Hän on 30-vuotias
Hän on ollut elämäni valo 30 vuotta. Suunnannäyttäjä eri ikäisenä eri tavoin.
En ollut haaveillut äitiydestä, en ollut edes ajatellut miltä se voisi tuntua. En ollut pitänyt sylissäni pientä lasta, en ollut ajatellut kasvatusperiaatteitani. En ollut rakastanut ketään ennen niin syvästi, en ollut rakastunut silmänräpäyksessä.
Muistan rauhallisen katseen, joka oli kiinnittynyt kasvoihini. Ei itkua vaan rauhallista hengitystä. Siinä hän oli vasten rintaani ja katseli. En osannut eritellä tunteitani, en miettinyt mitään, vain tunsin. Olimme kahden maailmassa ajan ollessa pysähtyneenä.
Olin äiti vaistojen varassa. Nuorena en miettinyt oikeaa tai väärää tapaa olevan olemassakaan. Pieni lapsi sylissäni asettui sydäntäni vasten sisäisesti että ulkoisesti. Kuuntelin hänen hengitystään samalla katsellen kasvojen vaihtuvia ilmeitä. Sivelin varovasti pehmeitä poskia ja ujutin sormeni pienen kiinni puristuneen nyrkin sisälle. Yöllä katselin pimeyteen ja ajattelin nukkuvaa lastani. Hereillä ollessani ajattelin lastani ja muovasin toimintani hänen rytminsä ja tarpeidensa mukaaan. Kelluimme oman pilvemme suojassa.
Pilvien keskellä olisi niin hyvä olla. Olisi pehmeä pielus, johon painaa väsynyt päänsä ja jonka lävitse tarkastella etäällä olevaa arkista maailmaa. Pehmeät pilvet satavat itsensä alas tullessaan elämästä raskaiksi. Lapseni, tuo ihmeeni, joutui kohtaamaan elämän. Elämä ei aina ole reilu eikä oikeudenmukainen. Minun äitiyteni kasvoi elämän mukaan, mutta ei saavuttanut lastani jokaisella askeleella. Hänen katseensa ei aina tavoittanut minua, vaikka sydämeni hänet kuulikin kaiken keskellä. Hän luotsasi ajatuksiaan sekä tekojaan omaan suuntaansa tavoitellen tukeani. Onneksi onnistuin ojentamaan käteni mutkissa, mutta ote herpaantui alamäissä. Kiiruhdin matkaani ja onnistuin tuuppaamaan tukea ylämäessä, mutta taasen hän katosi seuraavaan mutkaan. Onneksi kuljimme samaa tietä pitkin. Onneksi käytimme samaa kompassia.
Olen oppinut tuhansia ajatuksia katsellessani lapseni kasvua. Olen onnekeseni ymmärtänyt kuunnella hänen ajatuksiaan väistäen tunnetta äitiyden ja vanhemmuuden ylivallasta. Yritän irtaantua turhasta syyllisyydestä lapseni mutkista matkallaan. Enhän tokikaan ole ainoa ihminen hänen maailmassaan. En ole hetkeäkään ollut ilman rakkautta. En hetkeäkään vailla hyvää tahtoa ja tavoitetta. Olenhan vain ihmeellisen lapsen äiti. Lapsen, jonka viisaus on monessa kohdin suurempi kuin omani. Lapsen, jonka sydän on auki enemmälle kuin tiedänkään. Miksi synkentäisin suhdettamme murehtimalla mennyttä ja pohtimalla jos olisi ja jos ei olisi.
Me nauramme paljon. Lapseni nauru helisee sielun syrjässä ja tuntuu hyvältä. Lapseni ajatukset ja oivallukset avaavat uusia kanavia omaan ajatteluuni. En onneksi tiedä kaikkea hänen tekemäänsä tai ajattelemaansa. Näin kuuluukin olla. Hänen tahtoessaan eriytyä ja itsenäistyä irti minusta, sallin sen. Kipuilin ja hän ei ehkä tiedäkään kuinka monta puhelua tai viestiä jätin laittamatta tai soittamatta. Luotin hänen soittavan apua tarvitessaan. Onneksi hän niin myös tehnyt. Onneksi, sillä äitiyteni minussa tarvitsee hänen auttamistaan aina välillä.
Siinä hän nyt seisoo omilla jaloillaan, on tehnyt niin jo pitkään. Hän ajattelee omilla aivoillaan tehden päätöksiään itseensä luottaen. Hän puhuu tunteistaan ja ilmaisee itseään monipuolisesti. Hän on avarakatseinen ja muista välittävä. Hänellä on omat kiinostuksen kohteensa, joista hän kertoo minulle riittävästi. Hänestä on helppo ihmisten pitää. Saan usein kuulla kuinka ihmiset kertovat lapseni olevan ihana.
Toivon, että alakulon saapuessa hän uskoo itseensä kuten minä häneen uskon. Toivon hänen näkevän itsensä muiden silmin, jotta hän muistaisi olevansa hyvä ja ihmeellinen. Toivon hänen nauravan vedet silmissä. Toivon hänen rakastavan täysillä, kun rakkaus itseään tarjoaa. Toivon hänen uskovan itseensä ja luottavan siihen, että elämä kantaa aina jollain tavoin. Kun kiroiluttaa, niin kiroilee ja tekee sen kunnolla. Aina ei tarvitse olla hyvä ja muiden käytettävissä. Toivon todella, että se polku jonka hän valitsee kulkeakseen, on sopivan mutkainen ilman suuria kuoppia. Toivon, että hän varustaa itseään vastaanottamaan monenlaiset tapahtumat, ei liikaa korkeuksiin kurkottaen, mutta ei katsetta alas luodenkaan.
Elä lapseni elämänmakuinen elämä. Elä muistaen, että elämä on lopultakin ihme. Sinä olet minun ihmeeni, valontuojani, mutta älä huoli, elän omaani toteuttaen mahdollisimman hyvin antamaani ohjetta. Et ole vastuussa minusta ja hyvinvoinnistani kuten en minäkään sinun. Olemme äiti ja lapsi, jotka rakastavat toisisaan, tahtovat toisilleen hyvää ja oppivat toisiltaan, näin ainakin toivon. Olen sinusta valtavan ylpeä ja olen onnellinen että saan olla osallinen elämääsi. Rakastani sinua valtavasti.
Rakkaudella äiti <3