Ei minulle, ei meille….
Siitä ei saa puhua tai ei ainakaan kannata, mikäli tahdot säilyttää sosiaalisen uskottavuuden ja aseman. Omaa käyttöä ei tunnusteta ellei ole julkisuuden hahmo, jolta esiin tulo on rohkeaa. Yksittäinen päihdeongelmainen on vain säälittävä ja itse valinnut polkunsa, jonka kautta ajatutuu muiden nähtäväksi puiston penkille ja jonka kulut joudumme maksamaan yhteiskunnan taholta. Siitä puhutaan kuiskaten ja siihen liittyy häpeää. Häpeä on läsnä olet sitten päihteiden väärinkäyttäjä tai läheinen.
Osaatko laskea hissin aiheuttamat kolahdukset? Tietty määrä kolahduksia kertoo ihmiselle hissin kulkeneen tällä kertaa ohitse. Kuuntelija jää hiljaisuuteen miettimään onko hissin ohitse kulkemien hyvä vai huono. Oikean kerroksen kohdalle pysähtyessä alkaa odotus äänestä, jonka lukossa kiertyvä avain saa aikaan. Epämääräiseltä kuulostava avaimen harhailu paljastaa sisään tulijan olevan sekaisin. Olisipa hissi kulkenut toiseen kerrokseen.
Puhelin soi, jälleen. Ihminen ei tahtoisi vastata. Vastaa kuitenkin ja puhelun loputtua miettii miltä pitäisi tuntua, kun on saanut tiedon läheisen seisoneen junaraiteilla. Juna oli pysähtynyt, ajoissa. Työvuoro on kohta alkamassa ja kasvoille on saatava ammattillinen ilme ja olemuksen oltava vakuuttava. Kenellekään ei ehdi puhelusta puhua, eikä oikein vosikaan, sillä kuka ymmärtäisi.
Kurkun ympärille kietoutuvat kädet eivät ole rakkaudelliset. Ymmärrys hengen pakenemisesta saa toimimaan, mutta hiljaa, jottei huoneessaan nukkuva lapsi herää, onhan hänellä huomenna koulupäivä.
Rahat ovat loppu, taas. Päässä aktivoituu laskin, selitykset, laskujen siirtäminen tai maksamatta jättäminen. Ruoka ei niin tärkeää, mutta tupakkaa on saatava, niin ja kahvia. Kysymyksiin ulos lähtemisestä voi aina mutista jotain epämääräsitä opiskelusta tai päänsärystä. Muiden mennessä keittää kahvia, istuu parvekkeella tuijottaen vastapäisen talon seinää ja sytyttää tupakan, toiseksi viimeisen. Työpaikan menettäminen omien tekojen ja käyttämisen johdosta ovat syynä rahojen loppumiseen, mutta jo viides samankaltainen selitys ei enää tunnu oikealta, edes itsestä. Syyllisyys painaa, olisipa edes kaljaa.
Miksi ette tulleet? Kysymykseen löytyy monta selitystä. Kaikki pohjautuvat valheeseen, sillä totuus on liian kipeää ja häpeällistä. Sammuminen, unohdus, sillä edellisen illan meno oli ollut niin kovaa ja niin hauskaa, ettei sukujuhlat käyneet pienessä mielessäkään. Muu perhe olisi saanut mennä, mutta eivät kehdanneet, koska yhdellä oli musta silmä.
Syntymäpäivät, joita ei vietetty, sillä tarvittavat yhteystiedot ja asuinpaikka eivät ole tiedossa. Jälleen on vaikea vastata kysymykseen läheisen kuulumisista, sillä niitä ei tiedä kukaan, ei edes läheinen itse, sillä hän ei ole oma itsensä.
Liian usein annetut selitykset saavat kuulijan katsomaan hieman sivuun. Hän tietää kyllä, mutta ei hienotunteisuuttaan sano mitä mielessä oikeasti liikkuu. Sanoo ymmärtävänsä ja sattuuhan näitä meille kaikille joskus, paino sanalla joskus ja hiljaisuus sanan jälkeen on painostava. On vaikea katsoa silmiin selvää ja ongelmatonta ihmistä, jonka jokaisesta eleestä huokuu paheksunta. Ihminen pienenee, muuttuu näkymättömäksi ja tartuu päihteeseen, onhan hänet jo valmiiksi tuomittu.
Pelko mahdollisesta tiedosta läheisen kuolemasta on pakahduttavaa. Jokainen puhelu voi olla viimeinen. Toivotko tietoa kuolemasta vai vankilasta vai päihdekuntoutusyksiköstä? Jos läheinen olisi kuollut jo vuosia sitten, niin olisiko surutyö nyt jo voiton puolella? Kuinka kauan pitää pelätä ja odottaa? Entä jos päättäisi päivänsä itse, jottei tuota huolta läheisilleen, sillä oma ahdinko on saavuttanut jo katutason? Pystyykö ihminen kuvittelemaan miltä tuntuu pelko, jonka läheinen aiheuttaa?
Väkivalta ja rikokset. Valheet ja selitykset. Toivo ja sen puuttuminen. Hiljaisuus ja häpeä. Viha ja rakkaus.
Sosiaalisesti hyväksyttyä on sairastua vakavasti, loukkaantua liikenneonnettomuudessa tai menettää läheinen liian aikaiselle kuolemalle, kunhan syynä ei vain ole päihteet. Jos joku kertoo läheisensä tai itsensä olevan päihderiippuvainen, niin laskeutuu kysyvä hiljaisuus. Joku on aivan varmasti mokannut, tehnyt virheen, kasvattanut väärin tai ainakin rakastanut liian vähän. On jätetty huomiotta ja varhaisissa kiintymyssuhteissa on menty pahasti pieleen. On sanottu vääriä sanoja ja oltu aivan liian vähän tukena ja apuna. Joka tapauksessa joku on tehnyt jotain sellaista, jota kunnon ihminen ei tee, joten ongelmaiset ja heidän läheisensä ovat epäonnistuneet ja saavatkin tuntea häpeää. Kaikki tämä on oikeutettua siihen asti kunnes päihteet rantautuvat omalle tutulle ja ennen niin seesteiselle rannalla. Alkaa toisenlainen elämä……