Humala

Pohdin tänään humalaa. 

Edellisen kerran olin humalassa viime perjantaina. Olin humalassa pitkästä aika ja taksikuskin mielestä en ollut. Eli olin, edes jonkun verran, koska olen taksikuskilta pyydellyt anteeksi humalatilaani ja muistan vakuuttaneeni, että humala ei ole usein minussa eikä ainakaan kovin paljon, jos koskaan. Könysin siskoni sohvalle nukkumaan ja lähetin söpöilyviestin miehelleni, joka lopulta jäi lähettämättä, koska nukahdin. Aamulla tuo suukkoa sisältävä viesti löytyi luonnoksena viestikentästä. En kehdannut lähettää sitä, vaan muotoilin uuden ja selitin kotiin päästyäni, että kyllä minä yritin, mutta….Mieheni hymyili, otti selityksen vastaan ja halasi. Hän tietää etten ole humalassa usein, onneksi. 

Miksi humala tuntui niin pahalta? Jos suuntaamme katseemme perjantaihin, niin humala, se nousuvaihe, oli mukava, viihdyttävä ja oikeastaan ihan paikallaan. Minä puhuin, nauroin ja vapauduin. Tutustuin uusiin työtovereihin ja he saivat tutustua minuun myös vapaa-ajalla vailla työn mukanaan tuomaa rasitetta. Jestas kuinka meillä oli mukavaa. Hyvässä seurassa tapahtuu joskus niin, että viini lipuu huulien lävitse lähes huomaamatta. Vettä, muistutin itseäni. Syö, kuului sisäinen lisäkäsky. Tein työtä käskettyä ja tanssilattialla lanne ja jalka vispasivat ja pieni humalanpoikanen rohkaisi pyörähtämään lisää. Nautin, olin vapaa ja teki hyvää irtaantua kunnon aikuisen vakavasta elämästä. Juhlat loppuvat aikanaan ja takkia päälle vetäessäni huomasin olevani humalassa ja siitä tunteesta en pidä. Halasin lähimmän ihmisen, joka onneksi oli työkaveri, kävelin happea keuhkoihin vetäen taksiasemalle ja pyysin taksikuskilta anteeksi. Pakenin humalaani, joka ulkopuolisen silmissä ei lienee ollut kovin kummoinen. Siksi, että tahdon säilyttää kontrollin ja siksi, että liiallinen humala saa ihmisen tekemään harkitsemattomia tekoja ja saa lausumaan tuumaamattomia sanoja. 

Muistelin entisiä humalia. Nuorena uhosta ja ahdistuksesta sekä siitä, että piti olla muka jotain muuta kuin oli. Liiallisia humaloita muutama, jotka johtivat oksentamiseen ja siihen, että en edelleenkään kykene juomaan kirskikkalikööriä. Nuorena aikuisena olin niin äiti, että viinlasillinen silloin tällöin aiheutti syyllisyyttä ja mielummin nukuin kuin antauduin keskusteluun alkoholin kanssa. Aikuisena aikuisena oli muutama aikakausi, jolloin humala oli joitain kertoja läheisempi, jopa ystävän kaltainen. Istuin sohvalla, kuin Bridget Jones, ja join punaviiniä pullosta, mutta en laulanut. Häpesin itseäni juuri ennen nukahtamista ja seuraavaan yksinäiseen ja säälittävään humalahakuisen juomiseen kuluikin rutkasti aikaa. Aikuisena ja sinkkuna olin muka muka villi ja vapaa nainen siten, että baaritiskillä seisoin itsevarmasti tilaten kuoharia ja vettä. Muistan kuinka erään kerran seuratessani elävää musiikkia ja laulua tarjoavaa yhtyettä, huomasin sulkevani toisen silmäni voidakseni kohdentaa katseeni kitaristiin. Sama paniikki kuin viime perjantaina, mutta taksin sijaan pyöräilin kotiin helmat hulmuten ja koska olin sinkku, niin söpöysviestiä ei tarvinnut lähettää. 

Humala ei siis ole koskaan ollut liian läheinen ystäväni ja se on pysynyt kohteliaissa väleissä. Muutamia aikakausia lukuunottamatta olen järkevä, asiallinen ja oikein hyvissä eurooppalaisissa juomatavoissa alkoholia käyttävä ihminen. En ole suuremmin tyrinyt, en riitaantunut ja muistikin on säilynyt, ainakin pääosin. Oma sisäinen ääneni on syyttänyt ja pitänyt kurissa. En ole isommin mokaillut enkä tehnyt kohtalokkaita päätöksiä tai tekoja. Miksi siis edelleen säikähdän huomatessani olevani humalassa? Ehkä siksi, että en pidä humalan tuottamasta liiallisesta vapauden tunteesta, jossa mieli ja järki eivät välttämättä kohtaa. En tahdo herätessäni todeta tehneeni teon, jonka jäljet juontaisivat pitkälle tulevaisuteen eikä välttämättä positiivisesti. Olen nähnyt tarpeeksi liiallisen humalan aiheuttamia vahinkoja ja kerrankin olen oppinut jotain seuraamalla ja kuuntelemalla ilman, että jokainen kokemus on tarvinnut itse kokea. En pidä humalaisista ihmisistä, koska myös omaan elämään on muiden päihteiden käyttö vaikuttanut vahingollisesti. 

On lienee hyvä, että kontrollin ja kuuntelen sisintäni. On kuitenkin hyvä, että pelkää liikaa ja sallin pienen humalan aika ajoin vierailla, koska sen viettelevä ja vapauttava tuntuma saa irtaantumaan ja tanssimaan villisti ja laulamaan ilman, että liikaa miettii meneekö oikein vai väärin. Mutta pysyköön humalani pienenä ja sievänä, jotta pidän itsestäni seuraavanakin päivänä.