Entä jos kaikki kaunis onkin jo täällä?
Olen aiempina vuosina havainnut syksyn kauneuden. Olen aistinut kirpeän tuulahduksen ja seurannut sen vaihtuvan sumuiseen lempeyteen. Värit ja jotenkin kirkkaan sininen taivas, niin jos ei sada. Jos sataa, saatan istua sisällä kuunnellen sateen ropinaa ikkunapeltiä vasten.
Tämä syksy on ollut järisyttävän kaunis. Kuulaat syyspäivät ovat seuranneet toisiaan. Olen rakastunut, mennyt naimisiin ja näen maailman onnellisen naisen silmin.
Olen huolissani lapsistani, kukapa ei olisi. Olen myös sanomattoman ylpeä heistä. Näkevät elämän arvomaailman kautta, jonka soisi rantautuvan useamman ahtaan maailmankuvan kantajalle. Vaikeasta elämästä huolimatta lapseni ovat valmiita auttamaan itseään heikompaa ja näkevät hyvää pienessäkin osassa päiväänsä. Kauniita ihmisiä riepoteltuine sieluineen. Rakastavat ja uskovat, että edessä on parempaa.
Omaan elämässäni bonuslapsia, kummilapsia ja työn kautta elämääni vaikuttavia. Kykenen käymään keskusteluja millaiseksi maailma muuttuisi jos Trumpista tulisi presidentti. Vangeilla on oikeus saada koulutusta ja psykiatrista apua. Kuolemantuomio valtion langettamana on moraalisesti väärin. Ilon kautta osallistuminen yhteiseen toimintaan tuottaa hyvää mieltä. On omalla vastuulla auttaa, ensin itseään ja sitten muita. Uskovat ihmeisiin ja ihmisiin, kaikesta aikuisten luomasta kyynisyyden peitosta huolimatta.
Muutama ystävistäni on vakavasti ja kroonisesti sairas. Istuessani yhden sohvalla ja rapsutellessani hajamielisesti hänen koiraansa, näen harvoin niin paljon tyytyväistyyttä elämää kohtaan. Nainen oman kotinsa vankina. mutta maailma sylissä leväten. Pehmeyttä, vaikka luulisi kahvipöydässä viihtyvän katkeruuden. Yksi selvittää lakeja, jotta lastensuojelu toimisi paremmin, vaikka sormet eivät tahdo taipua näppäimistölle.
Ystäväni ovat luopuneet paljosta, itkeneet, haudanneet ja syytelleet itseään virheistään. Jokainen heistä auttaa jotain heikompaa työnsä kautta. Laittaa itsensä likoon, ovat intohimoisia vääryyttä kokeneen puolesta. Avaavat sydämensä tietäen, että joku saattaa sen jalkoihinsa talloa. Silti kulkevat arpiaan peittelemättä, antavat elämän näkyä.
Osa ystävistäni on elänyt pehmeämmin, mutta sitä lempeämmin he kykenevät suhtautumaan vaikeamman polun lävitse käyneeseen kanssakulkijaan. He luovat ympärilleen kauniin ja harmonisen kehän ja tahtovat kaikkien saavan siitä osansa.
Avioliittoni on täynnä hyväksyntää, kannustusta ja rakkautta. Lupa meidän olla sitä mitä tahdomme. Yhdellä ystävällänikin on ihan kiva liitto ja kuulin yhdestä naapuristakin, että ovat onnellisia.
Vastaantulija hymyilee vaikkei tunne minua ja suojatien eteen pysähtyvä auto päästää hitaasti kulkevan mummon rauhassa ylitse.
Entäpä jos kaikki kaunis onkin jo täällä? Kaunista ja elämää arvostavia ihmisiä, jotka meinaavat jäädä kyynisten uutisten ja kovaäänisten uhoajien vuoksi näkemättä ja kuulematta. Kiinnitämmekö huomion pahaan vai kasvatammeko hyvää? Kuuntelenko jotain kaunista vai jankkaanko synkkiä sanoja antaen niiden muuttua ainoaksi totuudekseni?
Entäpä, jos kaikki hyvä onkin käden ulottuvilla ihan vain otettavissa?
Pahaa on, tiedän kyllä, mutta hyvän tähden kuinka paljon onkaan kaunista!
https://www.youtube.com/watch?v=DVg2EJvvlF8