Ei niin innokkaasti Ikeassa
”Tarvitsen suuren palveluksen.” Seuraavassa viestissä luki: ”Voisitko lähteä mukaan Ikeaan?” Mietin hetken ja vastaan, että kyllä voin.
Töiden jälkeen ajoin hakemaan poikaani. Istuimme ilmastoinnin viilentämässä autossa ja huokailimme edessä olevaa ostosreissua. Melkein nauratti ja tunnistimme äidin ja pojan aiempiin yhteneväisyyksin voitavan lisätä vastenmielisyys Ikeaa kohtaan. Tarkennan, että emme inhoa Ikeaa vaan ymmärrämme sen edut, mutta emme vain kerta kaikkiaan pidä isoista ostoskeskustyyppisistä ratkaisuista. Koska poikani oli päättänyt sisustaa, niin ylitimme vastustuksemme ja suunnittelimme lähes innoissaan tulevaa ostostelua.
Parkkipaikalle päästyämme ehdotin selfietä, jota ajattelin poikani vastustavan. Myöntävä vastaus selfieen että myös lupa facepäivitykseen sai hymyilemään, vaikka kuvasta ei sitä ilmenekään. ”Voit muuten tehdä tästä blogipäivityksen.” Kuulin lauseen ja ajattelin, että äidin kirjoittama blogi on saanut hyväksynnän. Tiesin toki, että hyväksyntää on ollut aikaisemminkin, mutta tämä oli ensimmäinen ehdotus. Ikean reissu muuttui mielenkiintoisemmaksi ja päätimme suhtautua siihen vakavasti ja ottaa kaiken irti.
Kaiken irti ottaminen tarkoitti sitä, että kiersimme kaikki osastot, vaikka ostotarvetta ei ollut. Pieni lyijykynä ja lista, johon saattoi kirjoittaa hyllynumeroita, olivat ahkerassa ja aidossa käytössä. Sen sijaan keltainen kassi oli hieman liioittelua, koska veitsenterottimen olisi voinut kantaa kädessäkin. Lihapullat muusilla, totta kai. Jos olisimme jaksaneet niin olisimme syöneet myös hodareita ja jäätelöä, mutta emme ajautuneet ylensyönnin pariin, vaan päätimme suorittaa perusteellisen kierroksen loppuun, ilman valtavaa hiilarihumalaa.
Eksyimme muutaman kerran. Ihastelimme sisustajien luomia kokonaisuuksia. Haaveilimme hieman ja oli mukava huomata, että me molemmat haaveilemme keittiösaarekkeesta, jossa olisi vesipiste sekä sähköpistoke. Kuvittelimme hetken piilosleikkiä Ikeassa, mutta vain hetken. Yritimme esittää asiantuntevuuttaa ja emme onnistuneet hämäämään yhtäkään Ikea-konkaria. Myyjät eivät kuitenkana tulleet tiedustelemaan avun tarvetta, joten onnistuimme olemaan riittävän vakuuttavia ostoksilla olijoita.
Ostostuloksena oli poikani haluamat hyllyt, pöytä sekä työtuoli. Yllätysostoksia olivat verhot, matto sekä sohva, niin ja veitsenterotin. Yllätysostoksista vastasin minä ja ne tulivat poikani kotiin. Rahaa ei mennyt paljon, sillä lapseni on taloudellisesti järkevästi ajatteleva ja minun lompakkoni ei ole kovin paksu. Tässä kohdassa on mainittava, että Ikea on oivallinen paikka meidän kaltaisille ostajille ja puhuimme Ikeasta jo vähän lämpimämpään sävyyn.
Selvisimme kaikesta hyvin. Onnistuin myös peruuttamaan auton lastauspaikalle siten, ettei yhdenkään miehen tarvinnut katsoa säälivästi. Lastasimme ja lähdimme poikani kotia kohden.
Parasta ostosreissussa oli ehdottomasti vietetty aika poikani kanssa. Silloin kun me muutimme aikoinaan erillemme se tapahtui siten, että minä muutin pois yhteisestä kodistamme. Poikani muutti myöhemmin pienempään asuntoon ja siirsi luonnollisesti entisestä kodista tarvitsemansa asiat mukanaan. Aika kuluu ja niin tavaratkin. Poikani on kuukauden päästä 28- vuotias ja teimme nyt sen ostosreissun, jonka useat tekevät vähän aikaisemmin. Emme muutenkaan ole tehneet kuten yleensä tehdään. Meidän elämämmekään ei ole mennyt kuten yleensä.
En voi pitää itsestään selvänä sitä, että saan lapseni kanssa tehdä tavallisia asioita, joita suurin osa vain tekee ajattelematta, että toisinkin voisi olla. Minulla on kolme lasta, joista yhden olen haudannut ja yksi heistä on haastavassa elämäntilanteessa, johon me emme kuulu. Tämä lapseni, jonka kanssa voin Ikeoida ja syödä lihapullia on myös omat vaikeutensa kohdannut. Olemme yhdessä eläneet vaikean avioeron, minun lapsen ja hänen siskon kuoleman sekä veljen haasteet ja etääntymisen. Olemme hieman perhe-ja tunnevammautuneita ja juuri siksi Ikeassa käynti on niin erityistä ja hienoa, että siitä kannattaa tehdä blogipäivitys ja vielä poikani ehdotuksesta.
Suuri on elämän lahja, tunteet ja lapsen ja äidin välinen rakkaus ja side. Koen suunnatonta onnellisuutta kulkiessani lapseni vieressä ja kuunnellessani hänen ajatuksiaan. Koen onnellisuutta, että havaitsen yhteneväisyyksiä omiin ajatuksiini ja tunnistan ehkä jotain itsestäni katsoessani lastani silmiin. Olen onnellinen lapseni puolesta, että hän on sinnitellyt antamatta periksi. Kodin sisustamisella ja yheisellä ostosreissulla äidin kanssa onkin suurempi merkitys kuin ehkä ensin ajatteleekaan. Me yhdessä luomme uutta kotia lapselleni. Samalla me vahvistamme yhteenkuuluvuutta.
Kotimatkalle lähdettäessä poikani kävi ostamassa meille juotavaa. Autoon tullessaan hänellä oli kädessään Pätkis-jäätelöt. ”Muistelen, että tykkäsit Pätkiksestä.” Niin minä tykkään, mutta enemmän pojasta, joka muisti tämän yksityiskohdan äidistään.