Arkinen rakkaus

Lakanat lattialla eivät olisi vuosia sitten olleet merkki rakkaudesta. Merkkinä rakkaudesta olisivat olleet sanat, jotka olisi pakko ollut sanoa, jotta rakkaus olisi tullut todennetuksi, oikeaksi ja paikkaansa pitäväksi. Olen ollut suhteissa, joissa sanoja; rakastan sinua, ei koskaan sanottu. Sisälsivätkö nuo suhteet siis lainkaan rakkautta? Onko oikean rakkauden merkkinä suuret sanat vai pienet ja jatkuvasti tehtävät teot? Vaikka rakastankin sanoja, niin valitsen henkilökohtaisesti teot, sillä sanoihin olen usein pettynyt. Olen ollut pettynyt tekoihinkin, mutta niihin on liittynyt myös sanoja saatteeksi, jotka ovat tekoja vähätelleet ja mitätöineet. Joskus teot ovat olleet pakkoja, joihin ei liittynyt rakkaudellisia sanoja, jos ystävällisiä tai hyväksyviä sanoja lainkaan.

Parasta rakkautta on miehen pesemä wc, samaan aikaan kun minä itse olen istunut sohvalla. Olen istunut sohvalla ja harjoitellut vastaanottamaan toisen tekoja ilman, että ne vaativat tekoja minulta palkkioksi. Minäkin teen arkisia asioita odottamatta mitään vastapalveluksi. Minun puolesta tehdään tekoja ilman, että minun tarvitsee tehdä jotain vielä enemmän, useammin ja alleviivata tekoni, jotta ne tulisivat huomioiduiksi. Kummallsita tunnevammaisuutta tämä minun ajatteluni tehdyistä arkisista töistä, mutta näin ne ovat elämässäni muotoutuneet ja ovat olleet velvollisuuksia, joiden kautta on ansaittu hyväksyntä. Arkiset teot ovat olleeet itsestään selvyyksiä, joita vain yksi on tuottanut usean puolesta. 

Muistan eriasteisia tunteita, joita liittyi arkisiin töihin. Usein niihin liittyi velvollisuus ja hätä saada ne tehdyiksi, ennen kuin kukaan pääsee mainitsemaan ja vähättelemään kykyäni tekemättömyyden vuoksi. Olin hyvä ihminen, kun tein. Keskeytin oman ajatteluni mikäli kello näytti lähestyvän aikaa, jolloin ulko-ovi kävisi ja tekojeni tai tekemättä jättämisteni arvostelija astuisi sisälle. Rakkauden sanat eivät olisi muuttaaneet sitä tosiasiaa, että tiskit olosivat olleet tiskaamatta tai sänky olisi vajavaisesti pedattu. Minut määriteltiin tekojeni kautta. Ei sanojen tai ajatusten, sillä niillä ei ollut niin suurta merkitystä, vain arkisilla teoilla sai hyväksynnän, mutta vain jos ne oli tehty kunnolla. 

Miksi nykyään pidän arkisista teoista? Miksi pidän niitä hyvänä todisteena tasavertaisuudesta ja rakkaudesta? Siksi, että olen sellaisessa ihmisuhteessa, jossa minua ei arvoteta eikä määritellä tiskaamattaomien tiskien perusteella. Tässä ihmissuhteessa sanotaan sanoja, kauniita ja tarkoittavia ja jaetaan arkiset työt siten, kuin ne luonnollisesti jakautuvat. Olemme asuneet yhdessä saman katon alla kaksi vuotta ja olen pessyt wc:n kolme kertaa. Tuntuu uskomattomalta ja lähes syyllisesltä. Tunnustelen ja harjoittelen syyllistymätöntä olemista tarttumatta wc-harjaan. 

Vaihdan lakanat, koska ne ovat jo vaihdon tarpeessa. Teen sen siis olosuhteiden pakosta, mutta teen sen myös rakkaudesta. Rakastan aamiaista, jota en itse ole kattanut, vaan olen vielä puoliunessa omassa maailmassani. Pidän tunteesta, että voin istua kahvilla ystäväni kanssa ja tiedän, että tekemätön ruoka ei muodostu ongelmaksi, kun vihdoin palaan kotiin. 

Tiedän, että useat tuntemukseni ovat jäänteitä kaukaisesta menneisyydestä. Olemme kuitenkin menneisyytemme muotouttamia, joten siksi näistä asioista nyt näin ajattelen ja näin tunnen. Rakastan sitä, että vaikeina hetkinä, jolloin sanat juuttuvat kurkkuun, voin osoittaa rakkauttani myös teoin. Arkiset teot ovat arkisia, mutta täynnä suurta välittämistä ja toisen huomioimista. Ne eivät enää ole pakkoja ja ahdistumisen tunteista tehtyjä, vaan ne ovat osoitus tasavertaisesta olemisesta ja välittämisestä. Pakkona ne ehkä ovat silloin, kun kyseessä on ikkunoiden pesu tai pakastimen sulatus…..