna myös. Aamupalaksi söin ananasta ja join vihreää teetä. Lounaalla neljä maissikakkua, joiden päällä oli kalkkunaleikkelettä, tomaattia ja keitettyä kananmunaa. Välipalaksi on palvikinkkua. Päivällisenä syön jälleen neljä maissikakkua, joiden päällä on kalkkunaleikkelettä sekä keitettyä kananmunaa. Iltapalana pari satsumaa. Lisäksi runsaasti vettä joka välissä sekä 3-4 kuppia teetä.

Voiko ENE-dieetillä tulla ähky?
Tänään lounaalla maissikakkuja, kalkkunaleikkelettä, tomaattia ja kananmunaa

ENE-dieettini sisältää ylipäätään aika paljon Friggsin maissikakkuja. Käytän pääosin chia ja merisuola -maissikakkuja. Yksi syy maissikakkuihin on se, että niissä on vähän kaloreita, hyvin vähän tyydyttymättömiä rasvoja, melko paljon kuitua ja myös proteiinia. 100 grammaa kohti maissikakuissa on 8,5 g proteiinia ja 8,1 g kuitua. Maissikakun päälle voi sitten laittaa lähes mitä tahansa. ENE-dieetin aikana en syö juuri ollenkaan leipää, vaan korvaan sen maissikakulla. Toinen vaihtoehto olisi jättää kaikki hiilihydraatit pois, mutta näistä saa kuitenkin tärkeitä kuituja, jotka ovat vatsan toiminnan kannalta hyödyllisiä.

Illalla oli jonkin verran vatsakipuja ja ärtynyt suoli nosti taas päätään. Jätin iltaharrastuksen pois ja päätin jäädä kotiin sohvalle. Tämä ilta siis rauhallista oleilua vain, ehkäpä joku leffa tai jakso jostain sarjasta. Huomenna on pitkästä aikaa toimistopäivä ja pitää pikkuisen tarkemmin katsoa mitä ruokia huomiselta voin ottaa huomenna töihin mukaan. Voi olla, että pikkuisen vaihdan ruokien paikkoja. Huomiselle olin merkannut samanlaisen päivän kuin tälle päivälle, mutta koska vatsa ärsyyntyi tästä päivästä, niin täytyy katsoa pitääkö hieman muuttaa huomista ruokaa.

Tänään tuli käytyä kaksi kertaa lenkilläkin koiran kanssa. Molemmilla kerroilla puoli tuntia eli tunti liikuntaa yhteensä. Liikunnankin puolesta alku on ollut tosi hyvä ja joka päivä on tullut liikuttua.

Hyvinvointi Hyvä olo Terveys Ajattelin tänään