Ei ihan vielä
Tunnustelen kehoni äärirajoja ilman käsiä. Tunnen, että äärirajani ovat etämäällä, kuin joskus aiemmin. Huokaan hieman. Tunnen oloni raskaammaksi, mutta mieleni keventää fyysistä painoa. Molemmat poskipääni kantavat alistuneina muutamaa sitkeää näppylää. Huokaan uudelleen.
On tunnustettava, että elämän myrskyissä on osa-alueita, joihin en pysty kiinnittämään huomiota. Omalla kohdallani jätän liikkumisen ja sukellan syömisessäni syvään päätyyn. Mieleni ja ajatukseni vievät hetkittäin kaiken huomion. Mietin, analysoin ja jäsennän. Murehdin. Mietin syntyjä syviä. Peilaan ajatuksiani entisiin ja yritän omaksua uusia. Vaivun kiinni joutilaisuuteen ja asetun makuuasentoon. Pääni sisällä tapahtuu enemmän kuin päälle näkyy. En osaa arvioida kuinka paljon ajattelu kuluttaa energiaa, mutta voimia se vie.
Kun ihminen on keskellä selviytymistä ja haasteita, niin itseen kohdistuva hoiva ja hyvinvointi jäävät helposti taustalle. Tieto ja ymmärrys tervellisestä ruoasta ja liikkumisen merkityksestä sekä hyvää tekevästä vaikutuksesta ei katoa. Ihminen kyllä ymmärtää ja tietää. On väkivaltaista kehottaa ottamaan itseä niskasta kiinni. Yhtään ei helpota, että vastapuoli ilmaisee, että minä ainakin liikkuisin ja minä ainakin katson mitä suuhuni laita. Hyvä, että sinä ainakin, mutta minä ainakin olen pääni sisällä mahdollisesti ihan jumissa.
Arjessani luotsaan useaa oppilasta eteen päin. Kuljen rinnalla ja olen vastuussa. Omassa elämässäni on aiemmin tapahtunut paljon ja viimeisen puolen vuoden aikana myös nykyisessä. Olen ollut sivullisena useassa kriisissä ja osa kriiseistä on tavoittanut myös lähemmin. Olen keskellä muutoksia ja isoja päätöksiä. Olen siis tilanteen edessä, jossa on pohdittava omaa jaksamista ja mielenmaiseman tilaa. Yllättäen voin melko hyvin.
Yllättävä hyvinvointini johtuu taidostani pysähtyä ja ottaa esiin työkalupakki, jonka aikoinaan olen täyttänyt hyvillä työkaluilla. Yllättävä hyvinvointini johtuu ihmissuhteista, jotka ovat sallivia. Yksi merkittävä tekijä on kyky tehdä päätöksiä ja muutoksia, joita toiset eivät ehkä ymmärrä. Minulla onkin siis paljon voimavaroja ja kykyjä huolehtia mielenmaiseman hyvinvoinnista. Mutta keho parkani jää näissä tilanteissa odottamaan.
Kehoni siis osin huokaa ja odottaa. Salaa se kuitenkin juhlii levosta, joka suositusten mukaan on liiallista. Se hykertelee saamistaan herkuista ja viis veisaa onko määrät liiallisia tai hyvää tekeviä. Iho kukkii sterssistä ja ilmaisee eri väreillä, että ei voi ihan hyvin.
Voimavarani ovat menneet oman mielen hyvinvointiin ja ne ovat menneet usean ihmisen kannatteluun. Kehoni on tottunut odottamaan. Hetkellinen häpeä ja syyllisyys kuiskivat välillä korvaan. Ärsyttävää mutinaa. Jonkun luomat katseet keskivartaloon saavat ajattelemaan omaa ulkomuotoa. Vedän vatsaa sisään ja uhmakkaasti ajattelen, että katsoja ei tiedä sitä sumaa, jota olen selvitellyt. Hymyilen hitto soikoon. Teen työni ja teen sen hyvin. Haaveilen ja elämässäni on toivoa. Olosuhteisiin nähden olen tasapainossa.
Onko siis aika keskittyä kehoon? Varmasti olisi ja teen sen eteen pieniä tekoja. Mieleni antaa kyllä jossain vaiheess tilaa liikkumiselle ja se toimii hyvänä personal trainerina. En kuitenkaan ihan vielä jaksa paneutua kaikkeen järkevään täysillä panoksilla. Olen helpottunut, että olen selvinnyt näin hyvin ja vedän hieman henkeä, jotta jaksan huoltaa paremmin myös kehoani. Ja kyllä tiedän ruokavalion ja liikunnan merkityksen mielen hyvinvointiin. Kukapa ei tietäisi. Mutta sellainen joka ei tiedä mielen murheiden vaikuttavan lamaannuttavasti, ei ole ollut masentunut, ei ahdistunut, ei tiedä muustakaan mielen synkistä syvyyksistä. Antakaa ihmisten hetkellisesti uida syvissä vesissä ja tarjotkaa suklaaleivos. Kulkekaa sitten lenkkipolulla vieressä, kun ihminen on päässyt pinnalle.
Siksi minä hellin kehoani ja mieltäni. Kyllä se taas tästä, mutta ei ihan vielä.