Jos yksi asia on varma ensimmäisen lapsen jälkeen se on että mikään ei tule enää koskaan olemaan samoin kuin ennen.

Muutama asia on hyvä varmistaa ennen kuin päättää että on valmis elämänsä suurimpaan askeleeseen.

1) Ihan kokeiluluonteisesti testaa kuinka paljon kestät univajetta. Suosittelen ainakin 3 kk:n kuuria jossa puhelimeen ladattu vauvan itku hälytysääni menee päälle vähintään viisi kertaa yössä vaihtelevin väliajoin, ja ainakin kerran yössä kaksi hälytystä ihan peräjälkeen. Itselle tuli ensimmäisen lapsen kohdalla isona yllätyksenä se, että en sietänyt univajetta melkeinpä ollenkaan. Jo parin kuukauden jälkeen olin ihan valmis nukkumaan vaikka autossa pakkasella, jotta saisin edes muutaman tunnin katkotonta unta. Ja raskaus/synnytyshormonit ei muuten tee immuuniksi univajeelle. Testattu on. Kestää ehkä hieman pidempään ennen kuin univaje pääsee pahaksi, mutta kun pääsee niin siitä ei enää parannutakaan ihan pienellä unitankkauksella.

2) Toinen asia joka tuli yllätyksenä esikoisen kanssa oli se, että inhoan kylmää ruokaa. Toisen lapsen kanssa se ei ole enää ollut ongelma, koska en ehdi syödä muutenkaan mitään, enkä ainakaan mitään lämmintä. Hyvänä puolena voin mainita että paino suorastaan sulaa pois! Huonona sen, että en ole hyvää seuraa edes hyvänä päivänä. Kokeile siis ainakin pari kuukautta syödä ruoka noin kolme tuntia sen jälkeen kun olet saanut sen lautaselle. Ja sittenkin vain yhtä kättä käyttäen.

3) Pyydä tuttavalta pieni vauva lainaksi. Tähän tarvitaan mahdollisimman itkuinen malli, ja ne vasta ovatkin helppoja lainattavia. Vanhemmat melkein maksavat sinulle, luultavasti jopa per minuutti laina-aikaa. Hyvä tapa siis myös tienata. Esikoinen opetti minulle sen, että vaikka kovat äänet, valitus ym ei minua mihinkään hetkauta, vauvan itkua en kestä juuri ollenkaan. Se on vain liian hermoja raastavaa. Suosittelen kunnon kuulosuojaimia viereen kokeen ajaksi. Jotta koe olisi mahdollisimman aito, olisi toivottavaa kokeen onnistumisen kannalta että lapsella on koliikki eikä hän suostu hiljentymään minkäänlaisilla hyssyttelyillä. Muutaman tunnin kanneltuasi suoraa huutoa huutavaa pienokaista ympäri pimeätä asuntoa, voit olla jo levollisimmin mielin omasta kyvystäsi selviytyä. Nyt vain muistutat itsellesi että pahimmassa tapauksessa tätä jatkuu joka yö noin vuoden ikään asti. Omasta lähipiiristäni löytyy esimerkki, tosin siellä vesseli on jo melkein puolitoista vuotias, mutta lienee aika extreme-tapaus.

4) Mieti haluatko todellakin viettää seuraavan vuoden käymättä juurikaan vessassa, ja jos käyt niin et ainakaan koskaan yksin. Hymähdelkää vain. Näin se vain on.

5) Jos kotityöt parisuhteessasi jaetaan nyt edes suunnilleen tasan, se tulee muuttumaan. Ensimmäisten viikkojen jälkeen huomaat (jos olet tarpeeksi tajuissasi univajeinesi ja synnytyshormoniesi kanssa) että hiljalleen sinusta tulee ”äiti”. Eli se ihminen joka hoitaa vauvan lisäksi kodin, ja vielä miehenkin siihen päälle. Yllättäen mies ei enää laitakaan ruokaa, sillä teillähän on nyt ”äiti”. Vaatehuollosta pyykkäämisineen vastaa ”äiti”. Perheen juoksevat asiat ovat myös ”äidin” kontolla koska hänhän ei tee mitään päivisin ja on siis aikaa juosta konttoreissa ja soitella milloin mihinkin. Ja soittelemaanhan sitä joutuu, ja juoksemaan, sillä mikään ei ole niin kimuranttia kuin byrokratia uuden ihmisalun kaikkine tarpeineen. Siivous pitäisi myös olla ”äidin” homma, mutta eihän sitä ihan kaikkeen ehdi, joten koti tulee täyttymään pölypalloista. Mutta ei huolta, ei niitä enää siinä vaiheessa nää. Hyvä jos osaa suunnistaa huoneiden väliä kun silmät eivät pysy auki.

6) Ja ihan viimeiseksi kannattaa muistaa, että aina kaikki ei mene kuten ohjekirjassa. Oletko varmasti valmis myös siihen, että elämä ei olekaan niin ruusuista kuin tuttavasi antaa ymmärtää? (Ei se elämä sielläkään täydellistä ole, kunhan koittaa itselleenkin uskotella että ”Hyvin me pärjätään” ja ”Vauva-arki on niin ihanaa.”)

Jos vielä kaiken tämän jälkeen olet sitä mieltä että elämän pituinen huoli toisesta ihmisestä on juuri sitä mitä haluat… Onnea matkaan. Ei siinä enää muuta voi toivoa.