On kulunut 5 kuukautta lihavuusleikkauksesta. Nopeasti toisaalta on aika mennyt, mutta toisaalta hitaasti. Paino on tippunut nyt yhteensä -27,1 kg, painan nyt 79,6 kg ja painoindeksini on 28,3. Menneinä viikkona vyötäröltä on lähtenyt 2 senttiä, vatsasta ja rinnanympäryksestä on lähtenyt sentin verran, takapuolesta puoli senttiä. Itselleni on ollut jotenkin tärkeää päästä alle kahdeksankymmenen kilon ja nyt pari päivää sitten se vihdoin tapahtui. Fiilis oli kieltämättä huikea, kun meni vaa’alle ja näki seiskalla alkavan luvun. En oikeasti muista koska olisin painanut seitsemänkymmentä jotain, siitä on joka tapauksessa tosi kauan aikaa. Vielä on matkaa normaalipainoonkin reipas kahdeksan kiloa, joka tuntuu tavallaan paljolta, kun on jo tiputtanut lähes kolmekymmentä kiloa painoa. Se ehkä konkretisoi sen, että on oikeasti ollut tosi lihava, vaikka sitä ei ole ehkä ihan tajunnutkaan.

Laiskuutta ilmassa

Edellinen viikonloppu oli reippailuviikonloppu, käveltiin turisteina miehen kanssa ympäriinsä. Kilometrejä tuli mittariin lähes kolmekymmentä viikonlopun aikana. Kroppa kestää tällä hetkellä liikunnan aika hyvin, jalat tulivat kipeiksi kyllä kävelystä, mutta lähinnä jalkapohjat sekä vaivaisenluu, joka minulla on. Polvet kestivät kuntoilun yllättävän hyvin, pikkuisen kipuili loppuvaiheessa rappusissa. Vappu oltiin rauhallisesti kotona, emme viettäneet sitä mitenkään. Syötiin hyvää ruokaa ja katseltiin leffoja. Tällä hetkellä taitaa olla mennyt lähes kuusi kuukautta siitä, kun join viimeksi alkoholia. Alkoholia ei ole niin tehnyt mielikään, mutta hiilihappojuomia on. Muutamana päivänä minun on tehnyt mieleni kokista, mutta en ole toistaiseksi testannut, mitä kroppa siitä meinaa. Tykkään oikeastaan vain tölkki- ja lasipullokokiksesta, muovipullojuomat maistuvat erilaisille, enkä pidä niistä ollenkaan.

Viime viikonloppuna oltiin miehen kanssa jotenkin tosi väsyneitä. Lisäksi flunssa vaivaa. Päätettiin siksi ottaa viikonloppu laiskasti, tehtiin perusviikkosiivous, mutta siinä kaikki. Muuten katseltiin sarjoja suoratoistosta ja hengailtiin. Olin ajatellut, että jotain ulkohommia olisi pitänyt saada tehdyksi, mutta jäi nekin tekemättä. Joskus laiskottelu tekee ihan hyvää, tällä kertaa olin sen tarpeessa.

Oma lihavuus poissa mielestä

Yksi asia, jonka olen viime päivinä huomannut, on se, etten ole ajatellut ollenkaan niin paljon omaa kehoani ja painoani kuin aiemmin. On ollut upeaa huomata, että on voinut olla eri paikoissa ihan omana itsenään rennosti ja nauttia vaan kaikesta ympärillään ilman, että miettii koko ajan miltä näyttää tai kuinka lihava on. Se on jotenkin jännää, etten ole sitä oikeastaan rekisteröinyt aiemmin, kuinka keskiössä se oma kokoni on ollut omassa päässäni. Se on ollut todella kuluttavaa ja ahdistavaa. Tällä hetkellä, 5 kuukautta lihavuusleikkauksesta, huomaan, että kiinnitän kuitenkin todella paljon huomiota ympärilläni oleviin lihaviin ihmisiin, lähinnä tuntemattomiin. Omia tuttujani en oikein osaa katsoa sillä tavalla, ovat sitten lihavia tai eivät. Huomaan kuitenkin havainnoivani kadulla vastaantulijoita tai muissa tilanteissa ihmisten kokoa. En tiedä mistä se johtuu, sillä en huomaa varsinaisesti vertailevani esim. itseeni.

