Äideistä parhain
Tänään itkin itsestäni ulos kaiken äitiyteni ja kaikki äidit.
Katsoin elokuvan Äideistä parhain. Mietin kuinka voikaan yhteen elokuvaan mahtua elämäni kokemukset äitiydestä. Luin yhden elokuva-arvostelun, jossa kerrottiin elokuvan olevan laskelmoivan ylitunteellinen. Minä katsoin elokuvaa itkien tunnistaen lähes kaikki nuo laskelmoiviksi ja ylitunteelliseksi nimetyt tunteet.
Minut hylättiin lapsena. Asuin lastenkodissa ja sieltä muutin isäni ja hänen uuden vaimonsa luokse. En tuntenut kuuluvani paikkaan, jota kodiksi kutsutaan. Tapasin äitini ollessani 16- vuotias. Tulin nuorena äidiksi. Kolme lasta, joista yhden olen haudannut, yksi on jossain tällä hetkellä tavoittamattomissa ja yksi on lämpimästi läsnä. Olen ollut masentunut äiti ja olen ollut etäinen äiti. Rakastan kaikkia lapsiani syvästi, niin eläviä kuin kuollutta. Olen lävitse käynyt elokuvassa esiin tulleet tunteet moninkertaisesti. Oloen kohdannut oman äidittömyyteni, oman äitiyteni eri ikäisinä ja eri kuvakulmista. Ymmärsin elokuvan jokaista äitiä ja ymmärsin lasta.
Niin elokuvassa kuin elämässänikin, olen antanut myös anteeksi. Olen ymmärtänyt paljon ja olen hyväksynyt tapahtuneet. Olen löytänyt omasta äitiydestäni kohtia, jotka ovat vaikeasti anteeksi annettavia. Helpommin olen anteeksi antanut omalle äidilleni. Isäni vaimon kohdalla matkani on vielä kesken.
Olen tutkiskellut itseäni. Olen tehnyt sitä liikaa yksin ja parasta on ollut astua ulos oman ajatuksen kammareista kohden uusia tupia ja saleja. Minulle on avautunut uusi maailma, jossa äitiys on kuitenkin vain yksi osa minua. En määritä kaikkea sen kautta, ja sallin itseni olevan sen suhteen virheellinen, olevani ihminen.
Olen parhaimmillaan ollut ihan hauska äiti. Olen tehnyt parhaani ja olen ollut niin läsnä kuin se ikinä on ollut mahdollista. Olen edelleen lapsilleni olemassa, myös kuolleelle. Ja sen sanon, että minä olen rakastanut ja rakastan. Rakkaus tuntuu välillä pakahduttavalta ja meinaan jäädä sen alle. Silloin minä hengitän ja muistuttaen itselleni, että äidin rakkaudenkin sallitaan olevan mittasuhteissa eikä sen kuulu tukahduttaa onnea. Sillä on niin, että haudan tai hiljaisuuden äärellä äidin rakkaus kietoutuu välillä pelkoon ja toivottomuteen. Silloin äidin rakkaus ei ole kauneimmillaan vaan se itkee lohduttomasti. Rakkauteni pääsee lempeimmillään esiin poikaani halatessa. Hänen hymynsä ja äänensä resonoi jokaisessa solussani.
On niin, että elämääni määrittää moni muukin ulottuvuus kuin äitiys. Se on kuitenkin minua eniten kasvattanut ja ollut elämäni pohja, jota olen jälkikäteen rakentanut ja vahvistanut. Hyväskyminen on ollut vaikeaa, mutta ääneen puhuminen pienentää jokaista epäonnistumista, häpeän tunnetta, elettyä pelkoa ja sekä surua. Näen päivä päivältä ja vuosi vuodelta enemmän onnistumisia. Se on hyvä tie.
Minä olen niin paljon. Olen monen asian summa. Minä olen äiti omalla tavallani.
Hyvää äitienpäivää. Ole armollinen itsellesi, ja katsele itseäsi peilistä itsemyötätunnolla, lempeästi ja kiitä itseäsi.