Hyvää joulua <3
Se istui lasisessa kuplassaan ja mietti miltä näyttäisi taivas. Omalta paikaltaan, takan reunalta, näkyi vain katto, kaunis toki ja vastamaalattu. Katto ei muistuttanut taivasta, ei lainkaan.
Sen oma katto oli kaareva ja lasinen. Jos oikein kurkotti, niin siihen pysty koskemaan ja se tuntui viileältä pienille sormille. Lasinen katto ei muistuttanut taivasta sekään, ei ollenkaan.
Se mietti kovasti mikä sen näköpiirissä muistuttaisi eniten taivasta. Kaikki ympärillä oleva oli kaunista, vaalea ja kultaista. Lasisessa pallossa sitä ympäröi valkoiset haituvat, lumen kaltaista, niin sanottiin ja ravistettaessa tuntui hassulta vatsanpohjassa ja hiutaleet leijuivat alas kauniisti. Kuin taivaalta sataisi lunta, niin sanottiin. Sitten se pieni Lumienkeli taas mietti taivasta.
Joulu lähestyi ja Lumienkeli tiesi sen siitä, että se otettiin esiin pumpulilla vuoratusta laatikosta, jota säilytettiin yläkaapissa eteisen oven vieressä. Lumienkeli otettiin esiin ennen joulua ja laitettiin takaisin talteen tammikuun puolella. Sitten se uinui pumpulin ja lumihiutaleiden keskellä nähden unta taivaasta. Onneksi Lumienkeleillä on taito nukkua, uneksia ja haaveksia, sillä usea kuukausi pimeässät komerossa saattaisi olla muutoin vaikeaa.
Se ei tarkalleen tiennyt mikä joulu on eikä oikein sitäkään mikä taivas on, mutta niistä puhuttiin ja sanottiin, että Lumienkeli liittyy niihin molempiin. Se liittyy muistoihin, hyvään mieleen, haikeuteen ja ilman sitä joulu ei tuntuisi joululta. Siksi sitä säilytettiin takan reunalla ja pumpulilla pehmustetussa laatikossa. Siksi sitä vaalittiin ja heiluteltiin, jotta hiutaleet leijuisivat.
Pientä Lumienkeliä katsottiin paljon. Siitä pyyhittiin pölyt. Sen paikkaa kohennettiin ohimennessä ja sipaistiin hajamielisesti ajatuksiin vaipuneena. Sille myös juteltiin ja ihan kaikkea Lumienkeli ei ymmärtänyt, mutta tunteita se aisti. Se aisti kiintymystä, syvää surua, iloisia muistoja ja kyllä, se aisti myös rakkautta.
Se muisti, hatarasti tosin, pienemmätkin kädet, jotka olivat sen ottaneet esiin toisesta laatikosta. Toisessa laatikossa ei ollut pumpulia pehmusteena vaan se oli vuorattu styroksilla ja se natisi ikävästi vedettäessä ulos pakkauslaatikosta. Hymy oli varmasti ensimmäinen asia, jonka Lumienkeli näki. Leveä, sillä lasinen kupu sen ympärillä sai ulkona olevan maailmaan kaareutuman hauskasti. Pieni tyttö lupasi, kuiskasi jouluyönä, että jonain hetkenä hän veisi Lumenkelin ulos katsomaan taivasta, ihan oikeaa taivasta. Mutta sitten se pieni tyttö katosi.
Jouluyön ssapuessa, ihan hiljaa kuten sillä on tapana, tarttuivat Lumienkeliin vakaat kädet. Lumienkeli tunsi kuinka hiutaleet vavahtelivat sen ympärillä, mutta sitä ei ravisteltu siten, että hiutaleet olisisvat lähteneet tavanomaiseen tanssiinsa. Lumienkeli kannettiin eteiseen, mutta sitä ei laitettu yläkomeroon vaan se vietiin ulos.
Pieni Lumienkeli huokaisi syvään, nipisti silmänsä kiinni ja pidätti hetken hengitystään. Se tunsi kylmän viiman ja sen siivet värähtivät uuden tuntemuksen vaikutuksesta. Sitten se avasi silmänsä ja näki taivaan.
Se näki niin kauniin taivaan, että kukaan ei osaisi kuvitella. ei kirjoittaa eikä tauluun sen kaltaista kuvaa maalata. Taivaan keskellä oli kirkas tähti ja kun katsoi tarkemmin, niin tähtiä olikin sata, ei kun tuhat ja tarkemmin laskettua niitä oli ainakin tuhannen tuhatta. Taivaan väri vaihteli sinisestä mustaan, siten kuten taivas vain voi väriään vaihtaa. Taivas oli kaunis. Se oli maailman kaunein asia, minkä Lumienkeli koskaan kuvitteli näkevänsä.
Kädet jotka kannattelivat Lumienkeliä sivelivät lasista pintaa hellästi. Lasiseen pintaan painettiin suukko ja suukkoa saatteli kyynel, joka valui hiljalleen kaarevaa pintaa pitkin.
Jouluyö on rakkauden aikaa. Jouluyö on ihmeiden aikaa. Jouluyönä voi nähdä maailman kauneimman taivaan, lähettää taivaalle kuiskauksen, joka sisältää kaipauksen ja suuren rakkauden.
Hyvää joulua Lumienkeli, sanoi nainen ja hymyili.