Minua on alkanut suurissa määrin myös ärsyttää enemmän jopa nyt ihmisten läskifobia ja se, että ihmiset kuvittelevat, että lihavat ihmiset ovat täysin lainsuojattomia ja heitä voi arvostella miten vaan. Lisäksi ärsyttää se, että ihmiset, joilla ei ole ikinä ollut paino-ongelmia, aukovat päätään ja kuvittelevat, että heillä olisi jotain ymmärrystä siitä, minkälaista lihavien elämä on, mitä lihavien pitäisi tehdä tai miten lihavuus syntyy. Itse, kun elin kuitenkin vuosia lihavana ja kokeilin kaikenlaista myös ammattilaisten ohjauksessa, olen nähnyt sen, etteivät lihavat välttämättä esim. syö mitenkään yliepäterveellisesti verrattuna normipainoisiin. On mielestäni aivan eri asia, mitä kukakin pitää viehättävänä, mutta jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, pitäisi pitää suu kiinni. On täysin väärin, että esimerkiksi monet lihavat some-vaikuttajat saavat järkyttävän määrän kiusaamista päällensä vain siksi, että ovat näkyviä.

Miksi lihavien pitäisi piiloutua?

On käsittämätöntä, että joidenkin ihmisten mielestä lihavien ihmisten pitäisi olla täysin piilossa. Nämä samat ihmiset myös kovaan ääneen vaativat, että lihavien pitäisi käydä salilla ja liikkumassa, mutta kun näkevät lihavan salilla, niin sekään ei ole hyvä, vaan siitä pitää ilkkua lisää. On käsittämätöntä, että aikuiset ihmiset voivat käyttäytyä kuin pahimmat koulukiusaajat. Ja kun siitä mainitaan, aletaan puhumaan tekopyhästi terveydestä. Suuri osa lihavuudesta johtuu kuitenkin ihmisten korvienvälistä, mm. mielenterveydestä jollain tapaa. Jos ihmiset oikeasti olisivat niin kovin huolissaan toisten terveydestä, he eivät varmastikaan aiheuttaisi lisää niitä terveysongelmia kiusaamalla näitä ihmisiä.

Olen monesti miettinyt, että useat muut eri sairauksia, varsinkin riippuvuuksia sairastavat, saavat myötätuntoa tai muuten ymmärrystä, mutta lihavat ovat ihmisryhmä, jota voi avoimesti halveksia ja syyttää kaikesta. Se on jännä, että yhtä ihmisryhmää voi kohdella noin huonosti. Lihavat saavat jatkuvaa arvostelua osakseen, heitä väheksytään myös työntekijöinä. Ja tämä kohtelu on vielä pahempaa naisilla kuin miehillä. Isokokoinen mies voi kyllä päästä vaikka yrityksen johtoryhmään, mutta harvoin näkee lihavia naisia johdossa.

Puolen vuoden kohdalla painonlasku hidastuu

Nyt on 5 kuukautta lihavuusleikkauksesta ja yleisesti sanotaan, että puolen vuoden kohdalla painonlasku hidastuu. Olen tyytyväinen, että on vielä kuukauden verran aikaa siihen puoleen vuoteen, joten paino ehtii vielä parhaimmillaan tippua pari kiloa ennen sitä. Toki jokainen kroppa on erilainen, eikä tämä tarkoita sitä, että sinä päivänä, kun leikkauksesta on kulunut puoli vuotta, painon putoaminen pysähtyisi kuin seinään. Painon putoaminen saattaa hidastua puolen vuoden kohdalla, aiemmin tai vaikka myöhemmin. On kuitenkin hyvä, että saisin mahdollisimman paljon painoa pois ennen kuin tahti hidastuu. Nyt paino on tippunut kivasti, pääosin aina puoli kiloa tai enemmän viikossa. Se on ollut tahti, jonka kanssa koen, että motivaatio on pysynyt hienosti. Siksi olisikin tärkeää saada paino mahdollisimman lähelle normaalipainoa ennen hidastumista, jolloin ei enää tarvitse keskittyä niin siihen pudottamiseen, vaan enemmänkin rutiineihin ja niiden rakentamiseen. Liikunta on esimerkiksi sellainen, jossa en ole vielä saanut mitään rutiinia aikaiseksi.

Luin Terveyskylän sivuilta jutun, jossa kerrottiin HUS:n tutkineen, että keskimäärin lihavuusleikatut potilaat ovat laihtuneet noin vuoden kuluttua leikkauksesta 25 % painostaan. Tämä sisältää myös ennen leikkausta laihdutetun osuuden. Laskin, että itselläni tuo prosenttiosuus on nyt viiden kuukauden kohdalla reipas 25 % eli voi olla kyllä tosi tyytyväinen.