Arvoton suorittaja
Miksi hän ei tervehtinyt? Kulki vain ohitse, melkein hipaisten olkapäätäni. Tunsin hänen käyttämänsä hajuveden tuoksun ja se jäi viipymään nenääni, kuin kiusallaan. Olimme sopineet, että tapaamme pikaisen palaverin merkeissä yhteisen hoidettavan asian vuoksi, mutta olinkin hänelle näkymätön työpaikan käytävällä. Mitä olin tehnyt? Olinko ollut sopimaton sanomisissani, olinko tehnyt jotain väärin vaiko jättänyt tekemättä? Väistämättä kehoni reagoi hetkeen ja tunnen punan hiipivän kaulan kautta poskilleni. Olen aivan varma, että työkaverit huomaavat alennustilani ja he tietävät varmasti mistä ohikulku johtui. Vessaan. Hengitän. Itku ei ole kaukana.
Tunnen kevyen kosketuksen hartioillani. Tuo ohitse kulkenut pomo hymyilee ja kysyy -Onko minulla aikaa sovittuun keskusteluun? Ryhdistäydyn. Tietysti, vastaan, seuraan huoneeseen, istun ja ihmettelen muutosta. Keskustelun tuloksena on suunnitelma ja tavoitteet. Lopuksi saan kiitosta hyvin tehdystä työstä. Mitä minä en nyt ymmärrä?
Kuvailtu tilanne ei ole ainutlaatuinen. Se ei ole yksin kokemusteni kirjossa, mutta toistuessaan se on aina yhtä voimakas ja ehdottoman varma. Sisäinen dialogi käynnistyy välittömästi ja vika on aina minussa tai siinä mitä olen tehnyt. Se mitä olen tehnyt, on mielessäni aina väärin, sopimatonta tai hutiloiden suoritettua. Sisäinen ääneni vähättelee suoritustani ja moittii sitä kelvottomaksi. Tönin itseäni kohti häpeän nurkkausta ja sätin sihisten itseäni toimimaan seuravaalla kerralla paremmin. Kehut eivät tartu minuun vaan liukuvat olkapäiden kautta selkään ja valuvat maahan asti käyttämättöminä ja turhina. Kehut ja hyvin tehty työ eivät ole minun sarkaani. Olen tottunut moitteseen ja kehotukseen tehdä paremmin. On myös vaaditu olemaan pyytämättä, saati sitten vaatimatta itselleni mitään.
Pohdin, että miksi tekemäni ei saavuta toivomiani tuloksia. Raaka ylityömäärä tai jaksamisen ylittävä raataminen ja tuloksena epäonnistuminen. Muiden ihmisten tekemiset loistavat omieni rinnalla kirkkaasti ja pyrin samaan. Hymyilen. Kuuntelen. Teen, teen ja teen.
Olen osallisena taloyhtiön hallitukseen, koti- ja kouluyhdistyksen sihteeri, opiskelen, teen töitä, olen yh-äiti, suren menetettyä lastani, teen ruokaa, nukun, siivoan, olen ystävä, vastaan puheluihin vaikken jaksaisikaan, osallistun pihariehaan…..Mikään ei riitä.
Istunpa pimeässä, romahdan. itken ja nyyhkytän puhelimeen. Nenästä valuu räkää ja sanat ovat sekavia. Toisessa päässä on järkevä nainen. Kuuntelee ja pian postilaatikosta tippuu aika mielenterveystoimistoon. Menen.
Alkuun olen vihainen ja mökötän. Väittää tuo nainen, tyynen ilmeensä kera, että minun on sanottava ei. On oltava itsekkäämpi. Olen reipas, kelvollinen ja olisi kiitoskin annettuna vastaan otettava. Väittääpä vielä, että minä itse luon odotukset, luon omat sisäiset ankarat keskustelut ja teen aivan omia johtopäätöksiä. Armollisuutta itseä kohtaan, aikaa ja tilaa lempeyteen. Vielä vänkään vastaan. Höpisee omiaan tuo nainen. Ei tiedä elämästäni.
Kuluu vuosi ja kuluu toinen. Suostun kuuntelemaan tuota tyyni-ilmeistä naista ja kuuntelen hiljalleen myös omaa sisäistä ääntä. Sitä toista, joka on ollut hiljaa sivussa, odottaen vuoroaan päästä esiin. Vuosia on tuo toinen sisäinen minäni kerryttänyt sisua ja voimaa. Nyt esiin päästessään se ei enää suostu vaipumaan syvyyksiin, ei olemaan hiljaa. Kertoo minulle, lempeällä äänellä, minun olevan riittävä, myös silloin kun en riitäkään. Virheet ovat rikkaus ja ohitse kulkevalla ihmisellä saattaa olla jotain minusta riippumatonta ajateltavaa. En ole maailman napa, ainoa jonka pitäisi tehdä enemmän ja suoriutua siitä virheettä. En ole korvaamaton.
Opin. Opettelen edelleen, vaikka noista ajoista on jo vuosia. Suren sen aikaisen naisen puolesta ja tunnen syvää myötätuntoa häntä kohtaan. Paijaan hänen hiuksiaan ja pyydän anteeksi armottomuudesta. Olen onnellinen hänen puolestaan, että hän ei ole enää uhri vaan oman elämänsä kuningatar. Mutta vieläkin, aina joskus, joudun muistuttamaan itseäni, etten vaivu suorittamaan tuntien itseni arvottomaksi.
Kuinka voisi estää ettei kukaan noin kokisi? Rakastamalla. Kannustamalla. Sallimalla virheet. Sallimalla epätäydellisyys. Olemalla lempeä. Suorittamalla sopivasti ja arvostaen.